Kaakkois-Aasian matkapäiväkirja: Chillailua, pakkaamista ja paljon herkuttelua

Kolmantena päivänä kaikki Bangkokin tuttavuuteni lähtivät Coldpayn keikalle. Itse päätin pitää rauhallisen chillailu- ja pakkailupäivän. Kun sain hankittua rinkan, niin enää oli vain keksittävä, että mihin sitä oikeastaan lähtisi. Päätin, että seuraavana päivänä lähden joka tapauksessa jonnekin. Lopulta päädyin valitsemaan seuraavaksi matkakohteekseni Ko Changin saaren, joka on lähellä Kambodzhan rajaa, ja josta ajattelin pääseväni kätevästi ja helposti Siem Reapiin. Nyt jälkikäteen voin todeta, että se oli huono idea, mutta siitä sitten myöhemmin.

Saarelle lähteminen houkutteli myös siksi, että parin Bangkokin saasteilmassa vietetyn päivän jälkeen, tuntui, että keuhkoni vanhenivat ainakin kymmenellä vuodella, ja halusin vain äkkiä päästä lähelle luontoa jonnekin rauhalliseen paikkaan.

Hassua, että vaikka minulla ei ollut kunnon matkasuunnitelmaa, enkä ollut ottanut selvää kovin paljon Kaakkois-Aasiasta, niin eniten minua stressasi vain se, että minne jätän matkalaukkuni, kun lähden Bangkokista eteenpäin. Jostain syystä ajattelin, että se tulisi olemaan hankala ja aikaavievä juttu, mutta se järjestyikin ilman mitään ongelmaa, kun sain jättää laukun hostellille. Otin kaikki arvokkaat tavarat tietenkin mukaani, mutta toivottavasti ne vähemmänkin arvokkaat eivät lähde jonkun pitkäkyntisen mukaan.     

Päivä meni siis lähinnä pakkaillessa. Aikaa löytyi myös kuitenkin lempipuuhalleni – eli syömiselle. Täytyy myöntää, että kaipasin todella paljon Bangkokin ruokaa myöhemmin Ko Changilla. Minulla on kaupungissa kaksi kantapaikkaa, molemmat kasvisravintoloita aika lähellä hostellia. Vaikka tykkään syödä seurassa, niin yksinsyöminenkään ei ole minulle lainkaan ahdistusta aiheuttava asia. Varsinkin nyt uusien makuelämysten keskellä, syvennyn täysin tutkiskelemaan ruokia, yritän erottaa makuja ja mausteita, ja miettiä, kuinka annokset on valmistettu. Ruoka taitaa olla muutenkin mielenkiintoisin asia minulle matkailussa. Ja täytyy myöntää, että olen jo nyt hyvin lyhyessä ajassa ihastunut thaimaalaiseen keittiöön ja ruokakulttuuriin. Tykkään siitä, kuinka täällä ei suhtauduta ruokaan niin vakavasti. Tykkään myös siitä, kuinka yhdestä annoksesta löytyy niin paljon eri makuja ja koostumuksia. Yleensä suolaisen jälkeen haluan jotain makeaa, ja makean jälkeen suolaista, ja sitten taas makeaa. Täällä ei syömisen jälkeen koskaan tunnu, että tekee mieli vielä jotain, koska maut ovat niin monipuolisia. Lisäksi olen syönyt täällä paljon hedelmiä ja juonut erilaisia hedelmämehuja- ja shakeja. Yleensä otan aina yhden shaken ruoan yhteydessä, ja on ihanaa kokeilla aivan outoja sekoituksia, mitä ei ikinä ennen olisi tullut mieleen yhdistää, mikä ehkäpä johtuu ennen kaikkea siitä, että kyseiset hedelmät ovat Suomessa liian kalliita mehustettaviksi. Tähänastiset lempparisekoitukseni ovat litsi-punajuuri-ananas-mehu sekä mango-appelsiini-dragonfruit-shake.

Illalla yritin vielä käydä etsiskelemässä duriania, mutta se on aina niin kallis, etten koskaan raaski ostaa sitä. Durianhan on hedelmä, joka jakaa vahvasti mielipiteet. Se haisee ihan kamalalle, pilaantuneelle sipulille, mutta maistuu mielestäni aivan taivaalliselle. Olen syönyt sitä vain kerran, mutta se oli rakkautta ensipuraisulla, muttei missään nimessä ensinuuhkaisulla. Itse asiassa durian haisee niin pahalle, että Aasiassa se on kielletty joissakin lentoyhtiössä, hotelleissa ja julkisissa kulkuvälineissä. Hedelmän kalleus taas selittyy ainakin sillä, että sesonki on lyhyt ja hedelmä menee pilalle hyvin nopeasti. Mutta ehkä ensi kuussa hinnat jo vähän halpenevat, sillä touko-kesäkuun pitäisi olla durianin huippusesonkia. En välttämättä kuitenkaan malttaa odottaa niin pitkään.