Vähän vegaaniudesta ja vähän yrittäjyydestä
Pari päivää sitten kävimme Cairnsin ainoassa vegaanisessa ravintolassa. Näin ainakin Happycow – eri kaupunkien vegaanitarjontaa keräävä sivusto – väittää. Hampurilainen oli todella hyvää, mutta tuli kuitenkin ikävä Gdanskin Avokadon hampparia. Cairnsin ateria oli kaksi kertaa pienempi ja kolme kertaa kalliimpi. Ja maussa ei vaan ole Avokadon voittanutta. Jälkkäriksi tilattiin raaka kookoslimekakku. Nam nam nam. Myös kakkua syödessä tuli ikävä Gdanskia, ja muistin taas, kuinka tyytyväinen olen itseeni, kun käytin kaupungissa asuessani ajan hyödyksi ja kävin syömässä kakkua melkein joka viikko. Tai pari kertaa viikossa, jos nyt ihan rehellisiä ollaan.
Täytyy myöntää, että olen hieman pettynyt vegaanitarjontaan täällä Australiassa. Suomessa kun tarjonta tuntuu vaan kasvavan ja kasvavan, ja vegaanibuumin tarttuneen myös sekaanien keskuuteen. (Tai sitten olen Facebookissa elänyt vegaanikuplassa, joka on täyttänyt uutisvirran vain positiivilla vegaaniuutisilla. Hyvin mahdollista sekin!) Australiassa tajusin senkin, että olen Suomessa päässyt oikeastaan aika helpolla keskusteluissa, jotka liittyvät vegaaniseen ruokavalioon. Totta kai, jokainen haluaa tietää, mistä saan proteiinit, mutta sen kanssa nyt olen jo oppinut elämään. Olen kai ollut todella onnekas, silä keskustelun taso on ollut yleensä hyvin rauhallista ja aikuismaista. Täällä taas olen fiksujen ja sivistyneiden ihmisten kanssa joutunut keskusteluihin, joiden luulin olevan mahdollisia vain humoristisissa vegaani vs. sekaani youtube-videoissa. ”Entä tuo hedelmä… eikö se tunne kipua…” tai ”Entä sellainen tilanne, että sekä äiti että isä ovat vegaaneja, mitäs sitten?” Tässä vaiheessa yleensä ajatellaan, että”hah nyt pistin tuolle pahan”, katsotaan suoraan silmiin ja odotetaan jotain hyvin malttamattomana… Niin, mitä sitten? En ihan rehellisesti edes tajua, mitä minulta oikein kysytään.
Keskustelun tasosta tuskastuneena ajattelin tutkia aihetta netistä. Ovatko asiat oikeasti näin huonosti? Nähtävästi eivät. Australia on tällä hetkellä yksi nopeammin kasvava markkina vegaanisille tuotteille ja sana ”vegan” on Australian yleisin googlattava hakutermi. (Toivottavasti näistä on vain pieni osa sellaisia kuten minä, jotka toivovat saavansa googlelta jotain lohduttavaa tietoa.) Ja kaikkein ahkerimmin asiaa googlataan Tasmanian saarelta käsin. Olin jo ennen tätä tietoa todella innoissani Tasmaniasta, ja nyt intoni vain kasvoi. Tasmaniassa on kuitenkin tällä hetkellä erittäin kylmä, joten vierailu sinne täytyy ajoittaa vasta loppuvuodeksi.
Tutkittuani vähän lisää Tasmanian vegaaniskeneä löysin erään kahvilan, joka järjestetää myös ruoanlaittoworkshoppeja. Arvatkaas mikä oli seuraavan workshopin teemana? Skandinavia, ja karjalanpiirakka, in particular! Se jopa luki suomeksi, karjalanpiirakka. Osallistujamaksu 70 dollaria! Vitsi, minäkin voisin järjestää sellaisen!
Workawayn myötä me ollaan vietetty täällä paljon aikaa, tai oikeastaan asuttu, yrittäjien kanssa. Se on ollut aivan mahtavaa, sillä minua on viime aikoina kiinnostanut yrittäjyys hyvin paljon. Yrittäjien tarinat, urapolku, elämänasenne. Jokin vaan tuntuu erottavan yrittäjiä muista, helppoa ja riskitöntä elämää etsivistä kansalaisista. En ole koskaan Suomessa vakavissani miettinyt yrittäjäksi ryhtymistä, mutta Puolassa korporaatiorottana vietettyjen kuukausien aikana, kiinnostus tätä mahdollisuutta kohtaan vaan kasvoi ja kasvoi. Omassa perheessä ei yrittäjiä ole, joten olen ollut todella iloinen päästessäni näkemään täällä, millaista se yrittäjän arki todellisuudessa on.
Täällä askel yrittäjäksi ottamiseen tuntuu olevan paljon kevyempi kuin Suomessa. Palkkataso on korkea ja ihmiset arvostavat vapaa-aikaa. Jos on aikaa ja rahaa, se hyvin usein tarkoittaa kuluttamista. Kahvilat ja ravintolat ovat aina aivan täynnä, vaikka täälläkin näyttää talouslama olevan tuloillaan, jos ihmisten puheita on uskomista. Vaikka se mikä toimii Australiassa, tuskin toimii Suomessa, niin on silti ollut virkistävää edes kuulla erilaista, positiivisempaa, diskurssia yrittäjyydestä.
On ollut myös ihan mahtavaa kuunnella tarinoita siitä, kuinka ihmiset ovat päätyneet yrittäjiksi, ja kuinka monta yhden tai toisenkin epäonnistumisen jälkeen on kokeiltu taas jotain uutta. Asenne yrittämiseen tai ”epäonnistumiseen” tuntuu olevan hyvin erilainen. Eräs yrittäjä sanoi, että Australiassa on helppo rikastua. Ihan sama mitä myyt, niin kaikki käy kaupaksi. Mene tuonne tielle myymään ”shit on a stick” ja joku ostaa senkin.
Suomalaisilla karjalanpiirakoillakin voi Australiassa saada rahaa. Kyseessä ei tietenkään ole mikään ”shit on a stick”, mutta kieltämättä tämä fakta pisti ajattelemaan.