Sinun ja minun

Vuonna 1992 synnyit ja Lumiukko- piirretty tuli jouluaaton ohjelmistoon pysyvästi. Sinä kuolit, mutta Lumiukko ilmaantuu ruudulle silti. Sinun ja minun ohjelma. Et sinä siitä mitään ymmärtänyt ensimmäisinä elinvuosinasi, mutta pyörit lattialla jossain lähellä ja leikit omiasi. Iso- ja pikkuveljesi liittyivät leikkiin ja vuosien mittaan kasvoitte, te muutuitte, mutta Lumiukko ei. Jotain pysyvää kasvun rinnalla, yhteinen perinne, vaikka sitä veljesi jossain vaiheessa vastustivatkin. Tiedätkö lapseni, että Lumiukko aiheuttaa, lähes vuosittain, jonkinlaisen mielipidekirjoitusten ryöpyn? Jotkut pitävät ja rakastavat ja toiset eivät voi sietää. Toivon, että Lumiukko ei osaa lukea tai ainakaan ymmärrä suomea, sillä osa mielipiteistä on rumasti kirjoitettu. Kummallista, että lapsille suunnattu ohjelma onkin suurten tunteiden herättäjä. 

Kuolemasi jälkeen Lumiukosta tuli tärkeä, niin, myös veljillesi. En kykene kuvaamaan, miltä sen katsominen tuntui ensimmäisenä jouluaattona, kun sinua ei enää ollut. Ilmassa leijui sanomattomia sanoja ja se suorastaan kihisi surun tunnetta. Jokainen seinä, huonekalu ja esine oli pakahtumaisillaan. Kuolemastasi oli vähän yli kaksi kuukautta. En kykene edes oikein ajattelemaan ja tätä kirjoittaessa nielen itkuani. Jumalauta, kuinka hirveää. Pienet pojat vierelläni surusta ja ymmärtämättömyydestä silmät suurina. Oma tajuntani ei vielä ollut hyväksynyt kuolemaasi. Ei pienet tytöt kuole, eikä joulua vietetä itkien ikävää. Me katsoimme. En tiedä olitko silloin läsnä vai oliko sinulla kuoleman jälkeisiä selvitysasioita tehtävän, tiedäthän virastojuttuja ja oikean taivaspaikan etsimistä. 

Walking In The Air. Tunnistan sen ensisävelet ja ne kulkevat suoraan tunnekeskukseen ja laukaisevat varoittamatta ikävän. Tämä biisi kytkeytyy täysin sinuun ja vain sinuun. Se on kappaleista ainoa, jota en ole pystynyt kuuntelemaan itkemättä. Se on sinun ja minun ja sen soidessa minussa tapahtuu jotain alkukantaista ja hallitsematonta. Odotan sen tulevan ja luulen olevani valmis, mutta sitten hyökyaallon lailla vaivun suruun. Vaivun siihen suruun, jota järki ei käsittele eikä viisaat sanat auta. Ei auta aika eikä lohduttava syli. Suru on niin saatanan riipaisevaa, että luulen joka kerta kuolevani. Joku voisi sanoa, että miksi kuuntelet, miksi kiusaat itseäsi, lopeta hyvä ihminen. Miksi lopettaisin jonkinlaisen yhteyden sinuun ja suruuni?

Jos minulla ei olisi suruani ja hetkiä, jolloin se tunkee esiin, niin minulla ei olisi muistoja sinusta. Surusta on tullut ystäväni ja se hienotunteisesti pysyttelee sivussa, jotta voin elää elämääni, mutta on hetket ja on laulu. Tämä laulu on yllättänyt minut eräissä hautajaisissa, oppilaiden kanssa kirkossa ja kerran yhdessä eteisessä joululahjojen vientimatkalla. Talon tytär soitti kiitokseksi juuri meidän laulun ja minä itkin saappaat jalassa ja katselin kuinka lumi suli niiden pintaan. 

Odotan jouluaattoa ja Lumiukkoa. Puhelin on äänettömällä, verhot kiinni ja vain kynttilät luovat valoaan televisioruuden lisäksi. En oikeastaan tahdo, että minua juuri silloin edes lohdutetaan. Se on minun ja sinun hetki. Silloin me kohtaamme ja silloin minä päästän surun valloilleen. Mutta niin kuin tiedät lapseni, niin sen jälkeen vapaudun. Hengitän keveämmin, kykenen hymyilemään ja ottamaan vastaan hellyyttä ja lohtua. Mutta tuo hetki on vain meidän ja siitä pidän kiinni, vaikka olen jo oppinut ettei mikään ole pysyvää, ei elämä, eikä ehkä Lumiukkokaan. 

Toivon, että jokaisella surunsa kanssa elävällä on jokin asia, joka on vain kahdelle tarkoitettu. En tahdo unohtaa ja pelätä suuria tunteita, niiden kautta olet olemassa lapseni. 

Tulethan taas luokseni, kun istun sohvalle ja odotan sinua.

Hyvää joulua!

Rakkaudella äiti

https://www.youtube.com/watch?v=ubeVUnGQOIk

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *