Valmiimpi kuin ennen

Leonardo Da Vinci.jpg

Kulta. Niin on nyt helppo sanoa. Rakas, tulee myös jo jollain tapaa. Rakastan sinua. Niin olen sanonut ennenkin ja silloinkin, kun sitä en ääneen sanonut, niin ainakin tunsin niin. Tunsinko? Luulinko vain ja tahdoinko? Olinko rakastunut ajatukseen siitä, että me kaksi rakastaisimme toisiamme. Odotin hellittelysanoja, ne jäivät tulematta. Katsoin peiliin ja kummastelin syytä. En löytänyt peilikuvasta vastauksia. Minäkin vaikenin. En saanut sanottua mitään. Kysyttäessä jaarittelin päivän säästä ja välttelin aitoja aiheita. Ja siinä rakkaudellisessa parisuhteessa ei rakkautta julistettu. Ja siinä toisessa, jossa julistettiin, eivät teot vastanneet kauniita sanoja. Olenko siis ollut rakastunut ja kuinka monta kertaa? 

Olenpa hyvinkin. On lienee niin, että rakkaus on joustavaa ja muovautuvaa. Se elää mukana ja katsoo kuinka se tässä suhteessa ilmenee ja kuinka sitä vaalitaan. Se istuu katonrajassa ja tietää olevansa mennyttä, ennen kuin kaksi sohvalla istuvaa asian toisilleen myöntävät. Se astuu ulos ovesta. Tuntee hieman haikeutta, mutta suuntaa uutta kohden. Se tietää ettei se kulu, vaan saa jossain otollisemmat sydämet kodikseen ja kykenee vahvistumaan ja kasvamaan. Rakkaus ei luovuta. Se toteaa sydänsuruista kärsiville, älä sure, tulen kyllä takaisin, mutta toisessa muodossa kuin luulet. Ja niin jäävät rakkaudennälkäiset odottamaan. Nuolevat haavojaan ja uskottelevat toisilleen, ettei se todellista rakkautta ollutkaan. Mutta kyllä se oli. Se oli toisenlaista. Mennyt rakkaus ei vastannut haaveisiin joita rakensit. Ehkä rakensit niitä sen pohjalta, ettei rakkaus voinut siihen vastata. Ehkä olit valmis, mutta kumppanisi ei. Hän ei ehkä ollut valmis sinun tuntemaan rakkauteen, vaan tunsi omaansa, erilaista, eri vaiheessa olevaa, eri unelmaa kannattelevaa. Kaunista, mutta eri aikaista. Ihanaa, mutta väärä ihminen, toinen olisi sopivampi. Siksi rakkaus kävelee ovesta ulos, vilkuttaa ja mennessään ei katso taakseen. 

Mikä siis tekee tästä rakkaudesta erilaisen? Miksei rakkaus tämänkin kohdalla päätä lähtevänsä? 

Ehkä on niin, että en odota rakkaudelta mitään. Mietin mitä voisin sen eteen tehdä. En siis odota, että rakkaus pelastaisi minut tai saisi aikaan ihmeitä. Sitä rakkaus ei tahdo, se taitaa siitä ahdistua, kutistua ja huokaista turhautuneena. Haluan vaalia sitä, koska se on kotiimme asettunut, muuttanut ja laskeutunut alas katonrajasta. Se katsoo minua eri silmin kuin ennen ja huomaa, etten metsästä sitä epätoivoisena, vaan tahdon tuntea sitä omana itsenä, ilman suurempia odotuksia ja vaatimuksia. Luulen, että rakkaus tuntee olevansa tervetullut ja siltä ei odoteta mahdottomuuksia. Sen ei odoteta ratkaisevan tunne-elämän muovaamia kuoppia täynnä epätoivoa 

ja täyttävän niitä onnella. Onni on ollut läsnä jo ennen rakkautta. Rakkaudella ei siis ole paineita täyttää haaveita, jotka eivät ole realistisia. Paineet puuttuvat myös siitä, että jos rakkaus ei aina jaksa jyllätä kaikella voimallaan, niin sen tiedetään silti olevan paikalla. Rakkaudelle annetaan aikaa ja tilaa huilata, joten se tietää ettei sen varaan lasketa kaikkea parisuhteen onnistumiseen johtavia asioita. 

Tätä rakkautta rakastetaan. Niin tehdään siksi, että se on rakkautta ja saa ajatukset tyyntymään. Se saa hymyilemään ja sitä vaalitaan, ilman että siltä odotetaan vastapalvelusta. Se on yksinkertaisesti vain rakkautta, ihan vaan sellaisenaan kauniina tunteena. 

Siksi minä pystyn sanomaan kulta ja rakas. Siksi minä pystyn sanomaan, rakastan sinua. Minä pystyn tuntemaan ilman pelkoa rakkauden katoamista. Ei se minnekään katoa. Se ehkä kävelee ulos ovesta, mutta vain palatakseen. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *