Puolan oppitunnit osa 3: Raha
Puola on ollut viime vuosien Euroopan menestystarina, ja oli esimerkiksi ainoa maa Euroopassa, joka ei suistunut taantumaan vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Valitettavasti puolalaisten palkka ei ole noussut samassa suhteessa, mitä talousnousu on ollut.
Kyllä, tiesin jo ennen Puolaan töihin lähtöä, että maailma on epäreilu. On köyhiä maita ja on rikkaita maita ja joitain tältä väliltä. Ja vaikka Puola kuuluu globaalisti katsottuna niihin onnekkaisiin maihin, niin silti ero Suomeen on melkoinen. En voi kieltää, ettenkö usein pohtinut, mitä järkeä ylipäänsä on tehdä Puolassa töitä, jos kuukaudessa jää parhaimmillaan säästöön noin 200 euroa (tietenkin yksin asuva maksaa Puolassakin kaikesta enemmän ja lisäksi Puolan kaupunkien välillä on palkoissa suuria eroja). Niissä tapauksissa siis, jos ei ole ollut mitään isoja menoeriä. Samasta työstä Suomessa maksettaisiin melkein kaksi tai kolme kertaa enemmän. Ja silti, en ole koskaan tuntenut itseäni yhtä rikkaaksi, mitä asuessani Puolassa.
Suomessa olen aina elännyt todella säästeliäästi. Puolassa en voinut säästää oikein mistään, ja se teki minulle oikeastaan hyvää. Kävin ulkona syömässä kerran tai pari viikossa. Söin paljon tuoreita marjoja ja hedelmiä. Taksin ottaminen lentokentälle ei tuntunut pahalta. Harrastin joogaa, kävin salilla. Ruokakaupassa ostin kaikkea, mitä halusin. Tämän vuoksi varmaan hurahdinkin täysin kokkailuun. Elämänlaatu oli tavallaan parempi verrattuna siihen, miten elin Suomessa. 800 zlotilla saa vaikka mitä, mutta kun muutti ne mielessä 200 euroksi, niin luku lähinnä itketti. 800 zlotia ei ole mun todellisuutta, 200 euroa on. Aika pian ymmärsin, etten halua jäädä Puolaan kovin pitkäksi aikaa, joten hyvin usein elämä Puolassa tuntui ajanhaaskaukselta. Eli vain viikonloppuja varten, ja jokainen arkipäivä näyttäytyi aivan samanlaisena kuin edellinenkin. Jos olisi saanut edes säästöjä tekemästään työstä, niin tilanne ei ehkä olisi tuntunut niin pahalta.
Jos minulla olisi perhe Puolassa ja puhuisin puolaa, niin olisin ollut varmaan todella onnellinen, koska sillä palkalla olisin elänyt todella mukavaa elämää Puolan sisällä. Ja Puola on monilta osin mukava maa asua: Luonto on kaunista ja monipuolista, löytyy vuoria, järviä, jokia, metsiä ja merta. Pystyy harrastamaan ihan mitä vain, on lyhyt matka muihin Euroopan maihin, ihmisetkin ovat mukavia, historia on mielenkiintoinen ja kulttuuri rikasta. Oikeasti, jos olisin puolalainen, en varmaan haluaisi elää missään muualla. Mutta en ole. En kuitenkaan yhtään ihmettele, että monet puolalaiset palaavat takaisin juurilleen viettettyään vuosikausia ulkomailla. Samalla hyvin monet joutuvat kuitenkin myös lähtemään pois taloudellisista syistä. Useilla on perheessä joku, joka käy aina välillä ulkomailla kerryttämässä säästöjä. Erään ystäväni opettajavanhemmat kävivät aikoinaan, kun Puolalla meni vielä todella huonosti, joka kesäloma Saksassa tekemässä puutarhahommia.
Kyllä, maailman epäreiluus on tiedossa, mutta kun se on läsnä joka päivä, siihen alkaa suhtautumaan vähän eri lailla. Puolassakin kuuluin silti edelleen niihin hyväosaisiin. Yksi työkaveri kertoi, että vain 10 % puolalaisista saa palkkaa saman verran tai enemmän (en ole tarkistanut tämän väitteen todenperäisyyttä). Jopa aloittelevat lääkärit saavat vähemmän. Tämä sai minut usein ajattelemaan menestyksen käsitettä. Jotenkin Suomessa tuntuu, että juurikin työ, raha ja materia määrittelevät menestyksen. Mutta mikä erottaa puolalaisen ja suomalalaisen samaa työtä tekevän työntekijän? Toinen voi aloittaa säästämisen, sijoittaa asuntoon, suunnitella tulevaisuutta ja toinen murehtii, miten saa lapselleen ostettua talvikengät. Onko toinen menestyjä ja toinen epäonnistuja? Enpä usko.
