Keskiaikaistunnelmissa Torunissa

Viime viikonloppuna kävimme ystäväni kanssa päiväretkellä Torunissa. Lähdimme aamulla Gdanskista PolskiBussilla, paikallinen versio OnniBussista, kohti Torunia ja olimme perillä parissa tunnissa.

Toruń on kuuluisa kolmesta asiasta: keskiaikaisista kohteistaan, piparkakuistaan ja siitä, että se on tähtitieteilijä Kopernikuksen synnyinkaupunki. Vaikkei tiedä kaupungista mitään etukäteen, nämä asiat jokainen vierailija kyllä huomaa matkallaan.

img_3107.jpg

Torun

torun1.jpg

Tämä oli ensimmäinen vierailuni Toruńissa ja kaupunki hyppäsi heti kertaheitolla minun Puolan suosikkikaupungiksi jaetulle ykköstilalle Krakovan kanssa. Rakastuin vanhan kaupungin iloiseen ja keskiaikaiseen tunnelmaan. 

medieval.jpg

Voi olla, että meillä kävi tuuria myös ajoituksen kanssa. Oli juhlahumua ilmassa, kun tulimme kaupunkiin vapun jälkeisenä lauantaina ja seuraavana päivänä vietettäisiin 3 Maja (3. toukokuuta), Puolan perustuslain voimaanastumisen päivää.

dragon.jpg

Kaupungissa oli paljon meneillään: lapsia leikkimässä keskiaikaisilla puisilla miekoillaan, ruoka- ja korukojuja kadunvarsilla, vanhojen autojen näyttely keskustassa sekä elävää puolalaista musiikkia keskusaukiolla. Kaiken tämän kukkuraksi oli ihana aurinkoinen kevätpäivä.

candymakind.jpgKävimme katsomassa, kuinka karkkia tehdään.

Päivän aikana kävimme syömässä kahdessa vegaanisessa paikassa. Varsinkin ravintola Ciasna oli aivan ihana ja suosittelemisen arvoinen. Se sijaitsee aivan vanhan kaupungin pääkadun läheisyydessä tunnelmallisella pikkukadulla. Kaksi herkullista ja täyttävää (ehkä liiankin täyttävää) pääruokaa ja kaksi siideriä maksoivat yhdessä 50 zl eli n. 12 euroa. Saimme vielä lähtiessämme lahjaksi ilmaiset muffinsit.

img_3177b.jpg

vistula.jpgTorun sijaitsee Vistula-joen rannalla.

Päivän aikana ehti hyvin kiertää vanhaa kaupunkia, mutta Toruńiin on pakko palata uudelleen vierailemaan muutamissa mielenkiintoisissa museoissa ja hakemaan taas arkeen pientä annosta keskiaikaisfiilistä.

Koko päivän ahkeran turistikiertelyn uuvuttamina lähdimme odottelemaan bussia kahvilaan. Aivan sattumoisin kahvila, jonne ensimmäisenä astuimme, veikin meidät keskelle New Yorkia! Kahvila oli sisustettu Frendit-sarjan kuuluisan Central Perk-kahvilaa mukaillen, kahvit oli nimetty sarjan hahmojen mukaan (Güntherkin pääsi listalle!) ja seinällä oli Frendit-aiheisia julisteita ja sitaatteja.

centralperk.jpg

Toruń on siis ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Gdanskista helpoin tapa on mennä bussilla. Kesto 2 h, edestakainen lippu 60 zl eli n. 15 euroa.

img_3185b.jpg

Kulttuuri Matkat

Vegaaniset amerikkalaiset pannukakut

Olen aika innoissani, sillä minulla on enää neljä viikkoa kesälomaan! Lähden kesäkuun alussa kahdeksi viikoksi rapakon taakse sukuloimaan. Teki mieli fiilistellä tulevaa Amerikan matkaa milläs muullakaan kuin amerikkalaisilla pannareilla – joita tein muuten ensimmäistä kertaa ikinä.

