Vanhempi ja vähän nuorempi

Ikkunasta katsoessa näkyy, kuinka tuuli kuljettaa tihkusadetta vaakatasossa pieninä pilvinä, jotka tarrautuvat tiukasti kiinni vastapäisen kerrostalon seinään. Seinä muuttuu hiljalleen vaalenaharmaasta tummemman sävyiseksi. Sisällä on lämmintä ja lämminhenkistä. Seurassani on rouva 75 v. Puhe kulkee edestakaisin verkkaisempaan tahtiin, kuin useimmissa keskusteluissa. Enkä aio sanoa, että vanha ja viisas, jonka jokaista sanaa tutkiskelen ja tuumailen. Tai kyllä teen niinkin, mutta en omaksu kaikkea ja olen usein myös eri mieltä. Ja yllättäen tämä on vastavuoroista. Rouva kuuntelee minun juttujani, pureskelee niitä ennen kuin nielee ne tai sitten on nielemättä. Kaksi naista, eri ikäisiä, eri kokemuksin keskustelee ja on välillä ihan hiljaa.

 

Aiemmin alkuviikosta soi puhelin ja kuulin kohteliaan kysymyksen  -Tulisitko auttamaan? Tulisin, oli vastaus oli sitten avuntarve mikä tahansa. Tämän rouvan avuksi haluan mennä, en ehkä ihan kaikkien muiden, mutta tämän naisen pyynnöstä ihan varmasti. Rouva on minun ex-anoppiehdokas, joten olisi luullut, että viisi vuotta sitten hän olisi jäänyt menneisyyteen poikansa ohessa. Vaan eipä jäänyt tämä rouva. Olemme istuneet useita kertoja punaviinilasin ääressä ja hihitelleet minun miesjuttujani. Olemme arvostelleet, ihan varovasti vain, muita kanssaeläjiä ja taivastelleet uutisia maailmalta. Emme näe usein, mutta nähdessämme ei ole kiire. Terassilounas ja lonkero kesäiseen aikaan on viehättävää, kun seurana on rouva huulillaan uutta huulipunaa ja harmaat hiukset ovat tyylikkäästi kammatut, Hieman hävettää oma nuhraantunut olemus. Minä, huomattavasti nuorempi, muka niin nainen ja missä on huulipuna? Missä on hame? Tarkastelen taas muka-muka naiseuttani ja lupaan tehdä tarkistusta.

 

Avun tarve oli hautajaisiin leipominen. Vainaja on rouvan siskon poika. Pojan äiti on haudattu jo muutama vuosi sitten ja nyt poika seuraa äitiään. Liian aikaisin voisi sanoa, mutta kun tunnen miehen, niin ehkä aika oli jo ihan oikea. Aina ei pitkä ikä tuo seestymistä, keinutuolissa hiljalleen keinumista, vaan on vain väkisin sairaana kulutettuja kituuttavia vuosia. Omaisia ei juuri ole. Pojan isä myös vanha, väsynyt ja sairas. Apu siis tarpeen. Rouva on tehnyt kovasti töitä, jotta on saanut saattoväkeä haudattavan viimeiselle taipaleelle. Sää jotenkin sopii meidän leivontahetkeen ja tunnelmaan.

 

Uuni lämpenee ja odottaessa on hyvä vaihtaa kuulumisia. Asiaan kuuluu, että kuormasta syödään, maistellaan ja varmistetaan levonnaisten laatu. Asiaan kuuluu myös nauraminen, kun kerman sekaan tippuu suolapurkki, joka ei suostu avautumaan kovasta yrityksestä huolimatta. No, tämä purkki imaisi kermaa sen verran, että on otettava varapurkki käyttöön. Ei haittaa. Eikä haittaa myöskään lattialle tipahtavat murut. Kaksi naista liikkuu keittiössä harmonisesti, toisiaan väistellen ja toisiaan auttaen. Pieni tippa punaviiniä kuuluu tilanteeseen. Vain pieni tippa, olenhan autolla liikkeellä. Hyvä syy istua hieman pidempään ja katsella sateen sävyttämää pimentyvää iltaa.

 

Tiedän, että lähdettyäni rouva jää yksin. Yksinolo on hänelle sopiva olotila, ainakin jossain määrin. En pysty täysin varma olemaan onko asia näin, mutta ainakin toivon. Ajelen mieheni luo, hänen jonka olen onnekseni elämääni löytänyt. Rouvan mies on vanhainkodissa, Istuu pyörätuolissa eikä tunne enää vaimoansa. Olin mukana, kun tämä aviopari ei enää ole pari sen varsinaisessa merkityksessä. On surullista seurata, kun vaimosta tulee ensin hoitaja ja sitten vain nainen, joka joskus käy istumassa vieressä. Nainen tuo rypäleitä, tuo pullaa ja sulkaata, mutta on tuntematon ja hänet unohdetaan heti oven sulkeuduttua. Kädestä kiinni pitäminen ei ole kaunista ja hellää vaan kiusallinen tilanne toisen mielestä tuntemattomalta. Katse ei kohtaa kuin ohimennen, väistäen ja tuntematta. Takana yli 50 vuotta yhteistä taivalta. Lempeä ja toista varten tehtyjä tekoja. Rouva on joutunut, ilman tahtomattaan, luopumaan aviomiehestään ja pukemaan häntä vaippoihin. Yksin olo on siis osin helpotus raskaan hoitamisen jälkeen. Luulen kuitenkin, että rouva istuisi mielummin miehensä kanssa katselemassa ikkunasta ulos. Ei mene elämä, niin kuin toivoo ja luulee.

 

Paljon luopumista on edessä. Onnekseni en tiedä joudunko luopumaan rouvan lailla miehestäni vain onko tilanne kenties toisinpäin. Ja miksi sitä surra. Rouva hymyilee punaviinilasin ylitse ja on onnellinen rakkaudestani. Aikoo lienee suunnata matkalle hautajaisten jälkeen. On ystäviä ja on paikkoja näkemättä. On vielä elämää elämättä…..

suhteet oma-elama rakkaus hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *