Herkuttelua kirjastossa
Vaikka tunnelmat ja maisemat ovat olleet aika erilaisia kaikissa paikoissa, joissa olemme reissumme aikana viettäneet aikaa, niin yhteistä on ollut se, että olemme tuoneet aina sateen mukanamme. Näin on käynyt myös Cairnsissa. Onneksi aivan hostellimme lähellä on ihana kirjasto, jossa olemme viettäneet aika paljon aikaa. Rakastan kirjastoja! Ihan sama opiskelenko siellä, etsinkö musiikkia, luenko lehtiä vai käväisenkö vain pikaisesti ilmaisessa vessassa, niin rakastan sitä tunnelmaa, joka kirjastoissa tarttuu mukaan.
Kerran olin kesätöissä kirjastossa. Työtehtäni, joka jäi parhaiten muistiin, oli vanhojen kirjojen repiminen. Istuin monta päivää yksin kirjavarastossa ja tuhosin kirjoja, jotka olivat jo liian huonokuntoisia käytettäväksi. Aluksi se tuntui pahalta, mutta kirjastotädit vakuuttivat, että kirjat olivat niin vanhoja ja likaisia, ettei niitä voisi antaa edes hyväntekeväisyyteen. Tosin itse poimin läjästä kaksi kirjaa kotiin vietäväksi. (Ihan luvan kanssa.) Kirjastotädit eivät varmaan ajatelleet, että työtehtävän suorittaminen veisi minulta monta päivää, mutta taisin lukea melkein jokaisen kirjan takakannen ennen repimistä. Joskus selailin kirjan läpi tai uppouduin ihan oikeasti lukemaan. Saivatpahan raukat ainakin kunnioittavan lopun, siunauksen ennen hautaan laskemista.
Toinen tehtäväni oli rikkinäisten kirjojen korjaaminen. (Kyseessä siis eri kirjat mitä revin.) Se oli miellyttävämpää. On mukavempaa korjata kuin tuhota – antaa toinen mahdollisuus.
Tärkein tehtäväni oli kuitenkin pölyjen pyyhkiminen hyllyiltä. Nostin kirjat telineelle, pyyhkäsin hyllyn, ja laitoin kirjat takaisin. Ja näin kävin koko kirjaston läpi. Siinäkin kävi sanoin kuin repimisessä: luin jokaisen mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan takakannen tai jäin selailemaan, ja tehtäväni tuntui kestävän ikuisuuden. Onneksi olin silloin niin nuori, etten tiennyt vielä mitään tehokkuusajattelusta ja oikeasti nautin työpäivistäni. Vaikka siitä kesätyöstä on jo reilusti yli 10 vuotta, muistan edelleen, miltä hyllyltä mikäkin kirja löytyy.
Miellän kirjastot samaan kategoriaan kuin kahvilat, puistot, asemat, museot ja rannat: Paikat, joissa saa olla yksin seurassa. Minulla ja Lauralla on molemmilla aika vahva introverttinen puoli, joka kaipaa sitä, että saa aina välillä uppoutua omaan maailmaansa. Vaikka ollaan nyt vietetty aikaa yhdessä tiiviisti jo yli kaksi kuukautta, niin missään vaiheessa ei ole tullut tunnetta, että toisen seuraan väsyy. Välillä huomaan, kuinka lenkillä saatamme todella innokkaan keskustelun jälkeen olla pitkän aikaa ihan hiljaa. Kun vihdoin tiedostan hiljaisuuden saatan kysyä: ”Missä sä olit?” ja kerron puolestani, mihin ovat ajatukseni minut veivät.
Mitä me ollaan sitten täällä kirjastossa tehty? Laura jotain ihan fiksua ja minä puolestani sukeltanut syvälle gastronomian maailmaan. Niin kovaa ja sellaisella innolla, että sukelluspukukin on unohtunut epähuomiossa rannalle. Sillä aikaa kun Cairnsissä on satanut, olen perehtenyt suklaanvalmistamisen saloihin, oppinut koristelemaan kakkuja, matkustellut Meksikossa ja Thaimaassa sekä ollut Jamie Oliverin matkassa Etelä-Euroopassa ja jopa Tukholmassa.
Ironista on, että intohimoni ruokaan on kasvanut vasta ryhdyttyäni vegaaniksi. Rakastan kokkiohjelmia ja –kirjoja, vaikkei niissä melkein koskaan ole mitään vegaanista. Minusta on kiva saada inspiraatiota ja miettiä, miten ruoat saisi valmistettua vegaanisina. Ihminenhän on ongelmanratkoja, joka nauttii siitä, kun saa keksittyä ratkaisun johonkin pulmaan.
Lisäksi taidan olla myös masokisti. Olen saanut valtavasti inspiraatioita, ja lista kokkausideoista on jo niin pitkä, että kestää aikansa, ennen kuin saan sen läpi vaikka kokkailisin yötä päivää. Ideoita vaan syntyy ja syntyy, mutta koska hinnat ovat täällä uskomattoman korkeita ja hostellien ruoanlaittovälineet eivät enää muistuta edes kaukaisesti ruoanlaittovälineitä, niin kaikki ideat saavat odottaa siihen asti, kunnes Australia-seikkailu on ohi. Vitsailin jo Lauralle, että voisi paluumatkalla jäädä pariksi viikoksi Puolaan ja pitää kokkausloman.
Saapahan edes sielu nautiskella
Mutta toisaalta odotushan on melkein yhtä ihanaa, kun itse tapahtuma. Sopiva aikaa tulee vielä, mutta tällä hetkellä en voi muuta kuin inspiroitua vielä vähän lisää.