Puolassa kaikilla on sama tasavero – 18 %. Tämän päälle tulee kaikenlaista muuta, ja esimerkiksi jotkut sellaiset kulut, mitä Suomessa työnantaja maksaa, otetaan Puolassa työntekijän pussista. Omasta palkastani lähti noin 31 % pois. En oikeasti ymmärrä, miten alhaista palkkaa saavat pärjäävät siellä.
Mistä Puolassa pidin, olikin tunne siitä, että menestys määrittyy toisin. Ainakin itse koin niin. Koska suomalaisen ja puolalaisen samaa työtä tekevän työntekijän erottaa monilta osin vain olosuhteet. En halua romantisoida ”köyhyyttä”, mutta usein tuntuu, että sillä kuitenkin on myös ne positiiviset seurauksensa. Esimerkiksi se, että perheet pysyvät läheisinä tai se, ettei taloudellinen asema tunnu määrittävän yksilön arvoa. Elämä ei pyöri vain työn ja omistamisen ympärillä.
Puolassa vietetyn vuoden aikana ajattelin paljon kapitalismia, korporaatioita, epävarmuutta, maailman muuttumista. Oli oikeastaan hyvin opettavaista elää alemman palkkatason maassa. Tajusi, kuinka etuoikeutettu on. Koska aloin ajatella menestystä eri näkökulmasta, lakkasin stressaamasta työhön ja uraan liittyviä asioita. Ymmärsin myös, että maailma muuttuu jatkuvasti, ja työn luonne muuttuu jatkuvasti. Nykymaailmassa on todella vaikeaa tehdä pitkäaikaisia suunnitelmia. Kun lähdet opiskelemaan jotain ammattia, niin valmistuttuasi koko ammattia ei enää ole. Sen sijaan, että taistelee muutosta ja epävarmuuutta vastaan, on parempi hyväksyä se ja kääntää huomion siihen, mitä mahdollisuksia muuttuva maailma tarjoaa.
Vaikkka välillä tuntui, että vuosi Puolassa oli kuin elokuvasta ”Päivä murmelina”, niin tosiasiassa Puola muutti minua paljon. Suomessa stressasin paljon työhön liittyviä asioita. Töitä oli vaikea saada. Pohdin, onko minulla liian vähän kokemusta? Enkö tunne oikeita ihmisiä? Enkö ole tarpeeksi sitä ja tätä. Pitäisikö opiskella lisää, parantaisiko se mahdollisuuksiani? Olenko liian korkeasti koulutettu? Oli jatkuva riittämättömyyden tunne. Puolassa minut valtasi optimismi. Töitähän on vaikka miten paljon. Maailma muuttui jälleen kerran vähän pienemmäksi. Puolassa tunnuttiin myös suhtautuvan töihin eri vakavuudella. Yrityksessämme vaihtuvuus oli suurta, ja työntekijöillä oli varaa valita. Ei ollut samanlaista tunnetta kuin Suomessa, että kun on nyt tämän työn saannut, niin siinä on pysyttävä, sillä ei tiedä, milloin seuraavan kerran tärppää.
Alhaisesta palkasta huolimatta tulin takaisin Puolasta paljon rikkaampana. On ihan kamalan voimaannuttava tunne, kun vihdoin tajuaa, että elämänsä suunnan voi kääntää ihan milloin vain. Puolan jälkeen olen suhtautunut kaikkeen paljon optimistisemmin ja alkanut nähdä mahdollisuuksia siellä, missä en niitä ennen nähnyt.
Eli:
Opin, että olen todella onnekkaassa asemassa tässä maailmassa.
Opin, että aina kannattaa lähteä ja kokeilla jotain uutta, jos on tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseensa.
Opin, että on oikeastaan aika kiva olla tilanteessa, jossa ei ole mitään menetettävää.
PS. Kaikki kuvat ovat äitini ottamia.
