Ollaan nyt oltu täällä Australiassa ja Brisbanessa reilun viikon. Vaikken vielä ”honeymoonin” aikana haluaisi muodostaa mitään mielipiteitä maasta, niin ainakin ensivaikutelmat ovat erittäin positiiviset. Vielä en ole kohdannut mitään, mikä ärsyttäisi. Ilma on ihana, ihmiset ystävällisiä, ilmaisia vessoja ja vesipisteitä on joka paikassa (erittäin tärkeä pointti!) ja virallisten asioiden hoitaminen on suorastaan nautinto! Asiakaspalvelu on ihan omaa luokkaansa. Kaikki tuntuu toimivan helposti ja jos tuleekin jokin mutka matkaan, niin siihen keksitään nopeasti jokin ratkaisu. Okei, ehkä jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin hintataso! Esim. pieni olutpullo kaupassa maksaa 4 dollaria ja luomuavokado 5 dollaria yksi kappale. Mutta onneksi minä ja Laura olemme köyhäilyn mestareita! Päätimme, että elämme säästöbudjetilla niin kauan, kunnes ollaan ansaittu jotain. Minulla on jo mielessä lista, mitä kaikkea ostan ensimmmäisellä aussipalkalla. Macadamia-pähkinät ovat listallani ensimmäisenä! 

Suomessa on hyvin suosittua ihmetellä aina ”miten on varaa” reissailla. Reissaamisen ei välttämättä tarvitse olla kallista. Kaikki riippuu siitä, mitä tekee ja minkä tyyppisiä kokemuksia arvostaa. Vaikka emme ole kuluttaneet dollariakaan turistijuttuihin, niin olemme silti käyneet melkein joka päivä jossain. Kokeneet, nähneet ja oppineet uutta tästä maasta. Onneksi Brisbanessa pystyykin tekemään aika paljon ilmaiseksi.

Kävimme pariin otteeseen kruisailemassa City Hopperilla Brisbane-riverillä. 

Näkymä Kangaroo Pointilta

Queensland Museumissa tutustuttiin hieman paremmin tähän osavaltioon. 

South Bankin alue vasta onkin budjettimatkailijan paratiisi! Täällä löytyy mm. pieni sademetsä, temppeli, tekobiitsi ja ihania oleskelualueita. Tämä on pikkuparatiisi keskellä pilvenpiirtäjäkaupunkia.

Kävimme myös kuljeskelemassa Brisbanen China townissa, istuskeltiin torilla ja ahmittiin mocheja.

Tutustuttiin hieman myös yliopistokampukseen. Muistan kuinka teininä katsoin jotain aussisarjaa, missä opiskelijat kävivät koulua shorteissa ja varvassandaaleissa. Olin niin kateellinen, että opiskelu voi olla niin rentoa. Halusin välttämättä kuvan, missä esittäisin eväittänsä syövää aussiopiskelijaa. Eipä silti kyllä tullut yliopistomaailmaa ikävä.

Parasta on kuitenkin ollut täällä se, että kasvillisuus ja eläimistö ovat niin erilaisia, mihin ollaan totuttu. Hassua nähdä eksoottisia eläimiä vapaana. Niin täällä ne ovat vain eläimiä. (Tulee mieleen se frendit-jakso, jossa Chandler sanoo, että kiinalaista ruokaa Kiinassa kutsutaan pelkästään ruoaksi). Tähän mennessä ollaan tavattu liskoja, sisiliskoja, opossumeja, papukaijoja ja paljon muita erikoisen näköisiä lintuja.

Kävimme Botanic Gardensin opastetulla kierroksella, jota piti ihana eläkeläismies. Meitä oli vain kolme, joten sai kysellä kaikesta ja jutella sitä sun tätä. Se olikin ehdttomasti koko viikon mielenkiintoisin kokemus. Näin erittäin lyhyen tutustumisen jälkeen australialainen ajattelu tuntuu sopivan erityisen hyvin omalle luonteelleni. Itse olen todella hajamielinen ja suurpiirteinen, ja esimerkiksi kierroksella opas aloitti lauseet muutaman otteeseen ”we call this X, but isn’t really X”. Ei asioita pitäisikään ottaa niin vakavasti. Kierroksella saatiin tietää sellainenkin mielenkiintoinen fakta, että iso osa Australian uudisasukkaita olivat Iso-Britanniasta tuotuja tuomittuja, joille ei löytynyt saarivaltiosta tilaa, joten heidän kuljettaa jonnekin pois. Ja tilaahan Australiassa löytyi. Vaikka ennen australialaiset hieman häpesivät tätä yksityiskohtaa historiassaan, niin nykyään tästä ollaan hyvin ylpeitä. Mietin voiko tällä historialla ja rennolla elämänasenteella olla joku yhteys?

Miltä maistuisi treenailu tällaisen puun alla?

Sausage tree (voi kumpa makkarat oikeastikin kasvaisiva puussa!)

En tiedä, paheneeko oma suurpiirteisyyteni ja hajamielisyyteni Australiassa entisestään. Täällä onneksi ollaan todella ymmärtäväisiä. ”No worries” on tullut jo erittäin tutuksi. Asiakaspalvelukin tuntuu perustuvan sille, ettei asiakas koskaan tee mitään väärin. Esimerkiksi Mediacare-korttia hakiessani olin tehnyt todella helppoon lomakkeeseen todella paljon virheitä. Ei haittaa, oli vastaus. (Puolassa olisin varmasti joutunut täyttämään kaiken uudestaan.) Yhteen kohtaan piti kopsata eräs numerosarja, lyhyt sellainen. Tein virheen siinäkin. Virkailija pyysi tarkistamaan uudelleen, kun ei tietokannasta (yllättäen) numeroa löytynyt. Pahoittelin kamalasti. Olin laittanut nollan sijasta nelosen – ihan vaan keksin omasta päästäni. ”Oh, don´t worry, it is a difficult number to write! These forms are horrible for foreigners!” No joo, onhan toki henkilö- ja pankkitietojen täyttäminen kielellä, jota on opiskellut 8-vuotiaasta asti todella haastavaa! Ruokakaupassa puolestaan kassapoika kysyy joka kerta, että miten menee, kuinka päivä on sujunut ja mitä suunnitelmia on päivälle, mut en ikinä ymmärrä hänen puheettaan. Ei se mitään, ei ole ulkomaalaisen asiakkaan vika, kun ei saa aussiaksentista selvää, asiakaspalvelijan oma syy, kun puhuu liian nopeasti (his words, not mine). 

Papukaijat rakastavat tätä makeaa Madagaskarista tuotua puuta 

Hajamielisyydestäni olen kuitenkin vähän huolisssani. Hukkaan joka päivä jotain, löydän sen tietysti jonkun ajan päästä, mutta rasittavaa se on silti. Espanjalainen huonetoveri sanoi, että seuraavaksi hukkaan pääni. En tiedä, johtuuko siitä, että rentouduin vähän liikaa saatuani opinnot vihdoin loppuun vai vaikuttaako jetlag edelleen? Olen halunnut jo muutaman päivän ajan googlettaa keinoja, miten taistella hajamielisyyttä vastaan. Unohdan joka kerta tehdä sen.