Mietittiin kaverin kanssa tuossa joku aika sitten meidän saamattomuutta. En tiedä, mikä siinä on, että kun on töissä ehtii kirjoittaa puolisen sataa sähköpostia, soittaa lukeamattomia puheluita, selvittää ongelmia, tehdä suunnitelmia – lyhyesti sanottuna,  saa vaan asioita aikaiseksi. Mutta kun on kyse omasta elämästä, yhdenkin sähköpostin kirjoittaminen ahdistaa, asioidenhoitamisen siirtää mieluummin aina huomiselle, ei viitsi, ei jaksa.

Oli sitten kyse siivoamisesta, CV:n päivittämisestä, laskujen maksamisesta, työpaikan hakemisesta, tai vaikkapa hostellin varaamisesta, niin nämä asiat tuntuvat kamalan rasittavilta, sitä vitkuttelee ja pitkittää, kunnes on ihan pakko.

Miksei omaan elämän asioihin osaa suhtautua samalla tehokkuudella ja huolellisuudella kuin työasioihin? Olenkin miettinyt, olisinko aikaansaavampi, jos ottaisin oman elämäni asioihin hieman etäisyyttä, ja ajattelisin olevani Anna Oy:n työntekijä (sihteeri, taloudenhoitaja, siivooja, personal traineri tai vaikkapa PR-edustaja), jonka vastuulla on kaikkien juoksevien asioiden hoitaminen, yleissiisteyden ylläpitäminen ja ylipäänsä kaikki ne hommat, jotka helpottaa pomon elämää.

Heti seuraavana päivänä aloitin uudessa työssäni. Järjestelin kaapit, tiskasin, vein roskat, kävin kaupassa, pesin ikkunat, touhusin, touhusin, touhusin… En nuku paljon koskaan päikkäreitä, mutta sinä päivänä simahdin sohvalle kaikkeni antaneena. Onneksi ei ollut pomo näkemässä! Se hyvä puoli on, kun on samanaikaisesti sekä pomo että työntekijä, voi ottaa torkut kesken päivän, eikä kukaan ole torumassa.

Uusi työni Anna Oy:ssa ei aina ole helppoa. Yrityksessä on niin paljon projekteja, visioita, epämääräisiä tulevaisuudenskenaarioita ja aivan liian vähän aikaa. Joka tapauksessa, olen päättänyt ottaa työni hiukan vakavammin. Täytyy ryhdistäytyä. Tämä kuitenkin on elämäni tärkein työpaikka, elinikäinen työsoppari, josta ei voi irtisanoutua. Helpotan vaan omaa olemista, jos hoidan työni hyvin. Ja kuka tietää, ehkäpä pomoltakin tulee jossain vaiheessa kehuja.