Tel Aviv – vegaanin luvattu kaupunki (Tel Aviv, osa 2)

Tel Aviv on todella helppo kaupunki vegaanille. Lähi-idän ruokakulttuuri tarjoaa ylipäänsä paljon vaihtoehtoja ja esimerkiksi kuuluisimmat ruoat, hummus ja falafelit, ovat täysin vegaanisia. Näin ollen ruokailua ei tarvitse sen kummemmin suunnitella tai etukäteen etsiskellä vegaaniravintoloita, sillä falafelejä ja hummusta löytää mistä vaan.

IMG_6315.JPG

IMG_6372.JPG

Toisaalta myöskään vegaanisista ravintoloista ja kahviloista ei ole pulaa. Vegaanius on viime aikoina ollut erittäin pinnalla oleva aihe Israelissa ja erityisesti Tel Avivissa se on saanut paljon kannatusta. Joidenkin tutkimusten mukaan Tel Avivissa on asukasmäärään suhteutettuna eniten vegaaneja kuin missään muussa kaupungissa.

Yksi syy siihen, miksi juuri Israelissa vegaanius on otettu hyvin vastaan voi selittyä osaltaan uskonnollisella tekijällä. Perinteisesti Israelissa ei kosher-sääntöjen mukaan saa syödä lihaa ja maitotuotteita samanaikaisesti. Näin ollen Israelissa on jo pitkät perinteet ja kokemus siitä, kuinka korvata maitotuotteet. Hyvin usein ruuissa käytetyt kastikkeet ovatkin esimerkiksi hummus- tai tahinipohjaisia.

Ennen kaikkea kiinnostuksen ja tietoisuuden eläintuotannon epäeettisyydestä on herättänyt israelilaisissa amerikkalaisen eläinaktivisti Gary Yourovskyn youtube-video, joka levisi nopeasti ympäri maan ja hyvin lyhyessä ajassa tavoitti yli miljoona israelilaista (Israelin asukasmäärähän on noin 8 miljoonaa). Mielenkiintoista, kuinka yksi video voi saada aikaan niin suuren muutoksen koko maahan. Jossakin haastattelussa Gary on sanonut, ettei yhtään ihmettele, että juuri Israelissa hänen sanomansa on tehnyt ihmisiin vaikutuksen. Kiertäessään USA:ssa puhumassa high schooleissa ja yliopistoissa, hän on huomannut, että parhaiten hänen puheensa tavoittaa naiset, mustaihoiset ja latinot – ihmiset, jotka tietävät, millaista on olla sorrettuna ja syrjittynä.

IMG_6400.JPG

IMG_6407.JPGMyös ihan tavalliset ravintolat ovat alkaneet ottamaan vegaanit huomioon. Tel Avivista saa vegaanisena jopa frozen yogurtia ja jäätelöä. Lentokentällä puolestaan löysin vegaanisen kolmioleivän. Sellaista luksusta en ole vielä kohdannut missään muualla.

I

Jos majoituksessa on mahdollisuus käyttää keittiötä, niin sitten  ehdottomasti kannattaa käyttää hyväkseen ruokatorien tarjontaa. Yksi parhaimmista on Shuk Carmel. Kun ostosten teko alkaa väsyttämään, voi pitää pienen tauon katuruokalassa, syödä hyvää ruokaa ja seurata samalla ihmisvilinää ympärillä.

Shuk Carmel Tel Aviv

Shuk Carmel Tel Aviv

Tel Avivissa myydään myös melkeinpä joka kadunkulmassa tuorepuristettua mehua. Joten reissu on ongelmatonta, vaikka olisi mehudieetillä 😉 Kannattaa ehdottomasti kokeilla granaattiomenamehua. Itse ehdin juoda aika monta lasia lomani aikana.

Tel Aviv fresh juice

Kulttuuri Matkat

Upea, värikäs, monipuolinen Tel Aviv (Tel Aviv osa 1)

Mun blogilla on yksi innokas ja aktiivinen lukija. Rakas lukijani on toivonut jo usein, että kirjoittaisin maaliskuisesta lomastani Tel Avivissa. Kuinka voisinkaan kieltäytyä tästä pyynnöstä? Ole hyvä, äiti! Sori, että kesti näin kauan.

Tel Aviv on aivan täydellinen lomavalinta, sillä sieltä löytyy kaikille jotain. Rantaa, aurinkoa, historiaa, kulttuuria, ruokatoreja, katuravintoloita ja erittäin elävää yöelämää.

