Vuosi 2017 ja uusi vahvempi minä
Juuri nyt täällä Sydneyssä vietetään todella näyttävästi kiinalaista uutta vuotta (paljon isommin kuin sitä ”oikeaa” uutta vuotta), josta muuten on tullut uusi lempijuhlapäiväni! Pidän uuteen vuoteen liittyvistä uusista aluista, kokeiluista, teemoista, projekteista, haasteista ja lupauksista. Parasta kiinalaisessa uudessa vuodessa on se, että sitä juhlitaan kahden viikon ajan (ainakin täällä Sydneyssä). Se ihan oikeasti tuntuu juhlalta sekä ennen kaikkea merkittävältä ajanjaksolta, toisin kuin länsimainen uusivuosi vartin kestävillä ilotulituksillaan.
Mielestäni vasta helmikuussa on hyvä muutenkin aloittaa sen uuden paremman minän toteuttamista. Ensinnäkin mielestäni on ihan reilua odottaa, että todellakin eletään uutta vuotta niin gregoriaanisen, juliaanisen (vanha uusivuosi Venäjällä) kuin kiinalaisen kuukalenterin mukaan. Globaalissa maailmassa täytyy ajatella globaalisti. Toiseksi tammikuu on hyvä siirtymäkausi. Silloin voi reflektoida vuoden tapahtumia ja syventyä oikeasti miettimään, mitä haluaa elämässään ja itsessään muuttaa. Sitä paitsi vuodenvaihde joulukiireineen ja –stresseineen ei todellakaan ole suotuisaa aikaa minkäänlaiselle muutokselle.
Joulun ja uudenvuoden aikaan minulla oli kolme eri työtä. Monissa kulttuureissa ajatellaan, että se, miten viettää uuden vuoden kertoo paljon tulevasta vuodesta. Uuden vuoden aattona minulle sanottiin monesti, että minulla tulee olemaan työ- ja raha-asiat todella hyvin vuonna 2017. Ja ainakin tammikuun osalta voin sanoa, että näin onkin ollut. Heti ensimmäisellä viikolla hostellin manageri tarjosi minulle lisävuoroja hostellista ja leipomon manageri taas kokoaikaista työtä. En kuitenkaan voinut ottaa enempää vuoroja hostellista leipomon takia, ja leipomon-pomolleni taas puolestani kerroin, että maaliskuussa lähden pois. Oli riski kertoa tästä pomolle, sillä olen kuullut aika monta tapausta, kun työt loppuu, jos on edes kerran poissa tai työantajan tietoon tulee se, että työntekijä on lähdössä pois jonkun ajan päästä. Täällä yleensä reppureissaajat kertovat aikovansa olla työssä paljon pidempään, mitä todellisuudessa aikovat olla. Irtisanoutumisesta ilmoitetaan usein aivain viime hetkellä.
Päätin kuitenkin olla rehellinen. Heti parin päivän päästä näin työvuorolistalta, että loppuviikon vuoroni oli otettu pois ja että uusi kokoaikainen tyyppi oli palkattu. Olin siinä vaiheessa varma, etten enää saa vuoroja ollenkaan, ja että on alettava etsimään uutta työpaikkaa. Ennen kaikkea olin vähän pettynyt, sillä luulin voivani luottaaa työnantajani reiluuteen, ja siihen, ettei rehellisyyttäni käytetä minua vastaan, mutta nähtävästi olinkin tehnyt virhearvioinnin pomoni suhteen.
Olin juuri kirjoittanut blogiin, kuinka paljon rakastan Sydneyä ja kuinka paljon onnea ja hyvää tuuria minua on täällä ollut, ja heti sitten tapahtui jotain näin epämiellyttävää. Olisin voinut ajatella, että sen siitä saa, kun hehkuttaa onneaan, mutta sen sijaan päätin ajatella, että kaikki mitä kirjoitin on totta. Minulle on tapahtunut paljon hyviä asioita täällä, ja Sydney on kohdellut minua erittäin hyvin. Jos jotain vastoinkäymisiä tulee, niin onneksi ne tulevat juuri Sydneyssä, sillä kaupunki tuntuu kuin ystävältä, jonka apuun ja tukeen voin aina luottaa. Uuden työn etsimisen sijaan meninkin kahdeksi päiväksi, jotka sain vapaaksi, töihin vapaaehtoiseksi vegaanisen ravintolan keittiöön. Se oli todella hauska kokemus ja olin aivan fiiliksissä, kun sain käyttää terävää veistä ja viettää aikaa keittiössä, jossa kaikki toimii. Kun menin seuraavan kerran taas töihin leipomoon huomasin, että olin saanut seuraavalle viikolle taas saman verran työtunteja kuin minulla on aina ennenkin ollut, mutta työvuoroni oli vaihtunut aikaisemmaksi, enkä enää tekisi töitä nepalialisen työkaverin kanssa. Aikaisempi työvuoro sopi minulle paljon paremmin, tein paljon mieluummin töitä ilman nepalilaista työkaveria ja jopa työtehtävät olivat tässä vuorossa miellyttävimpiä, joten olin muutoksesta todella iloinen.
