Elämää possun jälkeen
En aikonut pitää näin pitkää taukoa blogista, mutta koska jäin joka päivä graduaikataulusta jälkeen, oli vain laitettava jälleen kerran asiat tärkeysjärjestykseen.
Ajatuksia ja oivalluksia elämästä olisi ollut vaikka kuinka paljon, kuten aina, kun elämässä tapahtuu suuria muutoksia. Niitä legendaarisia alkuja ja loppuja. Niitä on ollut niin paljon viime kuukausina, etten enää ehdi antamaan niille merkityksiä. Olen pakannut laukkuni kymmeniä kertoja, ja tehnyt aina uusia ja uusia suunnitelmia. Viikoksi kerrallaan. Muutoksesta on tullut arkea. Ja ihme kyllä, nautin tästä ajasta. Epätietoisuudesta on tullut ystäväni.
Suomeen sopeutuminen on ollut helppoa, sekin yllätti. Vaikka muutama kerta olen kaupassa unohtanut punnita hedelmät ja laittaa ostosteni perään kapulan kassalla. Viimeksimainitun olen huomannut nostattavan ärtymystä joissakin kanssaodottajissa. Muutaman kerran se on laitettu ostosteni perään melko mielenosoituksellisesti, vaikka ostosten välissä olikin iso rako. Puolassa ostokset laitetaan aika lailla kaikki samaan pötköön ja jotenkin se kassantyöntekijä melkein aina muistaa, mitkä ostokset kuuluu kenellekin.
Hyväntuuliseksi minut tekee päivittäin se, että pystyn kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa. Alussa minusta tuntui, että minulla on joku erikoisosaaminen: puhun ihmisille ja he ymmärtävät minua ja he vastaavat takaisin ja minäkin ymmärrän! Jokaisen keskustelun jälkeen, tämä ”erikoisosaamiseni” sai minussa aikaan valtavan onnistumisen tunteen. Joulukuussa muutin Helsinkiin ja olen joutunut kyselemään aika paljon neuvoa ihmisiltä, joten olen saanut kokea aika paljon onnentunteita. Joskus olen kysynyt neuvoa ihan vain siitä ilosta, että pystyn.
Elämä tuntuu olevan niin helppoa, kun puhuu sen maan kieltä, missä asuu. Puolan ajan muistelusta on melkeinpä tullut tehokkain selviytymisstrategiani. Kun hermostun jollekin asialle, joka täytyy hoitaa, kuvittelen, että minun täytyisi hoitaa sama asia Puolassa. Eikä asia enää ärsytäkään yhtään. Kaikki on vaan on niin paljon helpompaa ja nopeampaa täällä.
Juttelin tänään omalla seikkailullaan maailman toisella puolella olevan ystäväni kanssa siitä, kuinka ulkomailla asuminen muuttaa ihmistä. Kuinka pystyy ottamaan mukaansa ja ylläpitämään sen, mitä on muualla oppinut? Kuinka olla kadottamatta sitä, mitä on kokenut, kun palaa takaisin?
Venäjällä on sanonta: ”Ei ollut mummolla murhetta, päätti hän ostaa possun”. (oma vapaa suomennokseni.) Sanonta tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö on tyytymätön elämäänsä; on tylsää, eikä mitään kivaa tapahdu. Siinä ei auta muu, kun aiheuttaa itselleen jokin ongelma. Kun tästä ongelmasta sitten pääsee eroon, osaa nähdä sen vanhan elämänsä aivan uusin silmin. Tajusin, että sitä se Puolan kokemus minulle on – possu, josta pääsin eroon (rakastan kyllä possuja, don’t take me wrong!). Tämä on se opetus, jota en halua unohtaa. Tämä ei ole ainoa muutos, minkä mukanani toin, mutta ehdottomasti sellainen, joka auttaa suhtautumaan asioihin eri lailla kuin ennen.
Tietenkin Suomessa on omat ongelmansa, mutta tällä hetkellä haluan keskittyä vain niihin positiivisiin puoliin – asioihin, joita kaipasin Puolassa ollessani. Kommunikoinnin helppouden lisäksi niitä ovat: hyvä asiakaspalvelu, vegaaniset jäätelöt kaupoissa, kirjastot ja Yle Areena.