Loma on melkein painanut minut maahan. Se on saanut minut huomaamaan väsymykseni, joka tuntuu loputtomalta ja verhoaa kuin vesi tunkeutuen joka paikkaan. Olen siis nukkunut. Olen lukenut. Olen katsonut elokuvia. Olen käynyt kävelyillä, joiden aikana olen ihan varma, että pääni sisällä käyvä myllerrys näkyy kasvoiltani. Korvieni kautta taatusti pihahtelee ääniä, kirosanoja sekä itselle esitettyjä kysymyksiä, joiden vastaukset jäävät vielä sanomatta. Osan lomasta olen kiinnittynyt mieheeni, hänen ihonsa lämpöön, ja hänen ajatusmaailmansa kannateltavaksi. Hänen lempeytensä ja sallivuutensa on kannatellut minua niinä päivinä, joina olemme saman katon alla aikaamme viettäneet. Suurimman osan ajasta olen omassa kodissani. Omassa kodissani naisena, joka on naimisissa toisessa kodissa asuvan miehen kanssa. Se tuntuu oikealta ja se tuntuu hyvältä. 

Olen kulkenut pitkän tien. Elämäni alussa muiden vietävänä ja muokattavan, kuten jokainen lapsi on. Muistan luulleeni usein omien ajatusteni olevan vääränlaisia, sopimattomia, kun ne eivät mahtuneet aikuisten odotuksiin. Kelvoton ellen osannut käyttäytyä kuten odotettiin tai en osannut olla hiljaa, kun vaadittiin. Mielikuvitukseni johdatteli paikkoihin, joihin aikuisilla ei ollut pääsyä. Vaelsin omiin rakentamiini turvasatamiin, kiipesin oman mielen vuorille tähyilleen kauas tulevaisuuteen. En muista tarkkaan mitä näin horisontissa, mutta toivoin olevani vapaa. 

Vapaa ei ole yksikään ihminen, siis ihan täysin, Ulkopuoliset odotukset, yhteiskunnan vaatimukset ja muiden ihmisten toiminta, asettavat rajat täydelle vapaudelle. Ei edes täysi-ikäisyys tuota vapautta. Harhaa on nuoren ihmisen ajatus ja toive; että kunhan täytän 18, niin sitten…Niin, mitä sitten. Nuorena naisena ajattelin, että miehen ja syntyneiden lasten kautta avautuu oikenalainen elämä. Eihän nainen ole nainen, ellei ole äiti. Eihän nainen ole nainen, ellei hänen ajatuksiaan ohjaa mies. Vapaus aikuisen naisena sanoa mitä tahtoo ja tehdä tekoja joita tahtoo, ovat välähdyksiä, mutta eivät odellista vapautta, sillä vastuu on kodista ja lapsista. On mietittävä mistä rahat, mistä riittävät yöunet ja samaan aikaan miettii, kuka minä olen. Lisää mietittävää naiseudesta saa kun on eronnut nainen, yh-äiti, kuolleen lapsen äiti ja lopulta äiti, joka ei elä saman katon alla oman lapsen kanssa. Kerta kaikkiaan on mietittävä millainen naisena totta tosiaan on ja mikä on tällaisen naisen paikka. 

Työelämässä naisena olen kuullut usein, että jos vain olisi miesopettaja: Miesopettajan tuella ja jämäkällä ohjaukselle eksynyt lapsonen ohjautuisi varmasti oikeaan suuntaan. Lapsen ohjautuessa minun opetuksen alla oikeaan suuntaan, on jonkun mielestä jostain muusta kiinni, ei siitä, että olen naisopettaja. Olen vain opettaja, mutta mitähän olisi ollut, jos olisi ollut sittenkin miesopettaja……Onneksi on paljon niitä, jotka eivät katso sukupuolta vaan keskittyvät muihin asioihin. Naisia kaivataan johtajiksi. Naisia kaivataan politiikkaan. Naisia tahdotaan ihan joka paikkaan, mutta voisivat olla enemmän miehen kaltaisia, niin sitten tulisi tuloksia. 

