Puolan oppitunnit osa 3: Raha

Puola on ollut viime vuosien Euroopan menestystarina, ja oli esimerkiksi ainoa maa Euroopassa, joka ei suistunut taantumaan vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Valitettavasti puolalaisten palkka ei ole noussut samassa suhteessa, mitä talousnousu on ollut.

img_2470.jpg

Kyllä, tiesin jo ennen Puolaan töihin lähtöä, että maailma on epäreilu. On köyhiä maita ja on rikkaita maita ja joitain tältä väliltä. Ja vaikka Puola kuuluu globaalisti katsottuna niihin onnekkaisiin maihin, niin silti ero Suomeen on melkoinen. En voi kieltää, ettenkö usein pohtinut, mitä järkeä ylipäänsä on tehdä Puolassa töitä, jos kuukaudessa jää parhaimmillaan säästöön noin 200 euroa (tietenkin yksin asuva maksaa Puolassakin kaikesta enemmän ja lisäksi Puolan kaupunkien välillä on palkoissa suuria eroja). Niissä tapauksissa siis, jos ei ole ollut mitään isoja menoeriä. Samasta työstä Suomessa maksettaisiin melkein kaksi tai kolme kertaa enemmän. Ja silti, en ole koskaan tuntenut itseäni yhtä rikkaaksi, mitä asuessani Puolassa. 

Suomessa olen aina elännyt todella säästeliäästi. Puolassa en voinut säästää oikein mistään, ja se teki minulle oikeastaan hyvää. Kävin ulkona syömässä kerran tai pari viikossa. Söin paljon tuoreita marjoja ja hedelmiä. Taksin ottaminen lentokentälle ei tuntunut pahalta. Harrastin joogaa, kävin salilla. Ruokakaupassa ostin kaikkea, mitä halusin. Tämän vuoksi varmaan hurahdinkin täysin kokkailuun. Elämänlaatu oli tavallaan parempi verrattuna siihen, miten elin Suomessa. 800 zlotilla saa vaikka mitä, mutta kun muutti ne mielessä 200 euroksi, niin luku lähinnä itketti. 800 zlotia ei ole mun todellisuutta, 200 euroa on. Aika pian ymmärsin, etten halua jäädä Puolaan kovin pitkäksi aikaa, joten hyvin usein elämä Puolassa tuntui ajanhaaskaukselta. Eli vain viikonloppuja varten, ja jokainen arkipäivä näyttäytyi aivan samanlaisena kuin edellinenkin. Jos olisi saanut edes säästöjä tekemästään työstä, niin tilanne ei ehkä olisi tuntunut niin pahalta.

img_2572.jpg

Jos minulla olisi perhe Puolassa ja puhuisin puolaa, niin olisin ollut varmaan todella onnellinen, koska sillä palkalla olisin elänyt todella mukavaa elämää Puolan sisällä. Ja Puola on monilta osin mukava maa asua: Luonto on kaunista ja monipuolista, löytyy vuoria, järviä, jokia, metsiä ja merta. Pystyy harrastamaan ihan mitä vain, on lyhyt matka muihin Euroopan maihin, ihmisetkin ovat mukavia, historia on mielenkiintoinen ja kulttuuri rikasta. Oikeasti, jos olisin puolalainen, en varmaan haluaisi elää missään muualla. Mutta en ole. En kuitenkaan yhtään ihmettele, että monet puolalaiset palaavat takaisin juurilleen viettettyään vuosikausia ulkomailla. Samalla hyvin monet joutuvat kuitenkin myös lähtemään pois taloudellisista syistä. Useilla on perheessä joku, joka käy aina välillä ulkomailla kerryttämässä säästöjä. Erään ystäväni opettajavanhemmat kävivät aikoinaan, kun Puolalla meni vielä todella huonosti, joka kesäloma Saksassa tekemässä puutarhahommia.

IMG_2395 (2).JPG

IMG_2437.JPG

IMG_2460.JPG

IMG_2592.JPG

Kyllä, maailman epäreiluus on tiedossa, mutta kun se on läsnä joka päivä, siihen alkaa suhtautumaan vähän eri lailla. Puolassakin kuuluin silti edelleen niihin hyväosaisiin. Yksi työkaveri kertoi, että vain 10 % puolalaisista saa palkkaa saman verran tai enemmän (en ole tarkistanut tämän väitteen todenperäisyyttä). Jopa aloittelevat lääkärit saavat vähemmän. Tämä sai minut usein ajattelemaan menestyksen käsitettä. Jotenkin Suomessa tuntuu, että juurikin työ, raha ja materia määrittelevät menestyksen. Mutta mikä erottaa puolalaisen ja suomalalaisen samaa työtä tekevän työntekijän? Toinen voi aloittaa säästämisen, sijoittaa asuntoon, suunnitella tulevaisuutta ja toinen murehtii, miten saa lapselleen ostettua talvikengät. Onko toinen menestyjä ja toinen epäonnistuja? Enpä usko.

