Perillä Brisbanessa
Good day from Brisbane!
Me ollaan oltu nyt jo muutaman päivän täällä Brisbanessa. Mitään järkevää ei olla saatu vielä aikaiseksi. 31 tunnin Helsinki-Pariisi-Hong Kong-Brisbane-matka meni yllättävän hyvin. Univaje alkoi näkymään kognitiivisen toiminnan hidastumisella ja esimerkiksi yhtäkkiä lentokoneen pöydän avaaminen tai vessan hanan toimimisen älyäminen vaati ulkopuolisten apua. Hong Kongiin päästyämme olimme ehtineet tehdä matkaa 18 tuntia, ja aloin varmaan hallusinoida, koska lentokentän sisustuselementtien ja kasvikoristeiden sijaan näin vain potentiaalisia makuupaikkoja. Nukuinkin sitten melko hyvät päikkärit Hong Kongin lentokentän penkeillä.
11 h Pariisi-Hong Kongin lennon aikana ihmeteltiin Lauran kaa, että mitä me oikein ajateltiin, kun päätettiin lentää tää matka yhteen pötköön. Monethan jakaa matkan kahteen osioon ja pitää miniloman jossain Aasian kaupungissa. Nyt päätös tuntuu kuitenkin oikealta. Pahin uupumus tuli lennolla Hong Kongiin ja seuraavalla 8 tunnin lennolla nukuttiinkin sitten koko ajan, herättiin vain ruokailuun, joten pahin jet lag hoitui jo matkalla. Brisbaneen saavuttiin aika virkeinä, ja mietittiin, että kyllä tässä vielä vois yhden 8h lennon vetäistä. Minulla onkin ollut nyt paljon parempi olo kuin esimerkiksi viimekertaisen Jenkeistä palaamisen jälkeen, joka oli suora 8 tunnin lento. Edelleen on kuitenkin päivärytmi aika sekaisin, ja kun yläpuolellani nukkuvan brittikokin herätyskello soi viideltä aamulla, se on merkki minulle, että kohta nukahdan.
Meidän nykyinen hostelli on aika erikoinen. Tämä on näköjään kiinalaisten omistama ja täytyy sanoa että saavuttuamme saamamme vastaanoton töykeys ei vetänyt vertoja millekään Puolassa kohdatulle. Onneksi vastaanotossa on nyt seuraavina päivinä ollut vähän mukavampaa porukkaa, mutta kyllä täällä joku ihmeellinen Mao-meininki on vallalla, jota en ole kokenut missään muussa hostellissa. Täällä on joka puolella jotain lappusia ja sääntöohjeistuksia roikkumassa. Jotkut ihan kohteliaita, mutta suurin osa kaikkea muuta. Keittiön lappuset on kaikkein ilkeimmät, ja niissä on aika kovaa kielenkäyttöä. Joissakin lapuisssa muistutetaan, että kamera kyllä nauhoittaa kaiken, ja jossei ”clean your shit”, niin saa 20 dollarin sakon. Se meidät vastaanottanut ”kärttyisä ämmä”, kuten Laura häntä ystävällisesti kutsuu, tykkää seurailla hostellielämän menoa valvontakameran kautta aika uppoutuneesti. Paistinpannut ja kattilat saa käyttöön vain huoneenavaimen pantiksi annettuaan, eikä kuppeja ole, vaan ihmiset nauttii kahvinsa ja teensä lasipurkeista. Ihmeellistä menoa on muutenkin. Meidän huoneen ovi oli jotenkin rikkinäinen ja meni itsestään kiinni, niin ettei sitä saanu auki sisältä. Ensimmäisen yön aikana pari tyttöä jäi jumiin. Aamulla heräsin siihen näkyyn, kun joku kiinalainen poika kiipeää huoneesemme ulkoa ikkunasta – oli tullut vaihtamaan lukon.
Yllättävää kyllä, ollaan edelleen tässä samaisessa hostellissa. Isoveli valvoo-meininkiin tottuu nopeasti, ja sitä paitsi täällä on ilmaista riisiä ja wifi.
Tää viikonloppu aateltiin ottaa vielä rennosti, ja sitten ensi viikolla hoidetaan kaikki viralliset asiat pois alta. Kaupunkia en vielä ole ehtinyt hirveästi nähdä, mutta kaikki, mitä olen nähnyt, on ollut aivan ihanaa. Nyt jo ymmärrän, miksei kenelläkään näytä olevan mitää pahaa sanottavaa Australiasta ja miksi niin monet haluavat tänne takaisin.
Leuat loksauttavan hetken koin kuitenkin aivan muusta syystä. Tiedättekö sen fiiliksen, kun saa yhtäkkiä tietää, että kaverilla on joku todella outo taito. No, sellaisen koin Lauran kanssa pari päivää sitten. Laura ihmetteli, miten huoneessamme olevat japanilaiset pojat olivat saaneet tuotua japanilaista ruokaa tullin läpi. ”Ehkä se on ostettu täältä?”, vastasin. ”Eiku ne sanoi, että se on tuotu Japanista”. Mä luulin että jetlag oli saanut pääni sekaisin, koska oli varma, että pojat puhuivat japania. Toisaalta naurettiin, että munkin ymmärtämiseen tarvittaisiin jetlagAnna-suomi-sanakirjaa, koska kaikki sanat häviävät päästäni, ja puhuminen tuntuu tällä hetkellä erittäin vaivalloiselta. ”Puhuiko ne muka englantia”, ihmettelin. ”Eiku japania, mä oon käynyt kolme kurssia japania, enkö ole muka kertonut?”
Kyllähän mä tunnen muitakin, jotka ovat opiskelleet aasialaisia kieliä, mutta yleensä se on tehty vain opintopisteiden takia, ja parin kurssin jälkeen osataan edelleen vain se ”Nihao”. Joten yllätys oli suuri, että joku on opiskellut ja oikeastikin ymmärtää sitä kieltä. Koreaakin se tässä höpöttelee korealaisen tyypin kanssa, mutta tästä taidosta tiesin jo.
Yhtä ihmeissäni oon myös edelleen siitä faktasta, että mä oon täällä Australiassa. En ole koskaan käynyt edes missään Aasian maassa, ja nyt olen lentänyt melkein koko Aasian läpi, ja oon täällä maailman toisella puolella. Siis enhän minä ole käynyt edes Norjassa tai Tanskassa tai edes Lapissa, ja nyt mä oon täällä! What? Mulla menee varmaan vielä parisen viikkoa, ennen kuin oikeastin ymmärrän tään ihan täysin.
Täällähän muuten alkaa Australian talvi, mutta Brisbanessa on onneksi lämmintä ympäri vuoden. Päivät ovat todella lämpimiä, aurinko alkaa laskemaan viiden maissa, pilkkopimeätä on seitsemältä ja iltakymmenen maissa on jo melko vilpoista. Vähän ikävä kyllä Suomen valoisuutta. Tämä on jo toinen kesä peräkkäin Suomen ulkopuolella. Uskomatonta sekin, että kauan seuraamani nyhtökauran tarina on siinä pisteessä, että tuote on saapunut kauppoihin! Siis nyhtökaura on Suomen kaupoissa ja minä täällä Australiassa! Miten tässä taas näin kävi? No, ei mua oikeasti harmita.