Kaakkois-Aasian matkapäiväkirja: Ensimmäinen päivä Bangkokissa – there is a completely new world out there

Heräsin ensimmäistä kertaa elämässäni Aasiassa, mutta outo välinpitämätön olotila ei yön aikana ollut hävinnyt minnekään. Heräsin ensimmäistä kertaa elämässäni Aasiassa, eikä se tuonut minkäänlaista innostuksen tunteita. Sen sijaan olin aivan fiiliksissä siitä, että olin naisten dormissa, ja kuuden hengen huoneessa meitä oli vain neljä. Lisäksi sain alapedin. Ja mikä parasta jokaisessa pedissä oli verho, ja oma lamppu. En muista milloin minulla olisi ollut viimeksi yhtä paljon yksityisyyttä. Hostellin tarjoaman aamiaisen (kolme paahtoleipää ja hilloa) jälkeen palasin huoneeseen, ja vaikka olin yksin huoneessa vetelin verhon kiinni, ja sitten puoliväliin, sitten takaisin kiinni, ja auki, ja takaisin puoliväliin. En voinut uskoa, että minulla oli niin paljon kontrollia siihen, kuinka suojassa muulta maailmalta olin. Makoilin sängyssä, luin Facebookista keskustelua feminismistä, ja söin loputkin maapähkinät, mitä minulla oli jäljellä lentomatkan eväistä. Oli hirveä nälkä, mutten vaan halunnut mennä ulos. Löysin unohtuneen omenan kassista, ja olin jälleen superiloinen, ettei edelleenkään tarvitse lähteä pihalle etsimään ruokaa. Jonkun ajan päästä puhuin itselleni vähän tolkkua: ”Anna, sä oot maassa, jossa et ole koskaan ikinä ennen ollut. Varmasti tuolla ulkona on jotain mielenkiintoisempaa tekemistä kuin istua hostellihuoneessa ja vedellä sängyn verhoa”.

Kun me Lauran kanssa tultiin siihen johtopäätökseen, ettei meidän varmaan kannata lähteä yhdessä reissaamaan Aasiaan, koska meitä kiinnosti niin eri asiat, niin päätin ottaa hieman selvää, kuinka turvallisesta alueesta on kyse yksinmatkustavalle naiselle. Löysin pelkästään kannustavaa tietoa; Kaakkois-Aasia on erinomainen paikka aloittelevalle reppureissaajalle ja hyvin turvallinen myös yksinmatkustavalle naiselle. Yksi ohje jäi mieleen: Täytyy aina esittää tietävänsä, mitä tekee ja mihin on menossa. Ei saa näyttää eksyneeltä. Vielä kun yritin parhaani mukaan viivytellä ulos lähtöä, selailin hostellin kirjahyllyn Lonely Planetin opaskirjaa, jossa löysin myös mielenkiintoisen ohjeen. Thaimaalaisessa kulttuurissa on todella tärkeää säilyttää kasvot. Täällä siis harvemmin saa todistaa kadulla kiivastuneita väittelyjä, huutamista tai kiroilua. Täällä on pidettävä maltti ja hymyiltävä. Naisia tosin varoiteltiin, että liika hymyily saattaa antaa miehelle väärän kuvan, ja jos flirttailee (tietoisesti tai tahtomattaan) yhdelle miehelle ja paikalle saapuu toinen, joka saa samanalaista huomiota, niin ensimmäinen loukkaantuu, sillä hänen näkökulmasta hänet on asetettu naurunalaiseen asemaan, hän siis menettää kasvonsa, mikä saattaa saada hänet suuttumaan ja käyttäytymään aggressiivisesti. Tässä vaiheessa minusta jo alkoi tuntumaan, että luen kirjaa Thaimaan eläimistöstä.

Lähdin ulos tarkoituksena löytää kasvisravintola. Varoin hymyilemästä liikaa, mutta se oli vaikeaa, koska melkein kaikki vastaantulevat miehet hymyilivät minulle. Kävelin katua pitkin tietäväisen oloisena, vaikkei minulla ollut mitään hajua, minne olin menossa. Tein U-käännöksen parikin kertaa hyvin itsevarmasti. Minua alkoi naurattaa, kuinka itsetietoista käyttäytymiseni oli. Ihan kuin muut näkisivät otsallani lukevan ”ekaa kertaa koskaan Bangkokin kaduilla”. Mutta eihän ketään oikeasti kiinnostanut.

Löysin kasvisravintolan. Se oli vain 5 minuutin kävelymatkan päässä hostellista (ilman niitä U-käännöksiä). Ruoka oli todella hyvää. Ehdin lukaista Lonely Planetista senkin, kuinka thaimaalaista ruokaa kuuluisi syödä. Jotenkin olin hyvin pikaisen selailun aikana löytänyt kaiken oleellisimman selviytyäkseni ensimmäisestä päivästä. Thaimaassa ruoka tilataan usein jaettavaksi. Ruokailuvälineinä on lusikka ja haarukka. Lusikalla otetaan yhteisiltä tarjoilukulhoista omalle lautaselle vain vähän kerrallaan, muuten vaikuttaa ahneelta. Haarukkaa käytetään apuvälineenä ohjaamaan ruoka omasta kulhosta takaisin lusikkaan, jota sitten käytetään itse syömiseen. Nyt viikon jälkeen olen huomannut tämän ruokailutavan sopivan itselleni mainiosti. Ruokaa tulee syötyä paljon hitaammin ja enemmän nautiskellen ja tutkaillen kuin yleensä. Tosin en tiedä, tarvitseeko tätä ruokailutapaa noudattaa, jos syö yksinään, mutta hyvä sitä on harjoitella joka tapauksessa.