Puolassa kaikilla on sama tasavero – 18 %. Tämän päälle tulee kaikenlaista muuta, ja esimerkiksi jotkut sellaiset kulut, mitä Suomessa työnantaja maksaa, otetaan Puolassa työntekijän pussista. Omasta palkastani lähti noin 31 % pois. En oikeasti ymmärrä, miten alhaista palkkaa saavat pärjäävät siellä.

IMG_2438 (2).JPG

Mistä Puolassa pidin, olikin tunne siitä, että menestys määrittyy toisin. Ainakin itse koin niin. Koska suomalaisen ja puolalaisen samaa työtä tekevän työntekijän erottaa monilta osin vain olosuhteet. En halua romantisoida ”köyhyyttä”, mutta usein tuntuu, että sillä kuitenkin on myös ne positiiviset seurauksensa. Esimerkiksi se, että perheet pysyvät läheisinä tai se, ettei taloudellinen asema tunnu määrittävän yksilön arvoa. Elämä ei pyöri vain työn ja omistamisen ympärillä.

Puolassa vietetyn vuoden aikana ajattelin paljon kapitalismia, korporaatioita, epävarmuutta, maailman muuttumista. Oli oikeastaan hyvin opettavaista elää alemman palkkatason maassa. Tajusi, kuinka etuoikeutettu on. Koska aloin ajatella menestystä eri näkökulmasta, lakkasin stressaamasta työhön ja uraan liittyviä asioita. Ymmärsin myös, että maailma muuttuu jatkuvasti, ja työn luonne muuttuu jatkuvasti. Nykymaailmassa on todella vaikeaa tehdä pitkäaikaisia suunnitelmia. Kun lähdet opiskelemaan jotain ammattia, niin valmistuttuasi koko ammattia ei enää ole. Sen sijaan, että taistelee muutosta ja epävarmuuutta vastaan, on parempi hyväksyä se ja kääntää huomion siihen, mitä mahdollisuksia muuttuva maailma tarjoaa. 

IMG_2530.JPG

Vaikkka välillä tuntui, että vuosi Puolassa oli kuin elokuvasta ”Päivä murmelina”, niin tosiasiassa Puola muutti minua paljon. Suomessa stressasin paljon työhön liittyviä asioita. Töitä oli vaikea saada. Pohdin, onko minulla liian vähän kokemusta? Enkö tunne oikeita ihmisiä? Enkö ole tarpeeksi sitä ja tätä. Pitäisikö opiskella lisää, parantaisiko se mahdollisuuksiani? Olenko liian korkeasti koulutettu? Oli jatkuva riittämättömyyden tunne. Puolassa minut valtasi optimismi. Töitähän on vaikka miten paljon. Maailma muuttui jälleen kerran vähän pienemmäksi. Puolassa tunnuttiin myös suhtautuvan töihin eri vakavuudella. Yrityksessämme vaihtuvuus oli suurta, ja työntekijöillä oli varaa valita. Ei ollut samanlaista tunnetta kuin Suomessa, että kun on nyt tämän työn saannut, niin siinä on pysyttävä, sillä ei tiedä, milloin seuraavan kerran tärppää.

Alhaisesta palkasta huolimatta tulin takaisin Puolasta paljon rikkaampana. On ihan kamalan voimaannuttava tunne, kun vihdoin tajuaa, että elämänsä suunnan voi kääntää ihan milloin vain. Puolan jälkeen olen suhtautunut kaikkeen paljon optimistisemmin ja alkanut nähdä mahdollisuuksia siellä, missä en niitä ennen nähnyt.

img_2513.jpg

Eli:

Opin, että olen todella onnekkaassa asemassa tässä maailmassa.

Opin, että aina kannattaa lähteä ja kokeilla jotain uutta, jos on tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseensa.

Opin, että on oikeastaan aika kiva olla tilanteessa, jossa ei ole mitään menetettävää.  

PS. Kaikki kuvat ovat äitini ottamia. 

Työ ja raha Raha Työ

Puolan oppitunnit osa 2: Historia

Puola on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana muuttunut paljon. Talous on noussut ja länsimaistuminen on ollut hurjaa. Kuitenkin esimerkiksi sosialismin jäänteet ovat aistittavissa edelleen työkulttuurissa, ihmisten asenteissa ja puheessa sekä byrokratian ja hierarkkisuuden muodossa. Puola on edelleen kehittyvä maa, ja se on hyvä muistaa. Olen kirjoittanut esimerkiksi asiakaspalvelusta ja kaupassakäynnistä aikaisemmissakin postauksissa.

jonottamassaKuva on otettu Pietarin Venäläisestä museosta, mutta sopi hyvin teemaan.

