Sain viihdoin viimein kirjoitettua gradun loppuun! Voin siis alkaa taas elään, siis elään niinkun ihan oikeasti!

Viime viikolla lopullisen päätöksen sai toinenkin asia elämässäni. Kävin nimittäin Gdanskissa sulkemassa pankkitilini ja hakemassa loput tavarani. Turun lentokentällä puolaa kuultuani, iski kamala ahdistus. Kuvittelin mielessäni tilanteen, että olinkin vain lomalla Suomessa, ja nyt olisin palaamassa takaisin Puolaan. Kesti pari päivää ymmärtää, kuinka asiat ovat todellisuudessa, ja alkaa vaan nauttimaan ”ulkomailla olemisesta”. Tajusin, että vaikka Puola-kokemus on jo takanapäin, niin edelleen hyvin usein Puola kummittelee mielessäni. Tuntuu, etten ole käsitellyt tapahtumia tarpeeksi, että voisin antaa niiden olla, ja mennä eteenpäin. Siksipä ajattelin tiivistää seuraaviin postauksiin ajatuksiani siitä, millaista oli elää Puolassa. Haluan kuitenkin korostaa, että kirjoitukset eivät niinkään kerro Puolasta tai puolalaisista, vaan siitä, millainen itse olin Puolassa, ja mitä opin kokemuksistani. Vuoden ajan ajatukset tuntuivat pyörineen kolmen teeman ympärillä, joten kirjoitan niistä. Luulin, että kaikki teemat olisivat mahtuneet yhteen postaukseen, mutta näköjään minulla on enemmän asiaa kuin ajattelin, joten kirjoitan jokaisesta oman postauksen. Aloitetaan kielestä.

Ennen Puolaan muuttoa, minulla oli erittäin selkeä tavoite oppia puolan kieli. Ajattelin, että vuoden jälkeen pystyisin jo käymään tavallisia keskusteluja ilman mitään ongelmaa. Olen aina tykännyt kielistä ja kielten oppimisesta. Viime vuosina olen seurannut paljon polyglot-blogeja ja katsonut erilaisia kielenoppimiseen liittyviä videoita. Ne ovat täysin muuttaneet käsitykseni siitä, mitä aika yleisesti pidetään totuutena kielenoppimisessa tai kieltenopettamisessa. Tärkein asia, minkä opin, on se, että vierasta kieltä täytyy alkaa puhumaan heti. Jos tiedät vain yhden sanan, käytä sitä kaikissa tilanteissa, missä pystyt. Tee virheitä. Ole utelias. Joudu epämukaviin tilanteisiin. Selitä käsilläsi. Hymyile tilanteelle. Naura itsellesi.

Ja näin aloitinkin. Olin joskus monia vuosia sitten käynyt puolan alkeiskurssin, ja heti ylitettyämme Puolan rajan, aloin käyttämään niitä sanoja, joita osasin. Matkakumppanini osasi puolaa, joten häneltäkin ehdin kysellä paljon matkan aikana. Osaan venäjää ja jonkun verran ukrainaa, joten tavoitteeni ei siis ollut lainkaan epärealistinen, vaikka puola onkin vaikea jopa niille, joille slaavilaiset kielet eivät ole vieraita. Opin aika nopeasti jotain perussääntöjä ja puolan kielen logiikkaa vertailemaalla sitä venäjään ja ukrainaan. Näihin kieliin verrattuna puolassa tuntui kuitenkin olevan aivan mieletön määrä suhuäänteitä. Välillä kuullun ymmärtäminen tuntui olevan jonkinsorttista koodien purkamista. Sukulaiskielten ymmärtäminenhän on paljon helpompaa kirjallisessa muodossa, mutta ääntämiserot tuovat siihen aivan erilaisen haastavuuden. Tuntuu, että mitä enemmän opin suodattamaan suhuäänteitä puheesta, sitä enemmän ymmärsin puhuttua kieltä.

Toinen tärkeä asia kieltenoppimisessa on altistuminen kielelle. Kielen kuunteleminen, intonaatioon ja puherytmiin totutteleminen. Aika ihmeellistä ja mahtavaa on se, että aikuisetkin oppivat tunnistamaan ja tuottamaan uusia äänteitä. Yksi suurimpia virheitä, mitä perinteisessä kieltenopetuksessa tehdään, onkin se, että painotetaan liikaa – ja aivan liian pian – kirjallista puolta. Aletaan opettelemaan uutta kieltä vieraan kielen (eli äidinkielen) äänteiden ja ääntämissääntöjen kautta. Jos uuden oppiminen on vaikeaa, niin vielä vaikeampaa on opitun unohtaminen. Myös aikuisten kannattaisi aloittaa uuden kielen oppiminen pikkulasten tavoin – kuuntelemalla, toistamalla ja puhumalla.

Ensimmäisen kuukauden ajan käytin oppimismateriaalina melkein kaikkea mitä kuulin. Lenkillä toistelin sanoja, joita vastaantulijat käyttivät. Pyörittelin sanoja suussani tietämättä, mitä ne tarkoittavat. Matkin intonaatiota. Todella tehokas keino oppia uutta oli kuunnella vanhempien ja lasten keskusteluja. Lapsille puhutaan selkeästi, usein kovalla äänellä ja toistetaan sama juttu monta kertaa. Mikä parasta samalla näkee tilanteen, joten viestin merkitys on helppo arvata. Lisäksi asuin ensimmäisen kuukauden hostellissa, joten sielläkin oli joka päivä mahdollisuus käyttää kieltä. Improvisoin ja väänsin venäjästä ja ukrainasta puolalaisia versioita ja hyvin usein viestini ymmärrettiin, vaikka keksin sanoja samalla, kun keskustelu oli käynnissä.