Tel Aviv

Tel Avivia kutsutaan usein Lähi-idän New Yorkiksi tai Miamiksi. Tähän sopii Tel Avivin lempinimikin – The Big Orange, ”kaupunki, joka ei koskaan pysähdy” (paitsi sapattina). Appelsiiniviittaus liittyy Jaffaan, jonka satamasta on viety maailmalle tuhansia ja tuhansia appelsiinejä. Ennen itsenäinen kaupunki on nykyään yksi Tel Avivin kaupunginosista. Tel Avivissa ehdottomasti yhdistyy New Yorkin vilske ja monikulttuurisuus sekä Miamin leppoisa ja värikäs ranta- ja yöelämä. Tel Aviv on kuitenkin muutakin. Se on paikka, joka on sekoitus Lähi-Idän, Euroopan ja Afrikan vaikutuksia. Siksi kaupunkia onkin niin vaikea verrata mihinkään toiseen – se on ainutlaatuinen.

Toisin kuin hyvin monet amerikkalaiset kaupungit, Tel Aviv on erittäin pyöräilijä- ja kävelijäystävällinen. Välimatkat ovat lyhyitä, ja silloinkin kun paikalliset sanovat, että ”kaukana, täytyy ottaa bussi”, niin yleensä paikka on 30-40 min kävelymatkan päässä. Minä rakastan kävelemistä, joten mielummin aina kävelen. Julkisilla kulkuvälineillä pääsee kuitenkin helposti ja edullisesti sinnekin, minne jalat eivät jaksa, bussilippu kaupungin sisällä on yleensä noin 7 shekeliä (1,65 euroa).

Keskustasta kannattaa tehdä pieniä kävely- tai pyöräretkiä muihinkin kaupunginosiin. Sillä vaikka ne sijaitsevatkin aivan vierekkäin, ne eroavat toisistaan hyvin paljon.

Esimerkiksi arabikaupunkiosa Jaffa, hepreaksi Yafo, vetoaa mielenkiintoisella ja pitkällä historiallaan.

IMG_6288.JPG

IMG_6292.JPG

IMG_6307.JPG

Aivan Jaffan läheisyydessä on rauhallinen ja hienostomainen Neve Tsedek. Se on yksi ensimmäisiä kaupunginosia Tel Avivissa, ja nykyään erittäin haluttu, mutta kallis asuinalue. Siellä on ihanan rauhallinen tunnelma.

IMG_6416.JPG

IMG_6412.JPG

IMG_6424.JPG

img_6432.jpg

Kun kävelee Neve Tsedekista hieman etelämpään, pääsee boheemiin, taiteilijoiden Florentineen.  

IMG_6456.JPG

IMG_6484.JPG

IMG_6465.JPG

Tel Avivin heprealainen nimi viittaa siihen, kuinka kaupungissa yhdistyy uusi ja vanha. Tel tarkoittaa tietynlaista arkeologista kerrosta. Maantieteellisesti kaupunki sijaitsee alueella, jossa yhdistyvät kolme maanosaa, näin ollen sitä on aina yritetty valloittaa vähän joka suunnasta.  Jokainen valtakausi on jättänyt jotain jälkeensä. Tel Avivin alueella arkeologit kohtaavatkin ongelman, että kuinka pitkälle kannattaa kaivaa, sillä yhden kerroksen alta löytyy todiste aivan toisesta sivilisaatiosta, ja sen alla taas kolmannesta.

IMG_6322.JPG

Aviv puolestaan tarkoittaa kevättä. Keväthän symbolisoi luonnollisesti uutta alkua, uuden syntyä, uudistumista. Kevät pitää sisällään toivon uudesta mahdollisuudesta.   

Se mikä minuun vetoaa, on Tel Avivin aitous. Vaikka kaupunki on turistien suosiossa, niin se ei kuitenkaan ole liian turistinen. Turistit on huomioitu hyvin, mutta ennen kaikkea kaupunki on upea juuri telavivilaisille. Rakastan matkustamisessa sitä, että tutustun siihen, miten muuaalla eletään ja Tel Avivissa ihmiset todellakin näyttävät viihtyvän.

No, entä onko Tel Aviv vaarallinen? Missä vain voi sattua mitä vain. Tel Avivissa kannattaa ehdottomasti olla varuillaan. Hyvin salakavalasti se on vienyt monien sydämen. Olen kuullut lukuisia tarinoita siitä, kuinka ihmiset ovat rakastuneet kaupunkiin palavasti ja yrittäneet keksiä kaikkensa löytääkseen mahdollisuuden jäädä.  

Kulttuuri Matkat