En todellakaan aikonut pitää blogista näin pitkää taukoa, vaan oon joka ikinen kuukausi yrittänyt päivittää kuulumisiani. Halusin kirjoittaa, miltä elämä Suomessa vaikutti palattuani Australiasta. ”Yksi kuukausi Suomessa – tältä se tuntuu”. Mutta sitten yksi kuukausi muuttui kahdeksi, sitten kolmeksi, neljäksi, ja kohta huomaan, etten enää voi uusia toukokuussa lainaamiani kirjaston kirjoja, koska olen olen uusinut niitä jo liian monta kertaa. Olen asunut Suomessa jo yli seitsemän kuukautta! Whaat? 

No, millaista se elämää Australian jälkeen on sitten ollut? No juuri sellaista kuin se on aina ollut, paitsi samalla myös ihan erilaista. Asun nyt ensimmäistä kertaa ihan pysyvästi Helsingissä. Helsinki on minulle edelleen aika vieras kaupunki, joten en ole vielä onneksi päässyt tylsistymään Suomessa. Asun siskoni ja siskon kissan kanssa Vuosaaressa kimppakämpässä, joten en ole päässyt tylsistymään senkään vuoksi.

Sydneyssä asuin melkein puoli vuotta hostellissa, ja se kyllä jätti minuun jälkensä. Alkuun en meinannut saada yksin huoneessa unta, ja kuvittelin mielessäni, että jaan huoneen muutaman muun kanssa. Se rauhoitti. Samalla päiväsaikaan en voinut uskoa, että sain olla huoneessani aivan yksin. Mielestäni oli myös täysin normaalia säilyttää tavaroita matkalaukussa. Hävettää kertoa, mutta ylläpidin tätä traditiota vielä monen kuukauden ajan paluuni jälkeen.

Suurin ero hostellielämään tuntui kuitenkin keittiössä. Kuinka siistiä olikaan, ettei kukaan tulisi viemään paikkaani, kahvikuppiani, veistäni. Sain touhuta aivan rauhassa. Eikä syödessä tarvinnut samalla katsoa jalkapalloa. Luksusta!

Työasioissakin on ollut tuuria. Ehdin olla työttömänä vain pari kuukautta. Tosin myönnän, että jossain vaiheessa olin niin turhautunut työnhakuun, että aloin taas harkitsemaan ulkomaille muuttoa. Onneksi ei kuitenkaam tarvinnut lähteä minnekään, koska pitkästä aikaa Suomessa elo maistuu ihan hyvälle.

Totta kai paluu ei sujunut täysin mutkattomasti. Kävin läpi pienen eksistentiaalisen kriisin, kun en enää tiennyt, mitä elämässä oikeastaan tavoittelin. Olin aina haaveillut vain ulkomailla asumisesta ja matkustamisesta, ja kun sain kokea molemmat, enkä jaksanut kumpaakaan vuotta kauemmin, olin vähän hukassa. Onneksi pian sain töitä, eikä enää tarvinnut miettiä elämän tarkoitusta. Reissuväsymys jatkui aika pitkään. Kesällä kävimme koko perheen voimin Tallinnassa, ja olin superonnellinen, että se oli vain päiväreissu. Miten ihmiset muka jaksaa reissata yhtään pidempään? Syksyllä matkustelu alkoi houkuttelemaan jo vähän enemmän. Mutta vain teorian tasolla. Haaveilin eri matkakohteista, mutta oikeasti paljon mieluummin jäin kotiin sohvalle. Ah, edelleen fiilistelen sitä, kuinka ihanaa on vaan olla kotona.   

Koin myös muutamia kulttuurishokkeja, varsinkin kun palasin työelämään. Tuntui, etten enää osannut puhua ihmisille niitä näitä. Australiassa small talk pyöri aika lailla samojen aiheiden ympärillä: Where are you from? How long you’ve been here? Did you do your farm work? Ja sitten tietenkin kaikki ne Kaakkois-Aasian matkavinkkien vaihtamiset. En enää tiennyt, mistä normaalit, työssäkäyvät ihmiset Suomessa puhuu. Tunsin itseni ihan outsideriksi. Kunnes sitten taas totuin, että on ihan ok olla puhumatta. Että on ihan normaalia, etteivät ihmiset töissä kysy toisiltaan, kuinka menee, mitä toinen teki viikonloppuna tai etteivät työkaverit välttämättä tiedä edes toistensa nimiä. Kaikkeen tottuu niin pelottavan nopeasti. Oikeastaan kommunikointieroja enemmän vaikeuksia tuotti tottua jälleen oikeanpuoliseen liikenteeseen. Se tuntuu edelleenkin välillä epäluonnolliselta.  

Paluu takaisin normaaliin suomalaiseen arkeen on siis sujunnut ihan hyvin. Uskon, että suurin syy tähän on työni. Saan viettää päiväni aika kansainvälisessä ympäristössä, voin käyttää englantia, venäjää ja espanjaa, ja oikeastaan tapaan melko lailla koko maailman yhden työviikon aikana. Pikkuhiljaa loppuvuodesta myös matkakuume on taas alkanut kasvamaan. Olen suunnitellut pieniä reissuja tälle vuodelle ja sitten myös alkanut säästämään taas matkakassaa seuraavalle suurelle irtiotolle. Milloin, minne ja mitä, sitä en vielä tiedä, mutta tällä hetkellä minulle riittää, että voin haaveilla ja suunnitella.