Se, kuinka kauan kieltä on opiskellut tai on asunut maassa, ei kerro mitään osaamisen tasosta. Ensimmäisen kuukauden aikana opin enemmän kuin koko sitä seuraavana vuotena. Miksi? Koska tärkeintä mielestäni kielen oppimisessa, tai minkä vaan oppimisessa, ovat kiinnostus, tarkoitus ja positiivinen mieli. Ja vaikka kaksi ensimmäistä säilyivät, niin positiivisuuden kanssa jouduin taistelemaan melkein päivittäin.  

Ensimmäisen kuukauden jälkeen lähdin Suomeen koulutukseen pariksi kuukaudeksi, ja unohdin sinä aikana melkein kaiken. Opin siis tietenkin paljon muuta, mutta puolan unohdin. Takaisin Puolaan palasin ihan eri tilanteeseen. Kesän sijaan oli syksy. Kämpässä oli koko ajan kylmä, töissä väsyi, gradu ahdisti. Tuntui, ettei elämä lähtenyt millään käyntiin. Samanlaista innostusta ei enää ollut. Kielen oppimisessa on tärkeää tietoisesti ajautua tilanteisiin, jossa kieltä voi käyttää. On oltava utelias ja valmis tekemään itsestään pellen. Täytyy tehdä virheitä, että oppii. Tällaisiin tilanteisiin hakeutuminen ei tunnu houkuttelevalta, jos olet väsynyt, stressaantunut tai levoton. Viimeksi mainitut olivat aika yleisiä tunnetiloja vuoden aikana. Ja silloin oppiminen on aika mahdotonta.

Jossain vaiheessa luovutin täysin puolan suhteen. Ja se tuntui hyvältä. Yksi asia vähemmän stressattavana. En loppuaikana halunnut käyttää puolaa, vaikka olisin voinut. Kaikki ärsytti. En halunnut antaa kenellekään valtaa. Ja sitähän kielen osaaminen on – valtaa. Välillä kuitenkin jouduin käyttämään puolaa, ja silloin itsekin aina yllätyin, miten paljon osaan. Esimerkiksi vuokranantajan kanssa puhuin aina puolaa. Oikeastaan hän lakkasi yrittämästä kommunikoida kanssani englanniksi saatuaan tietää, että osaan ukrainaa.

Kommunikointi ihmisten kanssa ei aina ollut kovin helppoa. Puolassa, tai ainakaan Gdanskissa, ei olla vielä kovin tottuneita ulkomaalaisiin. Välillä tuntui, että heti, kun puhui englantia, muuttui ihmisten silmissä näkymättömäksi. Englantia ei haluta/osata käyttää. Eikä muutenkaan oikein tiedetä, kuinka puolaa osaamattomiin pitäisi suhtautua. Isommassa porukassa puolestaan aika helposti aletaan käyttämään puolaa, välittämättä ulkomaalaisista silloinkin, kun kaikki kyllä osaavat englantia. Käydessäni lomalla Chicagossa ja Ukrainassa tajusin, kuinka onnelliseksi minut teki se, kun pystyn kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa. Ymmärsin, kuinka tärkeä rooli muilla ihmisillä on siihen, millainen fiilis kokemuksista jää. Vaikka tein Puolassa hauskoja asioita, minulla ei ollut hauskaa. Oli vaikeaa löytää iloa asioista, jotka ennen tekivät minut onnelliseksi, koska niistä puuttui se sosiaalinen aspekti. Sen sijaan, että eläisi täysin hetkessä, tuntui, että oli vain ulkopuolinen sivustakatsoja.

Pahinta oli, kun tajusin, etten halunnut kokea mitään uutta. Uuden kokeminen on parasta, mitä voi olla, mutten halunnut kokea enää mitään uutta Puolassa. Halusin säästää kokemukset johonkin toiseen kontekstiin. Tämä uusi asenne ei ollut minulle ominaista, ja tajusin, että olin muuttumassa ihmiseksi, jollainen en oikeasti ole. Ja ihmiseksi, jollaiseksi en halunnut tulla. Aloin huomaamaan muitakin piirteitä itsessäni, joista en tykännyt,

Oikeastaan olin paljolti itse syyllinen kaikkeen. Sehän on tässä ärsyttävintä. Oppimalla puolan olisin voinut elää normaalia arkea. Huomaan nyt, miten paljon juurikin gradu vaikutti mun Puolassa elämiseen. Ajattelin, että sitten kun gradu on tehty käytän enemmän aikaa puolan opiskeluun, laajennan sosiaalista piiriä ja alan rakentamaan kunnolla elämääni. Elin melkein koko sen Puolan ajanjakson ”sit ku”-elämää. Lähdin takaisin Suomeen, ja gradu oli edelleen kesken. Voin vain kuvitella, millainen vuosi olisi ollut, jos olisin saanut gradun valmiiksi jo ennen lähtöä.  

Onneksi kaikesta kuitenkin oppii:

Opin, että haluan asua maassa, jonka kieltä osaan.

Opin, että annan liikaa valtaa tunteilleni. Ymmärsin, että minun on opittava käsittelemään ja hallitsemaan omia negatiivisia tunteita, etteivät ne toimisi esteinä oppia ja kehittyä.

Opin, että asioita ei saa jättää kesken. Keskeneräiset asiat estävät elämästä täysillä nykyhetkeä.

Opin, että joistakin tavoitteista on hyvä luopua. Varsinkin jos luovuttaminen tuo mielenrauhaa.