It must be spring
Tiedättekö mitä? Reissussa ja eri puolella maapalloa oleminen sekä virtuaalinen maailma yhdessä ovat täysin sekoittaneet ymmärrykseni siitä, mitä vuodenaikaa eletään, mitä tulee seuraavaksi ja mitä tässä oikein pitäisi ajatella.
Vuodenajathan kulkevat käsi kädessä mielen ja ajatusten kanssa. Ainakin itselläni ja uskon, että monella muullakin. Ja nyt on niin, ettei mieleni tiedä, mitä pitäisi tuntea ja ajatella. Se on kuin uuteen kotiin tuotu arka kissa, joka yrittää varovaisesti haistella kaikkia nurkkia ja väsymättömästi tutkiskella ympäristöä, kunnes voi vihdoin helpottuneena ja rentoutuneena mennä sohvalle, nostaa tassut kohti kattoa ja todeta, että juuri nyt täällä on ihan hyvä olla.
Lähdimme reissuun Suomesta keväällä, melkein toukokuun puolivälissä. Ennen lähtöämme oli melkein viikon todella aurinkoinen kaunis sää, melkein kuin kesä, vaikkei kasvillisuus ollut vielä ihan täysin herännyt täyteen eloon.
Saavuimme Australian alkavaan talveen, joka oli kuitenkin lämpimämpi kuin Suomen kesä. Joka päivä sää muuttui kuitenkin kylmemmäksi. Reissasimme pikkuhiljaa yhä pohjoisemmaksi. Ja mitä pohjoisemmaksi menee, sitä lämpimämmäksi ilmasto muuttuu. Pahimman talven vietimme subtropiikin ja tropiikin lämmössä. Joten vaikka virallisesti Australiassa talvi paheni, meidän elämä muuttui aina hivenen mukavammaksi.
Sademetsässä ollessamme satoi usein, vaikka olikin kuiva kausi. Mutta kuivalla kaudellakin on jonkinlainen sadekausi, sadekaudella taas kuiva kausi. Ja ilmastonmuutos on saanut kaiken niin sekaisin, etteivät paikallisetkaan enää tiedä, mikä on normaalia ja mikä ei. Epänormaalius säässä taitaa olla nykyään ainoa normaali tila.
Saavuimme Sydneyyn elokuun lopulla. Luulimme pahimman kylmyyden etelässä olevan ohi, vaan aika väärässä oltiin. Ulkona on kyllä ihan hyvä olla, mutta sisällä palelee, paikalliset kun eivät hirveästi lämmitä asuntoja. Virtuaalimaailmassani, eli Suomessa, taas fiilistellään syksyä. Tai angstataan. Riippuu vähän tyypistä. Joka tapauksessa niin tunnelmallinen kuin haikeakin syysmelankolia kantautuu tänne asti. Ja taas tunne omasta todellisuudestani hämärtyy vähän lisää.
Muutaman Sydneyssä vietetyn päivän jälkeen jatkettiin Sinisille vuorille, ja taas kylmeni, vaikka virallisesti meillä on jo kevät. Huh, ei tässä enää kroppa pysy yhtään mukana. Mieli vielä vähemmän. Nyt siis eletään täällä kevään ensimmäisiä päiviä. Eli periaatteessa jatketaan siitä, mihin Suomessa jäätiin. Melkoista aikamatkailua.
Katoomban kadut ja puutarhat ovat täynnä kevään merkkejä. Pakko luontoa on uskoa, vaikka Suomessa parhaillaan kaivetaankin viltit esille, täytellään teevalikoimia ja etsitään Netlflixistä sarjoja, joihin voisi koukuttua.
Kohta on siis kesä! Ihan aito ja oikea Australian kesä! Ja siitä olen aika innoissani!
