Ei onneen paljoa tarvita… kun on pienet odotukset

Hei vaan täältä epäsäännöllisen nukkumisen, työn ja elämän Down Underista. Minulla oli aivan kamala viimeviikkoinen nukkumisen osalta, eikä tilanne ole oikeastaan muuttunut lainkaan tällä viikolla. Todella monet ovat olleet täällä hostellissa viime aikoina sairaina, mutta mielenkiintoista kyllä kaikilla on ollut eri sairaus. Porukka on sitä mieltä, että kaupunki on sairas paikka elää, eikä siksi ole ihmekään kun ihmiset sairastelee. Olen oikeastaan samaa mieltä. Queenslandin hippiyden ja avaran luonnon jälkeen elämä Sydneyssä tuntuu välillä erittäin ahdistavalta. Tykkään silti olla täällä juuri nyt, koska tiedän, että tämä on vain väliaikaista. Onko tämä vanhuuden merkki, kun haluaa vain luonnon keskelle?

Koko edellisviikon minulla oli aivan kummallinen yskä, jollaista ei koskaan ennen ollut. Ei ollut kuumetta, eikä nuhaa, eikä edes kovaa kurkkukipua, mutta hengittäminen tuntui kutittavan keuhkoja ja sain niin kamalia yskäkohtauksia, että tuntui että joko pyörryn tai oksennan. Joka tapauksessa tilanne ei rauhoittunut, ennen kuin menin keittiöön juomaan teetä. En sinä koko viikkona pystynyt nukkumaan yhtenäkään yönä yli 5 tuntia putkeen. Jouduin käymään ensimmäistä kertaa lääkärissäkin täällä, ja täytyy todeta, että tämä Medicare-kortti, johon suomalaiset ovat oikeutettuja kahdenvälisen sopimuksen perusteella, on todella kätevä juttu. Ei tarvinnut varata aikaa etukäteen, ei maksanut mitään ja lääkäri otti minut vastaanotolle parin minuutin odotuksen jälkeen. Lääkäri oli hilpeä brittiveikko, joka tuntui olevan vähän liiankin iloinen persoona. Minähän olin varma, että nyt on joku vakava keuhkotulehdus kyseessä ja tämä vaan kyseli, mistä oon ja aionko jäädä. Hänkin on työviisumilla ja haluaa itse ainakin jäädä pidemmäksi aikaa Australiaan. No kait potilaan tutkiminen onnistuu jutustelun lomassa? Niin tuntuu onnistuvan kaikki muutkin työt täällä. Joka tapauksessa britti oli sitä mieltä, ettei keuhkoissa ole mitään vikaa, ja pyysi tulemaan takaisin, jos jatkuu vielä seuraavallakin viikolla. Onneksi ei jatkunut. Nyt kun ajattelen, niin itse olin varmaan meidän sairastupalaisista onnekkaiden joukossa, sillä kaksi huonekaveria oli joutunut käymään sairaalassa. Toinen joutui päiväksi tiputukseen ja toinen kolmeksi päiväksi hoitoon korkean kuumeen vuoksi.

Joukkosairastelun lisäksi viime viikolla oli aivan kamalan tukalan kuuma ilma. On ollut aivan mahdoton nukkkua senkin vuoksi, ja usein heräsi aivan hikisenä. Ehkäpä ilmakin on ollut osaltaan auttamassa näiden mystisten sairausten aiheuttamisessa.

Viime viikolla sain myös toisen työn. Oikeastaan palkkasin itse itseni tähän työhön. Olin jo aikaisemmin kysynyt hostellimme managerilta, olisiko minulle töitä ja nyt tiesin, että hostellissa työtä tekevä huonetoverini, olisi lähdössä kolmeksi viikoksi Malesiaan. Päätin siis tulla hänen sijaisekseen. ”Anna, kun minulla on töitä, ilmoitan kyllä sinulle”, meidän korealainen manageri ilmoitti, kun kyselin jälleen asiaa. Siihen sitten selitin, että kyllähän se tarvii työntekijän huonetoverini loman ajaksi. Manageri mietti hetken, ja totesi, että olen oikeassa, mutta varoitteli, että työhön kuuluu siivoamista, että kelpaako varmasti. Hirveän ennakkoluuloista. Ajattelevatko aasialaiset oikeasti, ettei eurooppalaisille kelpaa siivoaminen? Kaikki kelpaa, mistä dollareita tulee, ja olinhan ehtinyt tehdä täällä Australiassa monta viikkoa siivoushommia pelkästään majoitusta ja ruokaa vastaan. Nyt siis siivoan joka päivä aikaisin aamulla tupakeittiön ja kattoterassin ja sunnuntaisin olen kuusi tuntia vastaanotossa. Saan ilmaisen majoituksen ja vähän palkkaakin sen lisäksi. Tämä on erittäin hyvä diili, sillä useimmissa muissa hostelleissa joutuu tekemään paljon enemmän työtunteja pelkästään ilmaista majoitusta vastaan.