vegaaniset amerikkalaiset pannukakutMun lautanen on kuin tehty näitä pannukakkuja varten 🙂

Olen huomannut tekeväni todella paljon asioita ”ensimmäistä kertaa ikinä” – ja se tuntuu mahtavalta! Eräällä rakkaalla ystävälläni on tapana tehdä joka päivä jotain, mitä ei ole koskaan tehnyt aikaisemmin. Luonnollisestikin tällainen tapa tuo arkisiinkin päiviin jännittävyyttä ja mielenkiintoa. Mutta ennen kaikkea se on vain erilainen tapa suhtautua asiohin, sillä ”asiat, joita ei ole koskaan tehnyt” voivat olla aivan yksinkertaisia ja arkisia. Kuten esimerkiksi amerikkalaisten pannukakkujen valmistamista. Tosin ystäväni tapauksessa se voi tarkoittaa myös mm. benji-hyppyä tai satojen kilometrien liftaamista Argentiinassa.

Tein ensimmäiset pannarikokeiluni eilen vappuna, jolloin täälläkin kaupat olivat kiinni, enkä tietenkään ollut varautunut asiaan. Tein siis pannarit siitä, mitä kaapista löytyi. Täytyy myöntää, etten ole koskaan ollut hyvä tekemään ruokaa, jossa tarvitaan jauhoja. Vasta viimeaikaisen kokkailuinnostuksen myötä olen alkanut oppimaan, miten eri jauhot käyttäytyvät. Mutta esimerkiksi se, miksi tarvitaan ruokasoodaa tai leivinjauhetta on minulle edelleen mysteeri, ainakaan omissa pannareissa en näitä tarvinnut. Kananmunat korvasin yhdella banaanilla ja ruokalusikallisella soijajauhoja.

Tässä siis ohje maailman helpoimpiin vegaanisiin amerikkalaisiin pannukakkuihin. Maailman helpoimmiksi voin niitä kutsua puhtaalla omallatunnolla, sillä ne onnistuivat jopa minulta, vaikka siis tein niitä ensimmäistä kertaa koskaan! Okei, myönnän, kaksi ensimmäistä kakkua meni pilalle kärsimättömyyteni takia ja lisäksi poltin myös sormeni, mutta joku kokeneempi pannareiden tekijä olisi varmasti välttänyt nämäkin virheet.

Helppouden lisäksi nämä ovat pannukakuiksi superterveelliset: sokerittomat, öljyttömät ja gluteenittomat. Too good to be true? Nope, tällä kertaa ei.

Nautin pannarini vaahterasiirapilla ja sulaneilla kirpeillä pakastekirsikolla – mikä oli täydellinen yhdistelmä! Jotenkin tässä kokeilussa kaikki meni nappiin. Kiva, että kerrankin näin! 

vegaaniset amerikkalaiset pannukakut

Amerikkalaiset pannukakut

  • 1 hyvin kypsä banaani
  • 1,5 dl mantelimaitoa (tai jokin muu kasvimaito)
  • 1 dl kaurajauhoja
  • 1 rkl soijajauhoja

1. Sekoita ensin banaani ja mantelimaito tehosekoittimessa. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan vetäytyä noin 15-20 min.

2. Paista pannukakut teflonpannulla keskilämmöllä. Nosta noin 1,5 rkl taikinaa paistinpannulle ja levitä lusikalla taikinaa sopivan paksuiseksi. Paista kummaltakin puolelta muutama minuutti. Pannukakut kannattaa kääntää vasta sitten, kun pinta on hyytynyt. (Tämän opin pilallemenneiden pannareiden myötä).

3. Asettele kakut päällekkäin ja tarjoile haluamiesi lisäkkeiden kera. Yhdysvalloissa pannukakut nautitaan perinteisesti vaahterasiirapin kanssa.

sokerittomat amerikkalaiset pannukakut

Koti Ruoka ja juoma