Uusperhellisyydestä en edes jaksa nyt puhua. On ikiaikainen ajatus, että nainen astuu väistämättä äitipuoleksi, vaikka olosuhteet eivät olisi suotuisia. Silti pitäisi, koska on nainen. 

Kuinkahan paljon olen miettinyt kehoani ja sen kelpoisuutta. Paljon olen tuumaillut seksuaalisuutta ja sen oikeanlaisuutta. Milloin pitäisi ja milloin ei? Kuinka paljon pitäisi olla itsekäs ja kuinka paljon toista ajatteleva ja antautuva? Pitäisi olla kehopositiivinen, sillä sitä some ja media huutavat. Mitä enemmän on ääntä, sitä enemmän tuntuu olevan ilmassa epävarmuutta. Kaikki tavalliset ajatukset ovatkin tylsiä ja pitäisi uskaltaa olla aitona itsenään alastonkuvissa ja pitäisi uskaltaa sanoa julkisesti pillu, jotta olisi aidosti nainen, itsenäinen sellainen ja tosi rohkea. Minun naiseuteni elää sisälläni yleensä melko hiljaa. Kehoni hyväksymiseen auttaa mieheni hellä kosketus ja ymmärrys, että kehoni kaarteet eivät määritä minua ihmisenä eikä naisena. Silti tarvitsenvälillä kaunista katsetta mieheni silmissä, sillä kaikesta huolimatta en ole saavuttanut, enkä lie koskaan saavuta, sellaista itsevarmuutta etteikö sitä joku aika ajoin horjuttaisi. Tuntuu mahdottomalta, että kukaan olisi jossain vaiheessa ihmisyyttään niin varma itsestään etteikö loppuelämänsä aikana ikuna enää itseään epäilisi. Olisi valmis. Samaan aikaan kaikki toitottavat, että ihminen ei ole koskaan valmis ja hänen on oltava valmis oppimaan aina ja ikuisesti. Ota tästä sitten selvää. 

Minä rakentelen omaa naiseuttani ajan kanssa. Tällä hetkellä se on siinä vaiheessa, ettei kukaan muu sitä määrittele. Naisen paikka on siellä, missä nainen sen haluaa olevan. Naisen paikka valikoituu, joskus muiden tarpeiden pohjalta, mutta ajatuksia ei kukaan voi pois ottaa. Vaikka on oltava, kuten kenen muun tahansa. muiden käytettävissä, niin sen voi tehdä oman arvomaailman pohjalta. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen ja osan voi huutaa ilmoille yksin ollessa. 

En tunne kuuluvani aina kaiken tämän keskelle. Nielen ajatuksiani ja matkustan edelleen omissa maailmoissani. Sopeudun, koska niin on helpompaa. Harkitsen sanojani, sillä kaikkia ei osa pystyy vastaanottamaan. Tunnen itseni välillä pelkuriksi ja mietin, mitä naiset menneinä aikoina ovat tehneet sen eteen, jotta me tänä päivänä voisimme ilmaista itseämme vapaasti. Elän todeksi hiljaista kapinaani ja uhoilen itsekseni omalla sohvallani. Osan ajatukistani teen näkyviksi teoiksi, mutta siten, ettei niitä oikeastaan kukaan huomaan. En alistu ja nöyrry vaan vaikenen, ja vetäydyn sellaisten seuraan, jotka jakavat ajatuksiani ja arvojani. 

Onpa ollut loma ja olen onnekas, että olen saanut aikaa ajatella. Ajatteleminen tarvitsee aikaa ja se tarvitsee tilaa. 

Naisena olen oikeassa paikassa. Sillä se missä olen tai kuka vierelläni on, ei vaikuta siihen mitä sisälläni tunnen. Toivon itselleni rohkeutta olla tahtomani tapainen ja ajatusteni mukainen. Toivon samaa rohkeutta jokaiselle, mutta on syytä varautua vaikeaan ja mutkaiseen tiehen, sillä mikään ei tässä elämässä tule helpolla. Sen eteen on hyvä taistella taisteluita, joista osa on väistämättä tuomittu tappioon. 

Naisen paikka on keskellä elämää.