Vähän siitä miksi rakastan

20160517_161113.jpg

Rakastan, koska olen vihannut. Rakastan, koska olen tullut jätetyksi ja olen itse jättänyt. Rakastan, koska ilman rakkautta olisin tuskin enää elossa. Kaiken rakastamisen välissä olen pelännyt, ollut ihastunut, ollut petetty, peloissani, raivoissani. Olen ollut jäätävä, vaikeasti tavoiteltava ja helppo nakki. Tunnustan, että olen ollut myös rakkautta vastaan enkä ole sitä aina tunnistanut. 

Sydämeni on särkynyt vain eheytyäkseen ja näyttääkseen, että en tiedä rakkaudesta vielä mitään. Sydämeni on johtanut minua harhaan, mutta ei tahallisesti ja silti se on sykkinyt ja pitänyt minut elossa, vaikka luulin kuolevani. 

Rakastan elämää. 

Rakastan itseäni useimmiten. Tämä rakkaus onkin vaikeampaa kuin muiden rakastaminen. Tämä rakkaus on helppo laittaa sivuun, ohittaa ja varastoida. Ehtiihän sitä ja mitä minä nyt itseäni. Olenhan vain tällainen ja sitten voikin aloittaa huokailun, rakkauden kaipauksen ja haaveilun. 

Rakastan tuoksuja, paitsi pahoja. Etenkin kanankakka keväisin ja syvältä irronut pieru eivät ole rakastettavia. 

Rakastan ihmisiä, paitsi kun ne ärsyttävät, saavat minut ajattelemaan sellaista, jonka olemassa olon tahtoisin kieltää. Vaikeaa on rakastaa ihmisiä silloin kun he latistavat heikompaa, ovat omahyväisiä tai muuten vaan ihan kamalia. Ihmisten rakastamisessa on huomioitava myös se, että he ovat ihmisiä, joten he ovat täynnä virheitä ja inhmillisyyttä. On siis rakastettava epätäydellistä.

Rakastan kevättä, koska kesä on vasta edessä ja talvi voitettuna takana. 

Rakastan suklaan sulamista suuhuni ja sen makua menkkojen vaivatessa.

Erityisen rakastettavaa ovat suloiset eläimet, vauvat ja söpöys, paitsi kun ne ärsyttävät ja saavat minut tuntemaan olevani huono ihminen. 

Rakastan sitä, että älyän olla itsekäs, jotta voisin laittaa hyvän kiertämään. 

Ystäviäni rakastan kovasti. He ovat ystäviäni, vaikka tuntevat minut läpikotaisin. Se vasta onkin hienoa rakkautta. 

Rakastan autolla ajamista ja salmiakkia. 

Rakastan miestäni, joka ei huomauttele, vaikka kuorsaankin välillä.

Rakastan miestäni, koska hän toi minulle kukkia, yllättäen. En pilannut sitä kysymällä mitään tyhmää. Älysin kiittää, olla onnellinen ja rakastaa.

Rakastan miestäni. sillä hänen mielestään vaikeudetkin ovat kanssani helppoja. 

Rakastan miestäni, koska hän on täysin pöhkö ja kuvaa kanssani innoissaan kotiloa vappuna ja innostuu teippaamaan mopsi-ilmapallon kauko-ohjattavaan autoon, jotta se pääsisi liikkumaan. 

Kamalan ihanaa on rakastaa miestäni siksi, että hän monella osa-alueella minua viisaampi, mutta ei tuo sitä esille, eikä sitä erikseen mainitse. Hän antaa minun loistaa, vaikkei siihen olisi isompaa syytäkään. 

Rakastan sitä, että mieheni saa minusta esiin hyvän, jonka aika ajoin hautaan elämän alle. Hän tekee rakkaudellaan minusta paremman ihmisen. 

Rakastan sitä, että mieheni on hyvä. Hyvyyttä on maailmassa liian vähän. 

Rakastan sitä, että voin kokea rakkautta. 

Olen onnellinen, että uskallan rakastaa, koska milloin tahansa voin menettää sen mitä rakastan. Ja siitä huolimatta en voisi olla rakastamatta, menisihän elämä silloin hukkaan. Sydän hiljenisi ja surisi. Se mielummin tuntee ja paisuu rakkaudesta.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *