Gradukuulumisia ja elämänohjeita
Viimeiset päivät olen viettänyt ahkerasti gradun parissa. Tavoitteeni erakoitua ympäröivästä maailmasta ja päästä gradukuplaan on varmaan aika hyvin onnistunut, koska aika usein ryömittyäni ulos pesästäni ihmisten ilmoille ja kuultuani ihmisten puheen, olen ollut täysin yllättynyt: ”Hei, noi puhui puolaa! Voi, tulee ihan mieleen ne ajat kun asuin Puolassa!”. Ja sitten taas tajuan, että täällä mä edelleen vielä olen – ainakin fyysisesti.
Mitä työelämästä tällä hetkellä kaipaan, on hyvä uni- ja päivärytmi. Viime aikoina on ollut suuria ongelmia nukahtaa, ja olen ottanut kirsikanmakuisen Soplican avukseni. Olen jotenkin aina ajatellut, että Soplica on likööriä, mutta sitten jostain syystä googletin sen, ja sain tietää, että se onkin vodkaa. Olin siis tietämättäni hörppinyt vodkaa muutaman shotin verran ennen nukkumaanmenoa kolme päivää putkeen! Mun läpikauppaan on nyt tullut tavallista suurempi erä Soplicaa, ja pullot on laitettu esille kassan viereen, siihen kohtaan, missä ihmisten halutaan tekevän ne viime hetken heräteostokset omaa vuoroa odotellessa. Suomessa ei ruokakaupasta pysty ostamaan edes viiniä ja täällä yritetään psykologisin tempuin saada ihmiset ostamaan vodkaa. No, toimi mun kohdalla ainakin.
Yllättävän hyvin olen pysynyt järjissäni, vaikka istun yksinäni kotona päivät pitkät. Välillä keskittyminen harpaantuu ja eksyn youtube-maailmaan itkemään joillekin koskettaville videoille tai nauramaan hyppivälle papukaijalle. Olen saanut myös tuhat uutta ruokainspistä, jotka olen lisännyt To Cook-listalleni. Jotain tekemistä sitten Suomessa työnhaun oheen.
Ihanaa, kun voi keskittyä pelkästään graduun. Olen vihdoin päässyt flow-tilaan; aivot tekee jatkuvasti töitä alitajuisesti, ja saan oivalluksia yleensä silloin, kun en oikeastaan ajattele gradua, van teen jotain hyvin mekaanista, esim. tiskaan tai käyn lenkillä. Olen huomannut luovuuden toimivan vähän samalla lailla kun kuntosali, vaikka kovin työ tehdään salilla, niin lihakset kasvavat kuitenkin vasta kuntoilun jälkeen, kun syö hyvin ja lepää. Sama on luovien ajatusten kanssa, ensin täytyy tutustua hirveään määrään informaatiota eri lähteistä, käydä läpi omia havaintoja, ja sitten yhtäkkiä, ilman mitään pakotettua ajattelua, ne huippuoivallukset vaan syntyvät kuin itsestään.
En omassa gradussa kylläkään huippuideoihin edes pyri. Olen ottanut periaatteekseni: ”Done is better than good”. Kiitos Elizabeth Gilbertille tästä motosta! Kuuntelin keväällä jonkun hänen haastattelunsa, ja tämä oli lause, jota hänen äitinsä tykkäsi toistaa. Sitä minäkin olen toistanut aika usein itselleni, kun olen viettänyt liikaa aikaa jonkun yksittäisen graduongelman pohtimiseen tai ylipäänsä, jos aamulla on ollut vaikeaa aloittaa. ”It doesn’t have to be good, it just has to be done”. Toimii erittäin hyvin!
Muistin taas kerran, ettei minusta ikinä tulisi tutkijaa. Olen hirveän epäjärjestelmällinen. Muistiinpanoja on koneella tuhannessa eri tiedostossa, joilla harvoin on sopiva nimi ja lisäksi sen sijaan, että laittaisin muistiinpanoja jonnekin yhteen paikkaan, niin niitä on erillisillä papereilla, kuiteilla, post-it-lappusilla. Tällä hetkellä tärkeimmät analyysi-oivallukseni on kuntosalimaksun kuitilla. Muistiinpanoni näyttävät innokkaan ekaluokkalaisen kirjoittamilta, sillä niissä on käytetty noin viittä eri väriä. Aina pari lausetta kirjoittettuani tussini häviää jonnekin mystisesti, vähän kuin pinnit ja hiuspompulat. Sitten keräilen niitä ympäri asuntoa ja laitan takaisin kuppiin, josta ne sitten myöhemmin lähtevät uudelle kierrokselle. Pelkään koko ajan, että mun gradun flow-tila häviää, ja joskus laitan alustavien analyysitulosten viereen muistiinpanon: ”Tämä on tällä hetkellä suurin oivalluksesi!”. Teen siis muistiinpanoja muistiinpanoille. Eiköhän tästä kuitenkin vielä hyvä tulee, lievästä hajamielisyydestä huolimatta. Tai siis ei hyvä, vaan valmis.
Tykkään kirjoitella itselleni erilaisia muistutuksia gradunteon ulkopuolellakin. Laitan ylös omia tai minua fiksumpien ihmisten ahaa-elämyksiä mille tahansa paperille, joka sattuu olemaan lähettyvillä. ”Suuret oivallukseni” elämästä ovat luokkaa ”mene nukkumaan ennen klo 23”, ”älä lue Iltalehteä”, ”kuuntele enemmän The Beatlesiä”. Välillä on on jotain fiksumpaakin muilta ihmisiltä kuten: ”Embrace failure”. Kun asuimme vielä pikkusiskoni kanssa molemmat Tampereella, hänestä oli hauskaa käydä luonani lukemassa mun lappusia. Kerran hän teki yhteen lappuun oman lisäyksensä: ”Muista, Anna, ajattelet, olet siis olemassa”.
Tällä hetkellä mun uunin ovessa on post-it lappu, jossa on sitaatti Casey Neistatilta: ”Success is defined by how much of your day you spend doing something you really hate”.