Täydellinen päivä Helissä

Viime lauantaina kävimme ystäväni kanssa Helin niemimaalla. Kyseinen reissu on pitänyt tehdä jo aikoja sitten, mutta jotenkin se on aina jäänyt. Ystäväni oli joskus jo aiemmin todennut, että jos me ollaan hirveän saamattomia ärsyttävien asioiden hoidossa, niin ollaan kyllä tasapuolisesti aikamoisia vitkuttelijoita myös niiden kivojen ja hauskojen asioiden toteuttamisessa. Ja tätä ei oikein voi puolustaa millään järjellisellä selityksellä. Kaitpa meillä ei ole aikaa hauskanpitoon, koska olemme liian kiireisiä ahdistumaan asioista, joita emme tee. Just my guess.

Mutta oikeastaan nyt kun saimme aikaiseksi toteuttaa reissu, olimme tyytyväisiä, että odotimme niin pitkään. Kesäisin erittäin suosittu Hel oli nyt rauhallinen, muutamia turisteja siellä täällä, ympärillä ihanan kiireetön tunnelma. En osaa kuvailla miksi, mutta on jotain todella kiehtovaa vierailla suosituissa turistipaikoissa sesongin ulkopuolella. Paikka ikäänkuin näyttää aidomman puolensa.

Nimestään huolimatta Hel on melkoinen paratiisi. Ainakin se oli sitä sinä päivänä meille. Tajusimme siellä ollessamme, että olimme nyt viettäneet melko tarkkaan vuoden Puolassa. Vaikka virallisesti muutin Puolaan heinäkuussa, niin sen jälkeen vietin melkein kaksi kuukautta Suomessa koulutuksessa, joten lasken aina, että oikeasti elämäni täällä alkoi vasta koulutuksen jälkeen. Ei olisi voinut olla Heliä parempaa paikkaa juhlistaa tätä virstanpylvästä, sillä se on valittu symboloimaan paikkaa, josta Puola alkaa.

Kuten yleensäkin, lähdettiin matkaan tietämättä lainkaan, mitä meitä perillä odottaa. Junamatkan aikana meitä viihdyttivät ikkunasta kauniit metsämaisemat sekä kilometrien pituiset hiekkarannat.

Paikan päällä Helissä oli tyypillisen idyllisen pienen kalastajakylän leppoisa tunnelma. Kävimme syömässä, ja sitten ainoana toiveena oli napata jostain take away-kahvit ja mennä nauttimaan ne meren rannalle.

Kävelimme ja kävelimme – yhä suuremmaksi kasvavassa kahvihimossamme – ja yllättäen edessämme avautui aivan upea näkymä. Kuva edessäni näytti paratiisisaarelta, jota en todellakaan odottanut näkeväni, kun aamulla matkaan lähdin. Tämä on juuri parasta, kun lähtee jonnekin ilman mitään ennakko-odotuksia! Kaikki oli täydellistä: ilma, meri, aallot, aurinko, värit ja äänet! Ja tietenkin seura. Olimme ystäväni kanssa kokeneet niin paljon yhdessä tänä vuonna, ja oli mahtavaa jakaa jotain niin upeaa samaisen ihmisen kanssa. 

Helin kärki

Otimme kengät ja sukat pois, ja lähdettiin kävelemään hiekkarantaa. Ja silloin näimme SEN! Kahvilan! Kuin keidas aavikolla! Yhtäkkiä kaikki vuoden aikana tapahtuneet vastoinkäymiset, pettymykset, suuttumukset… kaikki tuntui olevan kaiken sen vaivan arvoista, että sain kokea juuri tämän hetken ja tämän paikan juuri siinä aurinkoisena lauantaipäivänä.

Oli absurdinen tunne astua rantakahvilaan syyskuun lopulla avojaloin, mutta syystakki päällä. Ostimme kahvit, ja hetken pelkäsin, että kahvilanpitäjä rikkoo täydellisyyden jatkumon myymällä meile pikakahvit. Mutta ei, miten edes ajattelin sellaista? Sillä, kun asiat menee hyvin, niin ne oikeasti menee hyvin. Saimme todella hyvää, oikeaa kahvia ja jatkoimme kohti rantaa.

Levitimme takkimme rantapyyhkeiksi ja istuuduimme juomaan kauan odotettua kahvia aaltojen lyödessä rantaan. Ei siinä paljoa tarvinnut puhua, suurimmaksi osaksi katselimme vain merta hiljaa, emmekä voineet lakata hymyilemästä.

Oli surrealistinen olo. Paikka oli juuri sellainen, jonne on aina halunnut päästä, tietämättä sitä oikeastaan itsekään, ja varsinkin tietämättä, mistä sellaista paikkaa pitäisi edes etsiä. Tuntui kuin olisimme olleet maailman äärellä. Mutta tosiasiassa olimme vain 2 tunnin junamatkan päässä kotoa, ja se tekikin kokemuksesta niin oudon, ihanan ja sekavan yhtäaikaisesti. Ihan kuin olisimme huijanneet sekä maantiedettä että aikaa, sillä se, mitä näimme ei meidän mielessämme kuulunut Puolalle, eikä kovin usein tule käveltyä merenrannalla avojaloin syyskuun lopulla.

Junamatkalla takaisin olimme edelleen hieman hämmentyneitä. Hymyilimme vieläkin erittäin onnellista kestohymyämme. Uskomatonta, kuinka paljon energiaa voi saada yhdestä päiväretkestä. Olotila oli sama kuin viikon loman jälkeen. Olimme koko junamatkan vielä henkisesti siellä rannalla, omassa täydellisessä maailmassamme, jossa ei ollut tietoakaan yhdestäkään arkimurheesta. 

Ystäväni on joskus aiemmin sanonut, että aina välillä Puola yllättää, on hyviä Puola-päiviä, jolloin kaikki vaan sujuu todella hyvin.

Viime launtainen oli aika täydellinen Puola-päivä.