Ensimmäisen työpäivän jälkeen manageri tuli tarkistamaan työni tuloksen ja hymyili iloisesti: ”Oi, miten siistiä!”. Kyllä, eurooppalainen valkonaamakin osaa siivota! Itse asiassa tykkään tästä työstä todella paljon. Rakastan aamuja, ja nyt minulla on syy herätä jo kuuden jälkeen. Lisäksi on ihanaa nähdä oman työn jälki. Joka aamu keittiö on ihan katastrofaalisessa kunnossa ja tunnin siivoamisen jälkeen se on todella siisti ja kodikas. Ja mikä parasta hyödyn itsekin tästä työstä ihan konkreettisesti. En ole luonnostaan järjestelmällinen tyyppi enkä mikään siivousintoilija, ja siksi saan jotain outoa tyydytystä ja onnistumisen tunteita siitä, kun todistan joka aamu sen, että siivoaminen on itse asiassa helppoa ja nopeaa ja tunnissa saa paljon aikaiseksi, kun vaan tekemisessä on joku logiikka. Omaan tavarasotkuunikin täytyisi vain kehitellä joku toimiva systeemi ja noudattaa sitä järjestelmällisesti. Nämä ovat varmasti ihan itsestäänselvyyksiä suurimmalle osalle ihmisistä, mutta omassa tapauksessani löydän usein itseni seisomasta sotkuni keskellä miettimässä, että miten tähän on taas tultu ja mistä siivoaminen oikein pitäisi aloittaa?   

Muistan, kuinka alkuaikoina täällä hostellissa ihmettelin meidän argentiinalaisten nukkumisrytmejä, ja nyt huomaan eläväni samalla lailla. Muutama tunti yöllä, muutama aamutyön jälkeen, vähän vielä ennen iltatöitä. Lähinnä muistuttaa varmaan pienen lapsen äidin nukkumisrytmiä. Nukkuu silloin kun siihen on mahdollisuus. Koska en ole oikein pystynyt nukkumaan koko viikkona kunnolla, olen ollut jatkuvasti väsynyt ja syönyt ihan kamalaa roskaruokaa. Väsynyt ihminen tekee todella huonoja päätöksiä.  

Hostellissa asuminen jos mikä kasvattaa kärsivällisyyttä ja rentoa suhtautumista asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Aika monesti olen huomannnut, kuinka ”Voi hitto…” sanoilla alkavat lauseet saavat heti peräänsä ”no ei voi mitään”-lausahduksen. Ärsytys ehtii kestää pari sekuntia, kunnes aivan heti jo tuleekin se ”no ei voi mitään”. Viime viikolla kuitenkin tuntui useaan otteeseen, etten enää vaan jaksa. Aloin haaveilla luksushotellista, jossa olisi merinäköala, jossa voisi nukkua öisin ovet ja ikkunat auki, kuunnella aaltoja ja nukahtaa mereltä tulevan tuulen raikkaaseen ilmaan. Unelmoin, että voisin nukkua edes yhden yön yksin huoneessa, leveällä sängyllä, ilman korvatulppia, ilman luteita. Ja kun kerta haaveilemaan aloin, mietin mitä muuta haluaisin. Halusin katsoa elokuvan. Siitä on kaksi kuukautta, kun viimeksi katsoin leffan. Joskus huomaa, kun oikein janoaa jotain kulttuurielämystä, elokuvaa tai musiikkia, joka herättäisi väsyneen mielen ja uteliaisuuden eloon.   

Viime sunnuntaina menin kaverin kanssa Bondi Beachille ja nukahdin rannalle, sinne raikkaaseen meri-ilmaan, josta unelmoin. Illalla kun tulin kotiin TV:stä näkyi  elokuva We bought a zoo. Ja vaikka minulla meni ensimmäinen puoli tuntia ohi, keittiössä oli melua ja aina oli jonkun pää ruudun edessä, ja itse elokuvakin aika surkea, niin se oli silti elokuva. Melkein tuntui, kuin olisi ollut elokuvateatterissa. Näin sitä onnistuu olemaan onnellinen, kun haaveilee aivan tavallisista asioista. Ja kun tavalla tai toisella ne sitten toteutuvat, on vain annettava niille unelmien täyttymisen merkitys.

Kun yskä loppui, nukuin 7 tuntia putkeen ja olin ihan onnessani. Heti seuraavana yönä, eilen siis, luteet hyökkäsivät jälleen kimppuuni – vaikka olin saanut olla rauhassa niiltä jo muutaman viikon. Tällä kertaa se oli oikein kunnon suurhyökkäys, yli 20 puremaa yhden yön aikana. Näin se elämä vaan menee, pelkkiä ylä- ja alamäkiä. Täytyy nauttia onnesta, kun siihen on mahdollisuus.

Eilen löysi uuden (minulle uuden) raggae-artistin Youtubesta. Ennen leipomon iltatöitä makoilin sängyssä silmät kiinni albumia kuunnellen. Olin yksin huoneessa, huonetoverin tuulettimen mukava tuulenvire kasvoilla ja reaggae-musiikki kuulokkeista saivat minut tuntemaan kuin olisin ollut makoilessamassa jossain Karibian rannalla. Onneksi luteet nukkuvat päivisin, joten sain olla rauhassa.

Onnesta täytyy nauttia kun siihen on mahdollisuus. Joskus se mahdollisuus täytyy luoda vaikka väkisin.