Ulkoilua ja syksyn tulon ihmettelyä
Kirjoitin melkein vuosi sitten eräästä syksyisestä lenkistäni, jolloin kävelin Orlowosta rantaa pitkin Gdanskiin. Viime sunnuntaina päätin taas ajaa junalla Orlowoon, mutta tällä kertaa lähdinkin kävelemään toiseen suuntaan, eli kohti Gdynian keskustaa. Maisemat eivät pettäneet tälläkään kertaa.
Puissa näkyy jo selvästi syksyn merkit, vaikka elokuu on ollut kesän lämpimin kuukausi. Koko kuukauden on ollut lämmintä ja satanut vain muutaman kerran. Mun biologian tunneista on ehtinyt jo vierähtää melkoinen tovi, joten ihmettelin, miksi syksy tulee väistämättä, vaikka on niin lämmintä. Seuraavatko puutkin jotain sisäistä kalenteria? Kas, syyskuu lähestyy, muututaanpa punakeltaisiksi ja aletaan tiputtelemaan lehtiä. Jotenkin lapsellisen toivekkaana ajattelin, että lämmin sää saisi huijattua kasvillisuuden elämään kesää vielä vähän aikaa pidempään.
Asia kiinnosti, joten etsin biologian saloja netistä. Asia onkin niin, ettei lämpötilavaihteluilla ole oikeastaan paljon vaikutusta siihen, milloin lehdet alkavat kellastumaan, vaan se on valo, jonka rytmin mukaan puut elävät. Mielenkiintoista on, että puut kuitenkin sopetuvat geneettisesti lämpötiloihin, joissa ne kasvavat. Kun puut siirretään eri kasvuympäristöön ne kellastuvatkin eri aikaan kuin paikalliset kanssatoverinsa. Eivät siis edes puut pääse geenejään pakoon muuttivat sitten minne päin maailmaa tahansa. Biologia on niin kiehtovaa! Jos tajuaisin siitä jotain, haluaisin olla biologi. Mutten ole biologi, olen realisti. Ja tiedän, että ensi vuonna ihmettelen samaa asiaa uudestaan.
Syksyn tulo jotenkin ahdistaa, mutta vitsi sitä tuoksua, mikä maahanpudonneista kuivista lehdistä tuli!
Käppäilin onnellisena polkua eteenpäin, kunnes pääsin korkeimpaan kohtaan. Sen jälkeen alkoi jyrkkä hiekkainen alamäki, jota peitti paksuhko lehtikerros. Laskeuduin jonkun aikaa ja sitten totesin, että liian vaarallista. Kapusin takaisin ylös kiertäen vähän loivemmasta kohdasta. Ja sitten yhtäkkiä vastaaan juoksee noin 70-vuotias mies pelkissä uikkareissa. Avojaloin, määrätietoisena, kevyin askelin hän paineli menemään samasta kohdasta, mistä juuri nousin, ilman mitään ongelmaa. Hän oli selvästi mennyt siitä monta kertaa aikasemminkin. Hän tiesi, mitä teki.
Jäin seisomaan paikalleni ja ihailin miestä. Ensinnäkin ihailin sitä, ettei hän selvästikään välittänyt, mitä muut hänestä ajattelevat. Toiseksi, hän oli huippukunnossa. Ja kolmanneksi, ihailen ihmisiä, joilla on jokin ihmeellinen taito. Kun vaikeat asiat saadaan näyttämään todella vaivattomilta. Varmasti kaikille muillekkin ulkoilijoille samaisen kohdan ylittäminen olisi tuottanut yhtä pahoja vaikeuksia kuin minullekin. Itse asiassa en nähnyt kenenkään muun edes yrittävän.
Pari viikkoa sitten lenkillä rantakadulla näin miehen nukkuvan puussa. Kuin leopardi päiväunilla, paksulla oksalla, raajat velttoina oksan molemmilla puolilla, täysin unessa, suu auki. Eräänlainen taito sekin, mutta se näky lähinnä kummastutti.