Sinulle, joka kosketat ja sanot

Sinä, joka kosketat minua. Kosketat kauniisti, hyväksyen ja jokainen pienikin sipaisu täynnä rakkautta. Olen onnellinen sinusta. En tiennyt olevani näin vajaa. En tiennyt, että olen tähän asti ollut koskettamaton. Ja ei, et ole ensimmäinen, mutta viimeinen olet.

 

Illalla nukkumaan mennessä odotan sinua. Odotan, että tulet minuun kiinni, iho ihollani. Sanat ovat turhia enkä niitä osaisi edes ilmaista. Olen kuin mykkä, sanoja täynnä, mutta vailla kykyä ilmaista niitä. Ne pyörivät pitkin kitalakea, ilkkuvat nauraen ja käyvät jo huulilla, vain paeten kuin pelkurit. Niin ne jäävät sisääni. Toivon, että minun kosketukseni välittää sanomattomaksi jääneet sanat. Kosken, ohimennen sipaisen. Sormieni kautta opin sinut tuntemaan. Sovitan sydämeni rytmiä sinun rytmiisi, onnistumatta, sillä ne kulkevat eri tahtiin, mutta onneksi samaan suuntaan.

 

Sinä olet jo jossain perillä, onneksi odotat minua. Sinä sanot sanoja, jotka kulkevat sisään korvastani, kulkevat hiljaa madellen kohti kuulluksi ja tietoiseksi tulemista. Sinun sanasi pyörivät pitkin aivojen ratoja ja vaientavat loukkaavat sanat, jotka ovat sinne entisestä jääneet. Sinun sanasi siivoavat vääristyneitä mielikuvia, tuhoavat vähätteleviä ilmaisuja. Toisten antamia, mutta minun itseni ylläpitämiä. Sinä puhut minut puhtaaksi. Janoan sanojasi, pimeässä korvaani kuiskattuja. Kuulen ne todella, talletan ja joku päivä, minä lupaan, minä puhun sinulle, niin kuin haluan. Ensin ehkä kuiskaan, koska uudet sanat ovat hauraita, uusia ja kokemattomia. Kuiskaan ja hiljalleen puhun ääneen, niin kuin sanat oikeasti ansaitsevat. Ja luulen, että osan haluaisin huutaa, mutta se lienee sopimatonta. Kun siis ensikerran kuiskaan sinun korvaasi, ovat sanasi puhuneet minut puhtaaksi.

 

Paljastan niskani, ojennan kaulani ja lähes pidätän hengitystä. Kuin varoen laskeutuu sormesi iholleni. Pakahdun tunteeseen, jonka liikkuva sormesi saa aikaan. Se on hellä ja se on vain minua varten. Kun paijaat hiuksiani, niin taannun jonhonkin primitiiviseen tilaan. Keskityn vain käsiesi liikkeeseen ja eheydyn. Huomaan pidättäneeni hengitystä ja nyt se vapautuu huokaisten ja pitkään ulos puhaltaen. Olen ihan hiljaa, en uskalla liikahtaa, koska pelkään liikkeen loppuvan ja jään vielä vajaaksi. Käsiesi liike selkääni pitkin saa minut rentoutumaan. Ei ole mikään harjoitus, ei mikään rentoutus vastaavasti toimiva. Vajoan patjani sisään ja poissa on kaikki arki ja kavala maailma. Vain sinä ja minä. Kun kätesi koskevat vatsaani, en enää jähmety kauhuissani. Onhan tuo seutu raskauksien ja erinäisten kuntokuurien ja niiden pettämisetn tulos. Ei kaunis. Sinun kosketus tekee siitä kauniin ja uskallan hengittää.

 

Kosketus on joskus kiusoittelevaa,kutittavaa ja leikkiin kutsuvaa. Rakastan myös sitä, kun sormiesi liike muuttuu vaativaksi, kutsuen koskettamaan ja liikkumaan yhteiseen rytmiin. Myös tuolloin ajatukseni katoavat ja sanat ovat täysin turhia. Ja raukeana hetkenä laiskasti ja hajamielisesti liikkuvat sormet vaivuttavat uneen.

 

Kiitos sinulle, kun kosketat ja sanot. Minä opettelen ja toivon, että sinä tiedät sen.

suhteet oma-elama rakkaus mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *