Samaan aikaan

tuli ja vesi.jpg

Samaan aikaan voi ihmisessä jyllätä tuli sekä vesi. Sisällä voi olla myrsky, joka väistyy tyynen edestä, mutta palatakseen ja näyttäkseen voimansa. Onni vastaan suru ja pelko. Kokonaisuus. Kokonaisuus, jota ihminen kykenee säätelemään tai sitten ei. Ihminen pyrkii tasapainoon ja harmoniaan itsensä ja ulkomaailman kanssa tehden kaikkensa. Yksi joogaa, yksi juoksee metsässä ja yksi kuuntelee heviä. Rakastamme oppaita, aforismeja ja jaamme mielellämme kliseisiä elämänviisauksia, jotka huulilta karattua ikään kuin muuttuvat todeksi, vaikka emme kykenisi niitä noudattamaan. Jokainen joka niitä kuulee ja jakaa, uskoo niiden voimaan ja nyökyttelee päätään ja vahvistaa ne oikeiksi. Mutta hyötyä niistä ei ole silloin kun tunnelin päässä ei näy valoa, ei toivoa eikä elämään tarvittavaa kipinää. Kun pelko varjostaa toivon ja hyökyy voimallisena. Onni on vastapainona, mutta sen kokemiseen tarvitaan rohkeutta ja mahdollistavia kokemuksia. 

On tekopyhää sanoa, että jokaisella meillä on samat mahdollisuudet ja onni on yksin ihmisen omissa käsissä. Näin ei ole. Ota itseäsi niskasta kiinni ja tee elämäsi eteen jotain. Älä istu nurkassa ja piipitä vaan astu esiin ja vaadi. Koditon saa muodonmuutoksen. Hyväntahoisesti hänelle tarjotaan hiustenleikkuu, hänet pestään ja puetaan ylle parempaa Seppälää. Valokuvauksen jälkeen hänet unohdetaan, kun ovi sulkeutuu narahaten hänen astuttua takaisin kadulle. Hyvä työ on tehty. Päihdeongelmaiselle rahaa pyytävälle ei anneta kahta euroa, koska se menee todennäköisesti viinaan. Entä sitten. Masentunut on sairas, mutta todellisuudessa hänen tarvitsisi vain käydä lenkillä, vaihtaa kotinsa sisustusta tai ostaa jotain kivaa itselleen. Syömishäiriöisen täytyy vain aloittaa syöminen. Läski laihduttakoon ja opiskelut kesken jättänyt joko kärsiköön tai suorittakoon ne loppuun. Helppoa on sytyttää sisäinen tuli joka palaa roihuten. Onnea ei tarvitse erikseen tavoitella, sillä se on läsnä ja otettavissa, kunhan vain ei ole laiska, tyhmä tai ongelmainen. Pelko pois ja elämää kohden.

Menin naimisiin kuukausi sitten. Olen onnellinen. Teen työtä, jota arvostan. Olen terve. Minulla on mahdollisuuksia, haaveita ja tavoitteita. Puhun, osaan ilmaista itseäni ja joskus jopa kuuntelen. Nauran ja näen valoa sekä värejä. Minulla on koti, ruokaa ja vaatteita. Sosiaalisia suhteita on riittävästi ja myös omaa aikaa. 

Vuosia sitten toivoin kuolevani. Odotin sen tulevan ja pelastavan minut elämältä. Samaan aikaan pelkäsin, että kuolen. Koin syyllisyyttä ajatuksistani ja mietin kuinka voin niin edes ajatella. Kuka huolehtisi lapsistani? Ei tarvitsisi kenenkään huolehtia, sillä kuolisivat kuitenkin. Olihan yksi jo kuollut, joten lapsen kuolema ei ole asia jota ei tapahdu. Oli ihan helvetin sama, vaikka vannottiin auringon paistavan risukasaan. Maksalaatikkoa lämmittäessä ja lapselle huutaessa ei ole äitiyden huipulla vaan jaksamisensa äärirajoilla. Kerroinko kenellekään? En tietenkään, koska en kehdannut. En olisi kestänyt yhtään viisautta, jonka sisältönä olisi oman elämän haltuun ottaminen. Odotin syöpää tai jotain muuta armahtavaa sairautta, koska itsemurhaa en saattanut edes ajatella. Kaikki kasautui. Aiempi elämä hylkäämisineen, avioeroineen ja vaikeuksineen. Ruuhka päässä ja pahasti. 

Onnekasta on aika ja terapia. Onnekasta on elämänhalu ja puhuminen. 

Olenko siis tasapainossa ja tajuan jotain mitä muut eivät tajua? Ehkä osin, mutta yhtä kaikki olen myös hajanainen, tunnevammainen ja sisälläni vaihtelevat tuli ja vesi. Vesi jäähdyttää paloa, mutta tuli päihittää sen. Nämä vuorottelevat ja välillä ne ovat samaan aikaan työvuorossa ja silloin elän tyytyväisenä tässä hetkessä ilman pelkoa.

Minä en ole ainoa, joka on elänyt vaikeuksien keskellä ja mahdollisesti mennyt niistä lävitse. Tiedän miltä tuntuu surra ja pelätä lapsen puolesta. Tiedän miltä tuntuu kun läheinen sairastuu mieleltään, joutuu päihteiden valtaan tai ajatuu mielenmaisemaltaan pimeän puolelle. Kuolema. pelko ja suru ovat aina läsnä. Onni, unelmat ja onnistuminen kulkevat niiden rinnalla. Vastapuolet, jotka eivät olisi mitään ilman toisiaan. Tarvitsevat toisiaan, mutta yrittävät tilaisuuden tullen kumota toisen vaikutuksen. 

Nyt kun kaikki on hyvin, on aikaa ajatella myös toista puolta. Kuinka sovitetaan yhteen onni ja pelko? Minulla on hyvin, mutta osalla läheisistäni mielen mustuus ja vaikeudet ovat osa todellisuutta. Sairaus on totta ja kahlitsee kotiin. Kuolema ei ole kaukana, mutta elämä on silti läsnäolevampi. 

Tunnevammaisena näytän päälle päin tyyneltä, puhun kauniita sanoja ja tajuan niiden voiman. Olen onnellinen, mutta hymyn takana on kyynelet odottamassa. Hengitän ja tyynnytän itseäni. Keskityn hetkeen ja olen onnellinen. En silti kykene olemaan pelotta ja huoletta. Sovittelen yhteen kahta puolta. Onnen keskellä on mahdollista ja tilaa ajatella mennyttä ja sitä mistä on selvinnyt. On myös mahdollista ajatella muitakin kuin itseään ja kun niin tekee, joutuu pelkojen keskelle. Onneksi on myös onni ja onnistumiset. Tunnevammaisena vain tarvitaan kovin monta toistoa onnistumisesta, jotta epäonnen todennäköisyys pienenee. Onneen luottaminen on vaikeaa, mutta onneksi ei mahdotonta.

Onni ja ihanat tapahtumat ovat myös kriisejä. Onneksi minulla on ajatuskyky, uskallan puhua ja onneksi minulla on rakkaus. 

 

suhteet oma-elama rakkaus mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *