Hostellielämää ja fiiliksiä työmahdollisuuksista
Olin ehkä edellisessä postauksessa liian hätäinen kritiikissäni hostelliamme kohtaan. Me ollaan edelleen täällä. Ilmainen riisi ja wifi näyttävät olevan erittäin hyvä diili. Tämän viikon aikana olen oppinut senkin, että hostellit Australiassa ovat aivan eri asia kuin hostellit Euroopassa, eikä näitä kahta tulisi verrata toisiinsa.
Muutettani Puolaan asumaan asuin viisi viikkoa samassa hostellissa. Minun lisäksi hostellissa oli kaksi muuta ”pysyvää” asukkia, kaikki muut viipyivät päivän tai pari. Muistan kuinka töistä väsyneenä menin nukkumaan aikaisin, ja herättyäni vierellä oli ihmisiä, joita ei vielä nukkumaan mennessä ollut. Sanoin aamulla huomenta, jos uusi huonekaverini oli hereillä, ja vastauksen saatuani, mietin, milläköhän aksentilla minulle oikein vastattiin. Saisin tietää vasta työpäivän jälkeen. En kaivannut TV:tä enkä kirjoja, sillä töistä tultuani minua odottivat aina uudet ihmiset ja uudet tarinat. Välillä elämäni tuntui muistuttavan Lemmenlaivaa (vieläkö joku muistaa tämän sarjan?), jossa joka jaksossa esiintyvät vakituiset näyttelijät ja sitten ne vierailevat tähdet. Joskus tulin ”kotiin”, ja minua odotti jokin kiva yllätys. Japanilainen himokokkaaja oli valmistanut minulle erikseen vegaanisen aterian, puolalainen tyttö jättänyt minulle jäähyväislahjaksi olutpullon, norjalainen reissaaja soittanut kitaralla ranskankielisiä lauluja, hostellin Ryan Goslingin näköinen työntekijä tullut pitämään keittiöön seuraa ja saksalainen vegaanipariskunta kirjoittanut minunkin nimen ostamaansa vegaanijuustopakkaukseen. Välillä ajattelin, että voisin elää niin ikuisesti. Mutta viikonloppuja inhosin. Kun itse kaipasi eniten lepoa, niin talo oli aina täpötäynnä, eikä omaa tilaa ollut.
Täällä meininki on erilainen. Täällä virailevat tähdet ovat harvassa. Ihmiset asuu täällä. Joillakin on Ikean säilytyslaatikot sänkynsä alla tai itse hankitut hyllyt. Eräs poika asui täällä vuoden. Aina samat kasvot päivästä toiseen. Muistuttaa ehkä enemmän opiskelija-asuntolaa tai TE-keskusta, sillä suurin osa on WH-matkailijoita, jotka etsii töitä. Hostellin osoite käy jopa viralliseksi asuinosoitteeksi. Niin mekin saatiin hankittua pankkitili ja Medicare-kortti. Nyt en yhtään ihmettele ilkeitä ohjelappusia, sillä emme oikein ole ”asiakkaita”, olemme asukkeja, ja kun yhdessä pienessä talossa asuu iso porukka, täytyy olla säännöt. Toinen ero Puola-kokemukseen on hostelliasukkaiden homogeenisyys. Kun Puolassa oli ties minkälaista tarinaa ja ihmistyyppiä, niin täällä, vaikkakin ollaankin eri kansallisuuksia, niin varmaan 90 % on Wh-reissaajia. Keskustelut koskevat lähinnä työnhakua. Kokemuksia ja vinkkejä jaetaan ahkeraan. Ehkä liikaakin. Emme ole Lauran kanssa hakeneet vielä yhtäkään työtä, ja meihin alkoi jo tarttumaan yleinen fiilis, että työn saaminen on suuren työn takana. Aina välillä joudumme muistuttamaan toisiamme, että emmehän ole vielä lähettäneet yhtäkään hakemusta, ja muutenkin ollaan oltu täällä vasta viikon.
Ihmisten tarinoita kun kuuntelee, niin koulutettujen nuorten tilanne Euroopassa tuntuu olevan melkein yhtä masentava kuin Suomessakin. Monet tulevat tänne, kun eivät tutkinnollaan tee mitään, ja kun kokemustakaan ei ole, niin ei kukaan ota töihin. Espanjalainen reissaaja kertoi, että tilanne on huomattu Australiassakin, sillä samasta työstä ei enää makseta niin hyvin, koska tiedetään, että epätoivoisia eurooppalaisreissaajia maassa kyllä riittää. Täytyy kuitenkin olla onnellinen siitä, että on asunut maassa, jossa ei ole TV:n dubbaamista, sillä varsinkin eteläeurooppalaisiin verrattuna meillä on paljon parempi kielitaso. Jotkus joutuvatkin ottamaan täällä englannin kielen tunteja. Siinä he yrittävät sitten tasapainoilla, kielenopiskelun, työnhakemisen, työntekemisen ja reissailun välillä.
Vielä ei työnsaantimahdollisuuksista ole mitään omia kokemuksia, mutta toivon, että jatkossa olisi jotain positiivista kerrottavaa. Ensi viikolla lähdemme vähän pohjoisemmaksi asumaan yhden perheen luo tekemään muutama tunti töitä päivässä asumista ja ruokaa vastaan, yritetään siellä sitten aloittaa vihdoin se työnhakukin. Ollaan luettu, että kun farmille hakee töihin kannattaa laittaa sporttinen kuva. Harkittiin kokeilla lihasten piirtämistä korostamista meikeillä optisen harhan aikaansaamiseksi.