Jack of all trades and master of some
Neljän kuukauden aikana olen saanut tehdä vähän kaikenlaista täällä Australiassa. Olen ollut puutarhuri, siivooja, handywoman, juhlien järjestäjä, farmityöntekijä, tarjoilija, tiskaaja, kokin apulainen, koirien ulkoiluttaja ja pesijä, B&B:n hoitaja ja tehnyt ties mitä muita ”odd jobseja”, miksi niitä täällä kutsutaan. On ollut mahtavaa kokeilla kaikenlaista, koska juuri sitä halusinkin tältä matkalta.
Hassua, miten uuden työidentiteetin omaksuu niin nopeasti. Sademetsässä joogaretriittipaikassa siivosin vierasmökkejä. Innostuin pyyhkeiden taittelemisesta ja katsoin youtube-videoita, kuinka niistä voi tehdä kukkia ja joutsenia. Seuraavana päivänä halusin ylpeillä uusilla taidoillani työparilleni, paikan vakituiselle siivoojalle, ja taiteilin hienon joutsenen valkoisista pyyhkeistä. ”You should get a life”, hän sanoi, mutta oli kyllä hirmuisen innostunut joutsenesta ja kutsui toisen vapaaehtoisen katsomaan taideteostani. Opetin joutsenenteon työparillenikin, hänellä kun ei ole nettiä. Elää kuulemma paljon onnellisempana ilman mitään ”Fuckbookia”, ”Shitteriä” ja ”Instashamia”. Keksin, että tästä eteenpäin valkoisista pyyhkeistä on aina tehtävä joutsen, uusi perinne. Minusta on aina hauska keksiä uusia perinteitä.
Pari päivää sitten kävin lyhyen Barista-koulun. Huh, enpä tiennyt, että kahvinteko on niin tarkkaa. Niin paljon yksityiskohtia, niin paljon asioita otettava huomioon varmistaakseen hyvän kahvin. Kirjoittelin vasta jokunen aika sitten kahvista. Ja nyt tiedän niin paljon enemmän! Uskomatonta kyllä, miten monimutkaista siitäkin on tehty. Ei kelvannut opettajalle mun tekemä Caffe latte – liian vähän vaahtoa. ”Seuraavan kerran, kun vaahdotat, pyydä minut viereen katsomaan”. Niin paljon sääntöjä kaikessa, tuli ihan pää kipeäksi niin suuresta määrästä uutta informaatiota. Samainen italialainen tyttö, josta kirjoittelin aikaisemmassakin kahvipostauksessa, ihmetteli muuten myös sitä, miten suuri valikoima eri kahveja Australiassa on, Italiassa kun juodaan vain kolmea erilaista kahvia. Olen taas niin samoilla aalloilla italialaisten kanssa. Less is more. Tuli mieleen, että jos itse joutuisin palvelemaan Frasierin ja Nilesin tyyppistä asiakasta, niin tekisin sen, mitä niin monesti olen Puolassa itse kohdannut: Katsoisin suoraan silmiin ja ilmeettömänä ja eleettömänä turhia anteeksipyytelemättä toteaisin: ”Nie ma”. Ei ole.
Kahvikoulu pidettiin ihan Sydneyn sydämessä perjantai-iltana. Koulun loputtua astuin suoraan suurkaupungin sykkeeseen. Tiedättekö, kun väliä on hetkiä, kun pysähtyy ja katsoo kuin ulkopuolisen silmin omaa elämää. Ja ihmettelee, että onko kaikki todellista, tapahtuuko kaikki minulle? Kävelin kotiin pimeässä illassa Hyde Parkin kautta, jossa pianisti soitti pianollaan, hänen takanaan soivat Pyhän Marian Katedraalin kirkonkellot, lepakot lentelivät ja ääntelivät yläpuolella ja takaa kuului vilkkaan Elizabeth Streetin liikenne. Olen ehkä päässyt pois oikeasta sademetsästä, mutta nyt olen ihan eri viidakossa. Siinä kukaan ei hyppää piiloon pusikkoon, vaan kaikki kilpailevat huomiosta.
Hostellille saavuttuani avasin koneen ja huomasin saaneeni viestin meidän yliopistolta. Minulta pyydettiin graduuni tutkimuksen jatkotyöstämislupa. Olin jo ihan unohtanut, että minulla on sellainenkin elämä, salainen akateeminen menneisyys, jossa ei hirveästi joutsenia taiteilla.