Suru teki lähtöään

Elokuiset pellot sykähdyttävät minua syvältä. Henkäisen ihastuksesta, autolla ajaessani ja nähdessäni auringon leikkivän sänkipellolla. Vastaleikattu sänkipelto on erisävyinen kuin vielä tuulessa huojuva puimaton vilja. Kaunista yhtä kaikki ja tien toisella puolen kesä pitää kiinni olemassa olostaan. Se ei tahdon luovuttaa, ei vielä, vaan tuottaa viimeiset vihreänsä ihmisten ihailtavaksi. Totta on kuitenkin orastava syksyn tuntu. Koivut ovat kiireisimpiä ja varastoivat lehtivihreäänsä ja antavat lehtiensä kellastua, lentää tuulen mukaan ja venyttelevät oksiaan valmistautuen talven tuloon. Rakastan elokuisia peltoja. vaihtuvia värejä ja aikaisin aamusta peltojen yllä leijuvaa usvaa. Luonto siirtyy säästöliekille, mutta sitä ennen se luovuttaa meille kauniin näytelmän, vaihtuvan kuvan jokaiselle päivälle. Haikeus viipyilee ilmassa tahtoen pysäyttää hetkeksi. 

Kyllä sinä tiedät lapseni, että viikon päästä menen naimisiin. Pahoittelen, että olen ollut mukamas kiireinen ja siirtynyt paikasta toiseen, itselleni epätavalliseen tapaan, nopeammin askelin. Ajatuksiani ovat siivittäneet työaiheiset ajatukset, suunnittelu ja ihan joutavanpäiväiset muka-muka murheet. Tiedäthän sellaiset murheet, joiden avulla ihminen meinaa jäädä kiinni epäolennaiseen, koska ei tahdo tai jaksa nähdä hyvää ympärillään. Tuossa tilassa hiipii takin sisään henki, joka saa voimansa epätietoisuudesta, syö murheita aamupalakseen ja kasvaa niiden myötä suhteettoman suureksi. Tunnet minut ja varmasti olet pyörittänyt silmiäsi ja huokaillut. Onneksi lapseni huomaan toimintani jo itsekin. Teen töitä sen eteen, että käännän katseeni, suuntaan ajatukseni siihen, mikä on tärkeämpää ja siihen mikä on läsnä, kun vain tahdon sen nähdä. Kaikki kaunis piirittää minua, kutsuu ystäväkseen ikuisella lupauksella läsnäolostaan. Tiedän, olen turhaan murehtinut yhtä vastaamatonta puhelua tai mielestäni liian pitkään kestänyttä hiljaisuutta. Sen sijaan sydämeni täyttyy kiitollisuudesta hyvistä ihmisitä. Useampi kirje, viesti ja kosketus ovat auttaneet näkemään sen mikä minulla on. Ne ovat pois pyyhkäisseet sen mitä turhaan murehdin. Ei ole minun murheeni toisen ihmisen mielenmaisema. Ympärilläni on niin paljon ihmisiä, jotka välittävät, kannustavat ja aidosti ovat onnellisia onnestani. Mutta olenhan vain ihminen, joten suo anteeksi lapseni, että joudut katselemaan ihmisyyttäni ja kuinka sitä kudon ja purkaan. 

Ajomatkojeni aikana, elokuisten peltomaisemin lävitse, olet usein vieressäni. Olit vieressäni myös silloin kun kuulin biisin ensimmäisen kerran. Hanhiniemi oli sanoittanut, oli purkanut osiin ja näkyväksi sen mikä on sisälläni asunut, rakentanut majan joka on jo rapistunut. Surulle olen jäähyväisen sanonut, niin luulin, mutta pienet rippeet ovat vuokralaisena olleet vieläkin kehossani minun tietämättäni. Siinä me ajelimme. Minä fyysisesti ja sinä lapseni näkymättömänä, mutta tiedän meidän kuunnellen sanoja yhtä suurella tunteella. Suru teki lähtöään. 

Itkin, mutta se oli sitä hyvää itkua. Sitä sellaista itkua, joka ulos tullessaan puhdistaa ja vapauttaa tilaa hyvälle. En tiedä tiedätkö sitä ajatusten määrää, joka on virranut ja vellonut edestakaisin etsien lupaa ja selvitystä asian oikeasta tolasta. Huomaan häiden lähestyessä etsiväni lupaa olla onnellinen ja siirtyä uuteen elämänvaiheeseen. Ikään kuin luopuisin sinusta ja entisestä. On vaikea kuvailla kenellekään surua, joka vyöryy hallitsemattomasti ja vie mukanaan. Se pyörittää ja taistelee järjen kanssa. Lyön hanttiin ja yritän sanallistaa sitä ihmisille, mutta sanat jäävät kurkkuun. Hieman hävettää. Ihmiset hymähtelevät ja kummastelevat. Vai kummastelevatko? Suru sinun kuolemastasi lapseni on niin iso asia, että en ole kyennyt sitä tarpeeksi pieniksi paloiksi pilkkomaan. Elän ja olen onnellinen. Tiedän, että minun on luotettava enemmän ihmsiin ja avattava ajatukseni. 

Kirjoitan tämän sinulle nyt siksi, että saan sen ulos ja keskityn taasen kaikkeen hyvään jota sinäkin toivot elämääni.  Tiedän sinun olevan luonani jokaisella hetkellä ja ehkä valutat liikutuksen kyyneleen sanoessani tahdon miehelle. joka haluaa minut juuri tällaisena. Hän haluaa minut vajaana, satutettuna ja sielunpalasia kasaan parsineena. 

Kiitos rakas lapseni että kuuntelit. Kiitos, että olet viisaampi kuin minä ja ajat minut näkemään asioita toisin. Läsnäolosi on vaikuttavaa ja kun huomaan alistuvani ahdistuksen ja epämääräisen tuskailun alle, niin tajuan sinulla ja sisimmälläni olevan minulle jotain sanottavaa. Kiitos, että viet minua eteenpäin.

Viikon päästä juhlimme. Juhlimme karkotettua surua ja juhlimme rakkautta. 

Rakkaudella äiti

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan vanhemmuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *