Road Tripaaminen

tie.jpg

Rakastan Road Tripaamista. Harmittaa se, että sille ei löydy sopivaa suomennosta vai miltä kuulostaisi tiematkailu tai ajo maantiellä tai tiellä ajaminen matkailutarkoituksessa? En tiedä, ei oikein sovi maantie reissukaan, joten olkoon Road Trip! 

Pakattu laukku, jonne on survottu epätoivoissaan liikaa ja ehkä myös epäsopivia vaatteita ja tarvikkeita. Muistan 16- vuotiaana, että hammasharjan laittaminen farkkutakin povariin oli riittävä varuste. Nyt takapuolen alla on oma auto ja hammasharjan seurana vähintään hammastahna, lompakossa rahaa ja ladattu kännykkä, sillä jos sattuisi jotain, niin pitää kyetä soittamaan apua. Matkasuunnitelma on myös läheisten tiedossa toisin kuin nuoruudessa. Isäni saattoi aikoinaan hieman yllättyä puhelinkopista soitetusta puhelusta, jossa ilmoitin olevan Kajaanissa ja ehkä seuraavaksi Oulussa. 

Rakastan tunnetta, joka valtaa kehoni ja mieleni istuessani autoon tietäen, että edessä on maantie, joka on joko ruuhkainen tai ei, mutta yhtä kaikki se on vain minua varten. Määränpäällä ei ole väliä, kunhan matka kestää pidempään kuin puolituntia. Saan pienet kiksit jopa työmatkoista, sillä autossa ajaessani olen vain minä ja maantie. Ajattelen, että oikeastaan kukaan ei tiedä tarkalleen missä kohdassa olen menossa ja aina on mahdollisuus, että en käännykään tutusta risteyksestä vaan jatkan matkaani kohden tuntematonta. Tuntematon on jäänyt toistaiseksi kokematta, mutta minulle riittää ajatus että minulla on mahdollisuus tavoitella sitä halutessani. Vähän sama kuin ajatus erakoitumisesta kookospähkinäsaarelle. Sitäkään tuskin koskaan teen, mutta mahdollisuus on olemassa.

Radio on luonnollisesti äänevoimakkuudeltaan melko kovalla. Ainakin tarvittaessa joidenkin biisien kohdalla kaiuttimet tekevät parastaan ja ehkä huokaavat helpotuksesta tylsemmän biisin tullessa kohdalle. Ennen puhuin puhelimessa matkojen aikana, mutta nykyään aika on vain minulle, maisemille, musiikille ja ajatuksille. Seuraan ikkunasta liikennettä ja ohitse vilahtavia maisemia ja kiinnitän hetkiin niihin sopiva ajatuksia. Ehkä itken hetken ja ikävöin tai teen vakaita päätöksiä, jotka unohtuvat viimeistään parkkeeratessani auton takaisin kotipihan parkkipaikalle. Olen vain minä eikä muita ole olemassakaan. Huokaan helpotuksesta, sillä en pysty muuta kuin ajamaan. En kykene pelastamaan maailmaa, en edes itseäni, sillä liikennesäännöt ja kanssaliikennöitsijät vaativat tiettyyn kurinalaisuuteen. 

Ensimmäisten kilometrien aikana huomaan väistämättömän ikävän tulvahtavan mieleeni. Nykyään huomaan alkmatkan aikana kaipaavani miestäni, jota olin suukottanut vain hetken aikaisemmin. Hän on toivottanut hyvää matkaa ja pyytänyt viestittämään perille päästyäni. Koen hetken ikävää ja ehkä syyllisyyden kaltaista tunnetta, joka valtaa minut helposti, kun teen yksin ja vain itselleni jotain. Ravistelen ikävän ja syyllisyyden pois. Kilometrien karttuessa pääseen Road Trip- tunnelmiin ja saatan kuvitella olevani tutkimusmatkailija, suuri kirjailija matkalla maineeseen tai ensimmäinen nainen, joka on uskaltanut uhmata tämän maankolkan armotonta luontoa. Olen vapaa ja olen aivan yksin maailmassa. 

Jokaisella matkalla on päämäärä, mutta sillä ei matkaa tehdessä ole väliä. Samoin ei ole väliä paluulla. Vain matkanteolla, kuten kliseisesti myös sanotaan. Rakastan matkan tekoa ja sama matkan teko lienee pätee tapaani elää. Keskeneräisyys ja melkein perillä olo on mielenkiintoisempaa kuin valmis asia tai päätepysäkki. 

Tänä kesänä teen muutaman Road Tripin. Osan teen yksin ja osan kaksin. Kaksi Road Tripaamiseen liittyy eri seikkoja, mutta voi nekin ovat hienoja matkoja. 

Tänään nappaan matkaan siskoni ja edessä oleva moottoritie on taatusti kuuma.

Parasta on paluu, kädet ympärilläni ja iho ihoa vasten…..

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *