Parempi ihminen

Seurustelun myötä minusta on tullut parempi ihminen.

Minä, joka olen mielestäni aina ollut pienen puolella, pahaa maailmaa vastaan. Ehkä useammin ajatellut muita ennen kuin itseäni. Väkivaltainen olen ollut hyttysille, mutta muut Luojan luomat olen pääsääntöisesti pelastanut. Surkean näköinen kastemato märällä asfaltilla on pelastamisen arvoinen töistä myöhästymisen riskilläkin. Seuraavana sadeaamuna tuo kastemato oli ottanut myös sukulaisensa mukaan, joten tuona aamuna ehdin ajoissa töihin, koska suku oli laaja. Suurimmaksi osaksi osaan puhua nätisti ihmisille, en juuri kiroile julkisesti, osaan syödä suu kiinni ja pukeudun jotakuinkin tilanteen mukaan. Pidän ovea auki perässä kulkevalle ja tarjoan paikkani bussissa sitä enemmän tarvitsevalle. Tosin odotan aikaa, joilloin voin ikääni vedoten istua tyynenä ja katsoa ulos ikkunasta välittämättä tiukasta tuijotuksesta, joltain joka paikaani halajaisi.

 

Ihmissuhteissani olen ollut läsnä ja jopa kuunnellut mitä toisella on sanottavaa. Olen auttanut lastenhoidossa, lainannut autoa, ollut muuttoapuna ja istunut väsymykseen asti baarissa. Olen sanonut ajatukseni, jos sitä on kysytty ja usein vaikkei sitä haluttaisi kuullakaan. En ole juuri kitissyt ja olen usein laittanut omat halut ja tarpeet sivuun ollaksen kiva kaveri ja hyvä tyttöystävä. Olen syönyt ruokia, jotka ovat mielestäni pahoja ja juopunut pahan makuisesta likööristä. Olen valvonut liikaa ja nukkunut puserretussa kainalossa, vaikka olisi jo pitänyt herätä ja pissattikin. Antautunut lemmellisiin leikkeihin, vaikkei juuri haluttanut ja ollut hiljaa silloin kuin olisi haluttanut, toisen katsoessa elokuvaa, jonka hän on nähnyt jo viisi kertaa. Kertaus on opintojen äiti.

 

Miksi siis tämä ihmisuhde tekee minusta paremman ihmisen?

 

Siksi, että olen ympäröity hyväksyynnän turvavaippaan, joka tuudittaa lempeästi. Se suojaa, mutta antaa hengittää. Katse, joka minuun luodaan näkee jotain sellaista, jota kukaan muu ei ole nähnyt. Se näkee heikkouteni, sen kun yritän olla liian reipas. Se näkee myös vahvuuteni,pitäen sitä ihailtavana, ei pyrkimyksenä päteä tai mitätöidä. Katseen takana on aito tunne.

Minua kuullaan. Nuo korvat kuulevat myös sen, minkä jätän sanomatta, sen minkä kierrän ja kiellän itseltänikin. Korvat ovat valmiina kuuntelemaan minua, sitten kun minä olen valmis puhumaan. Sitten, kun sydämeni on rohkaistunut ja luottavainen.

Kädet koskettavat lämpimästi, hyväksyen joka kumpareen ja laakson. Ne koskevat, koska haluavat oppia tuntemaan minut.

Minua rakastetaan siksi, koska minä olen minä, juuri tälläisenä. Uskon ihmisen rauhoittuvan ja asettuvan ankkuriin, kun hän saa vastaanottaa pyyteetöntä rakkautta. Tässä rakkaudessa ei makseta velkoja, ei odoteta vastapalveluksia, ei muistuteta menneestä ei vaadita muuttumaan.

 

Olen siis parempi ihminen. Olen rauhoittunut ja juurtunut. Hymyilen, enkä kiirehdi mihinkään. Ja kun yöllä siirrän kättäni, tunnen toisen lämpöisenä vierelläni. Tulkoon arki, tulkoon flunssa ja paskat päivät. Kelpaan silloinkin.

suhteet oma-elama rakkaus syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *