Päätimme lähteä työkavereiden kanssa juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä Varsovaan kauppakamarin järjestämään illanviettoon. Olimme yötä aivan keskustassa Novotel-hotellissa, jonka kaikki työntekijät muuten puhuivat täydellistä englantia. Iski pieni syyllisyydentunne, kun olen juuri kritisoinut puolaista asiakaspalvelua ja kielitaitoa, ja nyt jokaikinen hotellin työntekijä palveli asiakkaita paksulla jenkkiaksentilla. Ja he hymyilivät ja olivat muutenkin erittäin ystävällisiä. Olisi voinut luulla heidän olevan amerikkalaisia, mutta heidän nimikylttinsä paljastivat heidät puolalaisiksi.

Muutenkin Varsovassa oli paljon kansainvälisempi tunnelma Gdanskiin verrattuna. Olen käynyt aikaisemminkin Varsovassa, mutta silloin en verrannut sitä toiseen puolalaiseen kaupunkiin, ja tällä kertaa kiinnitin huomiota aivan erilaisiin asioihin.

Yhdestä asiasta olin edelleen samaa mieltä: en pidä Varsovasta. Eräs puolalainen, johon matkalla tutustuin, totesi, ettei kukaan pidä Varsovasta, mutta kaikki siellä kuitenkin ovat. Toinen tuttu puolestaan vertasi Varsovaa New Yorkiin. Sinne ei mennä viihtymään, vaan tekemään työtä ja luomaan uraa. Kaupunki on kova ja muuttaa koviksi myös asukkaansa.

Viimeksi olin Varsovassa kesällä. Kiersin silloin kaikki tärkeimmät nähtävyydet, enkä tällä kertaa jaksanut tehdä mitään turistijuttuja. Ensimmäisellä vierailulla kävimme Varsovan vastarintamuseossa, joka oikeastaan väritti koko loppureissun tunnelman. Kaikki Varsovassa tuntui muistuttavan toisesta maailmansodasta. Englanninkielinen nimi ”Warsaw” kuvaa hyvin Varsovaa. Se kaupunki todellakin näki sodan.

Näimme toki myös iloisemman puolen Varsovasta, kun Varsovassa asuva ystävämme näytti meille kotikaupunkinsa lempipaikat. Parhaimman kuvan matkakohteista saa mielestäni juuri silloin, kun saa jonkun paikallisen oppaaksi. Turistinähtävyyksiin tutustumisen lisäksi on mielenkiintoista saada tuntumaa siihen, millaista arkea kaupungissa todella eletään. Tällä vierailulla keskityin kuitenkin vain lepoiluun ja ystäväni kanssa kuulumisten vaihtamiseen.

Sunnuntaina oli ihanaa palata Gdanskiin. Mitä enemmän juttelen puolalaisten kanssa, sitä enemmän arvostan Gdanskia, jonka monet listaavat yhdeksi niistä kaupungeista, jossa haluaisi asua. Gdanskin suosio näkyy erityisesti kesällä, kun monet puolalaiset tulevat tänne lomalle.

Gdanskin lentokentällä meidät toivotti tervetulleeksi erittäin kärttyisä taksikuski. Siinä, että taksikuski on pahantuulinen ei ole mitään erikoista, mutta siinä, että hän puhui täydellistä englantia, puolestaan oli. Kuskillamme ei siis ollut mitään vaikeuksia ilmaista meille kärttyisyyttään. Mutta en antanut taksikuskin mielialan vaikuttaa. Oli kiva tulla takaisin kotiin.