Ruoan jälkeen mielialani muuttui täysin, jo olin aivan innoissani tutkailemassa ympäristöä. Ihmettelin liikennettä, ihmettelin, kuinka monta ihmistä yhteen skootteriin saadaan mahtumaan ja ihmettelin sitäkin, kuinka joka kahden metrin välein joku myy jotain. Huomasin myös, että tunsin oloni tosi turvalliseksi. Vaikken tajunnut yhtäkään sanaa, enkä yhtäkään kirjainta, mitä ympärillä kuuluu ja näkyy, niin tieto siitä, että olen maassa, jossa pääosin harjoitetaan buddhalaisuutta, sai minut todella rentoutuneeksi. Tiedän buddhalaisuudesta oikeastaan vain vähän, mutta kun saavuimme Australiaan Lauralla oli mukana suomenkielinen kirja buddhalaisuudesta, joka kai oli aikoinaan ensimmäinen suomenkielinen kirja aiheesta. Laura oli löytänyt sen Kuopion kirjaston poistohyllyltä. Siinä buddhalaisuuden perusajatuksia lukiessani totesin Lauralle, et hei, mähän olen ollut buddhalainen aivan tietämättäni. Laura kertoi, että ajatteli aivan samaa. Sitten tosin, kun kirja syveni enemmän aiheeseen, tajusin, että eeeei, kyllä mä olen sittenkin ateisti. Mutta joka tapauksessa kaikista maailman uskonnoista, joita tunnen, buddhalaisuus tuntuu eniten sopivan arvoihini.

Lähdin tutkimaan nyt jo aivan innoissani Bangkokia lisää. Löysin aivan sattumalta toisenkin kasvisravintolan. Kaksi naista tuli sieltä ulos, ja he kehuivat ruokaa aivan mielettömäksi. Kerroin heille, että olin juuri syönyt, mutta että tulen sitten illalla uudestaan. Kiertelin vielä parisen tuntia kaupungilla, ja sitten palasin hostellille.

Illalla matkalla ravintolaan näin nuoren naisen kadun varrella odottamassa oikeaa hetkeää ylittää tie. Ajattelin, että tuolta minäkin varmaan näytin vielä muutama tunti sitten. Ehkä otsalla sittenkin lukee ”ekaa kertaa Bangkokin kaduilla”. Ohitin tytön, ja menin ravintolaan. Hauska juttu muuten Thaimaassa on se, että täällä monissa paikoissa pitää ottaa kengät pois ennen kuin menee sisälle. Niin myös tässä ravintolassa kengät täytyi jättää oven ulkopuolelle. Kissat ravintolassa taas olivat ihan ok.

Samainen tyttö tuli myös ravintolaan. Yritin ottaa katsekontaktia, ja kysyä josko hän haluaisi illallistaa yhdessä. Muistan joskus katsoneeni ”Never eat alone”-kirjan kirjoittajan haastattelun, ja vaikken muista siitä mitään, enkä ole lukenut kirjaa, niin minulle on jäänyt mieleen se, että syöminen seurassa kannattaa. Jos ei mitään muuta erityistä hyötyä seurassa syömisessä ole, niin ainakin se, että tulee syötyä hitaammin. Tyttö kuitenkin käänsi aina katseensa pois, juuri kun olin avaamassa suuni. Ei siis auttanut muu kuin nousta pöydästä ja mennä kysymään suoraan. Tyttö otti kutsuni mielellään vastaan, ja siirryin hänen pöytäänsä. Tyttö oli Israelista, ja oli nyt armeijan jälkeen lähtenyt reissaan. Israelissa on aika yleistä lähteä armeijan jälkeen noin vuodeksi seikkailemaan maailmalle. Kuten arvasinkin, tyttö oli sinä iltana saapunut kaupunkiin ja oli nyt ensimmäistä kertaa lähtenyt ulos hostellista. Myöhemmin hän kertoi, että vältteli katsettani, sillä luuli minun ajattelevan, että hän stalkkaa minua. Meillä oli paljon yhteistä, muun muassa se, että molemmat ollaan oltu vegaaneja yhtä kauan, mutta paljon muutakin. Meidän hostellitkin sijaitsivat vain muutaman metrin päässä toisistaan. Illallisella juteltiin kuin ei toisillemme ventovierailta oltaisi koskaan oltukaan ja seuraava päivä vietettiinkin sitten yhdessä.

Jossain vaiheessa illallista muuten bongasin naapuripöydästä aikaisemmin tapaamani naiset, jotka kehuivat minulle ravintolaa. Hekin huomasivat minut ja heiluttivat minulle iloisina kättä. Näin siis päivä, joka alkoi piilossa verhon suojassa päättyi siihen, että minulle täysin uudessa kaupungissa minulla oli hauskaa illallisseuraa ja jo hyvänpäiväntuttujakin.  

Tämän päivän muistelusta tulikin mieleen, että pitäis varmaan vihdoin lukea se ”Never eat alone”.