Puola on silti paljon muutakin kuin vain entinen sosialistinen maa, joka kovi kovia toisen maailmansodan aikana. Niistä aikaisemmistakin ajoista rakennetaan kansallista identiteettia ja itsetuntoa, ja tämän ajan merkityksestä ja ylipäänsä olemassaolosta on puolalaisten välillä muistutettava ulkomaalaisia, joiden asenteessa saattaa joskus näkyä pientä ylimielisyyttä Puolaa kohtaan. Mutta luonnollisesti juuri toisen maailmansodan ja sosialistisen aikakauden seuraukset näkyvät nykyisessä yhteiskunnassa kaikkein selkeimmin ulkomaalaisesta näkökulmasta katsottuna.

Historiallisesti Puola on todella mielenkiintoinen maa, joka tuntuu nytkin elävän jonkinlaista murroskautta. Eurooppaan kuulumiseksi (poliittisessa ja taloudellisessa mielessä) on tehty kovaa työtä, mutta nykyinen konservatiivihallitus tuntuu taistelevan kaikkia Euroopan arvoja vastaan. Vaikka puolalaiset ovat mielestäni yleisesti avoimempia, iloisempia ja sosiaalisempia kuin suomalaiset, niin tietynlainen surumielisyys nousee esiin jossain vaiheessa. Nykyinen poliittinen tilanne ei ole lupaava, ja lisäksi on kaikki ne aikaisemmatkin kansalliset traumat kannettavana. Ja niitä Puolalla riittää.

img_4508_3.jpg

Mielenkiintoista on, kuinka ulkomailla eläminen auttaa ennen kaikkea oppimaan uutta itsestään. Puolassa ymmärsin, että haluan asua vähän iloisemmassa maassa. Olen aina  ollut herkkä ympäröiville olosuhteille. Jos on aurinkoa, olen iloinen, kun on pimeää, en jaksa tehdä mitään. Toisten mielialat tarttuvat, vaikka olenkin kovasti yrittänyt tehdä töitä sen eteen, etten antaisi ulkopuolisen maailman vaikuttaa siihen, millainen olen ja mitä teen. Mutta on mahdotonta antaa ympäristön olla vaikuttamatta täysin, sillä me emme elä missään tyhjiössä. Sitä paitsi eläminen tapahtuu mielestäni ennen kaikkea vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Suomalaiseen kulttuuriin verrattuna puolalainen kulttuuri tuntuu olevan paljon yhteisöllisempi. Sekin varmaan juontaa juurensa ainakin osittain sosialismin aikakaudesta, jolloin yksin ei vaan olisi selvinnyt. Minäkään en olisi varmaan selvinnyt Puolasta ilman puolalaisia ystäviä ja työkavereita. Erityisesti pidän siitä, että puolalaiset haluavat oikeasti auttaa. Apua tarjotaan jo ennen kuin ehdit pyytää. En haluaisi yleistää, mutta välillä tuntuu, että Suomi on niin individualistinen maa, ettei yksinkertaisesti nähdä ympärillä olevia avuntarvitsijoita. En tiedä, mistä se johtuu. Vai onko yksin selviäminen suuremmassa arvossa suomalaisessa kulttuurissa kuin avun saaminen ja antaminen? En oikeasti tiedä.

img_4686_2.jpg

Jouduin Puolassa vaihtamaan ajokorttini puolalaiseen, eikä se projekti olisi todellakaan onnistunut ilman puolalaisen ystäväni apua. Tulkki ei riitä. Pitää olla ystävä. Sellainen, joka huutaa kurkku punaisena kahdelle virkailijalle vuoronperään. Joka valistaa virkailijoita EU:n lainsäädännöstä. Joka pitkän työpäivän jälkeen lähtee kanssasi hoitamaan sun asioita. Joka soittelee eri virastoihin, ottaa selvää, varaa aikoja… Huh, en olisi ikinä selvinnyt yksin.

