Ystävyyden tupa

Ystäväni. Näetkö saman kuin minä? 

Tupa on vino, mutta pystyssä. Katto pitää vielä vettä, onhan se korjattu useaan otteeseen ja talkoisiin olemme osallistuneet molemmat. Ilman kattoa saattaa syntyä suuren suuri vahinko ja korjattavaa liiaksi asti. Meidän kattomme on pitänyt joskus hädin tuskin, mutta yhtä kaikki se on paikallaan.  

Muistatko, kun olet istunut alastomana lattialla ja minä vieressäsi. Kätesi olivat tyhjät. Minun käteni täyttyivät puolestasi, mutta sydän meillä oli täynnä. Muistan kun itse istuin tyhjänä, itkuisena ja katse lohduttomana anelin sinulta vastausta, toivoa ja sinä annoit. Tuo pata tuvan seinällä kerää taivaasta satavan veden, kaiken ilmassa leijuvan hyvän ja on varastona kun omat varastomme huutavat tyhjyyttään odottaen täyttymistä elämän suomalla voimalla. Siihen asti varaan sinuun ja sinä saat nojata minuun. 

Elämämme rattaat ovat pyörineet. Oi kyllä ne ovat ollet vinossa, hajonneet, mutta uudelleen korjatut. Emme ole keksineet pyörää uudelleen, olemme vain käyttäneet sitä omalla tavallamme. Usein tapamme on poikennut totutusta. Olemme asetelleet rattaat ja pyörät suoriin jonoihin, kasanneet päällekäin vain huomataksemme etteivät ne toimi niin. Ja kun emme jaksa pyöriä, nostamme ne seinälle ja kuljemme jalan, ehtiihän perille niinkin. 

Ja kuluu aika, enkä näe sinua. En hoida tupaamme ja annan sen ränsistyä. En saata istua sen pihalla ja kitkeä pihapolun reunaa, jottei se kasvaisi umpeen. Kierrän tupamme kaukaa ja katselen siitä vain kuvia ja annan muistojen vilahtaa hetkellisesti ajatuksissani. Sortukoon tupa ja vaviskoon perustukset. Tupia voidaan rakentaa uusia, kenties parempia. Seinät ovat suorat ja ohikulkijat ihailevat ikkunoita, jotka eivät ole ummessa ja niitä koristavat iloisen väriset verhot. Ihmiset huokailevat kateuksissaan ja tahtovat samanlaisen tuvan. Mutta minä en tahtonut. Niin tahdoin uskoa, mutta en kyennyt. 

Meidän tupamme ystäväni, on erityinen tupa. Sen pihalla versoo vuosi toisensa jälkeen uusi taimi. Taimesta kasvaa pihaa koristava ja tupaa suojaava puu, jonka varjossa voimme vilvoittaa ja vaalia sitä mikä on meidän. Olen pahoillani, että en ole aina jaksanut. En silti ole päästänyt irti. Salaa olen paikannut aitaa, hieman naulannut törröttävää naulaa ja odottanut, että huomaat korjausyritykseni. 

Tahdon pitää tämän tuvan. Tahdon korjata sitä ja hoitaa sen pihaa ja ympäristöä. Tahdon sen olevan sellainen kuin se on. Se on täydellinen kaikessa epätäydellisyydessään ja se kestää tyhjät kädet, vaikka ne olisivatkin tyhjät samaan aikaan meillä molemmilla. Se odottaa ja on valmis kuulemaan naurun, joka vapauttaa ilon irti ja kulkee seinästä seinään palatakseen takaisin lähtöpisteeseen.  Se kestää onnen eikä kadehdi vaikka se olisikin tällä erää vain toisen. 

Ystäväni, olen onnellinen, että meillä on tämä tupa. Pidän siitä huolta, aina.