Pidin hyvin epätodennäköisenä, että koko juttu onnistuisi, mutta se onnistui. Menin hakemaan korttia yksin, ja vuoroa odotellessani, minua alkoi pelottamaan ihan kamalasti. Kädet alkoi hikoamaan ja tärisemään, sydän löi yhä kovemmin. Pelkäsin, että joku ongelma vielä ilmestyy, enkä saakaan ajokorttia. Vuoroni tuli, ja virkailija alkoi taas käymään papereita läpi. Vilkuili ajokorttia ja papereita vuoronperään. Minä pidätin hengitystä. Ja sitten… hän löysi kuin löysikin virheen! Onneksi se korjaantui, kun suttasin alkuperäisistä papereista asuintaloni rapun kirjaimen pois ja laitoin tietenkin allekirjoituksen perään.

img_4679_0.jpg

Mutta se pelko! Se jäi päällimäisiksi mieleen. Eikä sellaista pelkoa pitäisi joutua kokemaan sen tyyppisissä tilanteissa! Ärsyttää antaa oman ihmisarvonsa – ainakin hetkellisesti – jonkun virkailijan, asiakaspalvelijan tai sinua korkeammassa asemassa olevan henkilön käsiin… Olla riippuvainen toisten mielenoikuista. Tämänlaiset tuntemukset olivat minulle tuttuja jo siltä ajalta, kun olin Ukrainassa vaihdossa. Silloin Ukrainassa se oli jopa hauskaa. Koska se oli uutta. Kun keittäjä yliopistossa huutaa ruokajonossa kaverille, että lopettais viheltämisen tai päihtynyt kaupantäti raivoaa, että tullaan ostoksille, kun kauppa on jo menossa kiinni (sulkemisaikaan oli vielä puoli tuntia). Silloin sitä oli mielenkiintoista seurata, niistä tuli hauskoja tarinoita. Silloin 21-vuotiaana nukuin Kiovan talvessa kolmen peiton ja toppatakin alla pipo päässä, pesin puoli vuotta pyykkejä käsin ja jaoin huoneen toisen tytön kanssa. Saattoi olla, ettei kuumaa vettä ollut pariin viikkoon. Tulin Suomeen ja vietin kolme päivää sängyssä, koska masensi. Nyt melkein kymmenen vuotta myöhemmin ja paljon paremmissa olosuhteissa tuntui, et en jaksa tätä, tää on niin nähty! Kyllä, vaikeista tilanteista oppii, mut en jaksa enää oppia mitään, haluan vaan nauttia elämästäni. Valta-aseman väärinkäyttö on se, mikä eniten ärsytti, tapahtui se sitten asiakaspalvelutilanteessa, valtion virastossa tai töissä.

Oikeastaan minua ylipäänsä ärsyttää asiakaspalvelijan ja asiakkaan roolit. Me ollaan ihmisiä ensin, ja sitten vasta jotain muuta. Haluan, että minulle ollaan ystävällisiä, koska olen ihminen. Koska ystävällisyys on mielestäni normi, oletusarvo, joka muuttuu vasta, jos se toinen onkin kusipää. Paitsi että täytyy myöntää, että tutustuttuani hieman enemmän puolalaiseen työkulttuuriin ja palkkatasoon, on suhtautuminen tympääntyneen oloisiin asiakaspalvelijoihin muuttunut hieman suopeammaksi. Ei minuakaan hirveästi hymyilyttäisi samassa tilanteessa.

img_4410.jpg

Ihmiskohtaamiset. Viralliset ja epäviralliset. Olen tajunnut, että ne määrittävät aika paljon sitä, miten hyvin viihdyn maassa. Lopullinen valaistus siitä, että en halua jäädä Puolaan asumaan tuli juurikin asiakastilanteessa, kun avasin toista pankkitiliä. Istuin pankissa noin tunnin, ja olin virkailijoille täysin näkymätön.

En halua antaa Puolasta liian negatiivista kuvaa. Tavallaan se on tosi ihana maa, ja monet tuntemistani suomalaisista viihtyvät siellä todella hyvin. Loppujen lopuksi on aina henkilöstä kiinni se, kuinka ulkomailla viihtyy. Itselläni on se ongelma, että haluan integroitua sinne, missä elän. Ja Puola tuntui maalta, jonne en ikinä onnistuisi integroitumaan.

img_4357_2.jpg

 Mitä siis opin?

Opin, että haluan asua maassa, jossa mieliala on hieman iloisempi.

Opin, että haluan asua maassa, joissa suuret kansalliset traumat eivät ole niin näkyviä vielä nykypäivänä. Koska sentyyppisiin maihin ja kulttuureihin on todella vaikea sopeutua, ja minä haluan sopeutua. Kieli on mahdollista oppia, historiaan on mahdollista tutustua ja kulttuuria on mahdollista oppia ymmärtämään. Muttet koskaan pääse osaksi kollektiivista muistia, koska sinä et kokenut samaa tai vanhempasi tai isovanhempasi eivät kokeneet samaa.  

Opin, että haluan elää maassa, jossa voin elää omien arvojeni mukaista elämää

Opin, että olen kyllästynyt oppimaan. 

Suhteet Oma elämä