Pari päivää sitten pomo soitteli ja kysyi, milloin tarkalleen lähden pois. Silloin se päätös oli sitten lopullisesti tehtävä. Olen koko ajan siirtänyt lähtöä myöhäisemmäksi. Yksi syy on se, etten halua lähteä Sydneystä ja toinen se, että rahantulolle on niin vaikea sanoa ei. Valitsin kuitenkin päivämäärän, ja saan olla siihen asti töissä leipomossa. Pomoni kertoi, että pitävät minut niin pitkään kuin on mahdollista. Koko episodista jäi lopulta hyvä mieli. Sain pitää työni aikaisempaa paremmilla ehdoilla ja vapaapäivien johdosta sain mahdollisuuden kokeilla jotain, mitä en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Mutta ennen kaikkea olin iloinen, että vaistoni työnantajan reiluudesta oli sittenkin oikeassa ja että Sydney todellakin on kaupunki, jossa minulle jatkuvasti tapahtuu hyviä asioita. Näin siis ainakin työn osalta minulla on ollut tuuria tänä vuonna, kuten niin moni ounastelikin.
Joka vuosi yritän aina keksiä itselleni uudeksi vuodeksi jonkun teeman tai sanan, joka auttaisi minua tekemään parannuksia johonkin asiaan, jossa sitä kaipailen. Vuoden 2017 teemana on keskittyä henkiseen ja fyysiseen vahvuuteen. Ja vaikka tämä teema ei ole mikään uusi minulle, niin tällä kertaa sillä on vähän erilainen merkitys, johon on vaikuttanut kaikki se, mitä täällä Australiassa olen kokenut. Täällä olen pitkästä aikaa joutunut tekemään todella paljon käytännöllisiä ja fyysisesti raskaita töitä, ja se on saanut näkemään kropan ja terveyden uudessa valossa. Fyysisen vahvuuden parantaminen ei tässä konteksissa ole vain ulkoinen ja terveydellinen asia, vaan tapa kokea itsensä kykeneväiseksi ja tasa-arvoiseksi, ehkä jopa turvallisemmaksi, kun kunnon ollessa hyvä ei tarvitse pelätä loukkaantumisia.
Vähän ennen uuttavuotta kävin pitkän mielenkiintoisen keskustelun erään Holokausti-selviytyjän kanssa. Se sai minut ajattelemaan monia asioita, mutta erityisesti sitä, kuinka vahva ihminen pystyy olemaan, kun ei ole muuta vaihtoehtoa kun olla luovuttamatta. En tietenkään todellakaan halua, että kukaan tässä maailmassa joutuisi kokemaan mitään vastaavaa, enkä omallekaan kohdalle kaipaa mitään kärsimyksiä, mutta se sai minut miettimään, kuinka helpolla monesti itseni päästän. Kuinka paljon enempään pystyn niin henkisesti kuin fyysisestikin, jos vain todella koettelisin enemmän rajojani. Olen kuullut ajatuksen, että silloin kun tuntuu, että kaikki voimat on käytetty, eikä enää pysty jatkamaan, niin silloin on todellisuudessa vasta käyttänyt 40 % kapasiteetistään.
Uuden vuoden jälkeen tunsin itseni vielä pitkään todella väsyneeksi. Rytmini oli mennyt täysin sekaisin. Ja ehkä kolme työtä ja 50 työtuntia neljään päivään oli kuitenkin vähän liikaa. Olen täällä monesti ihmetellyt meidän hostellin argentiinalaisia, jotka onnistuvat käymään bilettämässä ja tekemässä kolmea eri työtä nukkuen aina sellaisia tunnin päikkäreitä eri menojen välissä. Uuden vuoden jälkeen tajusin, että hehän ovat jatkuvassa jetlag-tilassa. Itse en osaa nukkua päikkäreitä, mutta uudenvuoden jälkeen minulla ei ollut lainkaan voimia vastustaa nukahtamista kesken kirkasta päivää. Tajusin siinä, että minusta ei ole argentiinalaiseksi. Haluan kunnon rytmin. Haluan mennä nukkumaan yhdeltätoista ja herätä seitsemältä. Haluan, että pääni tajuaa jotain, silloin kun olen valveilla.
Sehän onkin tässä vahvemmaksi tulemisen pyrkimyksessä haasteena, kun pitäisi kuunnella omaa kroppaa, muttei kuitenkaan päästää sitä liian helpolla. Ja sitten, jos se kroppa antaakin vain 40 % ja väittää olevansa done, niin miksi kuuntelisin sitä? Joka tapauksessa olen päättänyt tavoitella uutta vahvempaa minää kohtuuden ja järkevyyden rajoissa.
Myös uuuden tavoitteeni osalta vuosi on alkanut lupaavasti. Ensin työkaverini kutsui minut ilmaiselle käynnille salille ja piti minulle treenin. Oli aika mieletöntä lämmitellä juoksumatolla ja ihastella ikkunasta Sydneyn oopperataloa ja Harbour Bridgeä. Tämän jälkeen aloin käymään italialaisen hostellikaverin kanssa joogassa. Joogassa yhdistyy hyvin sekä fyysinen että henkinen puoli, ja siinä saa mahdollisuuden koetella rajojaan molemmissa turvallisessa ympäristössä.
Joogaohjaajan koira, jolla on koko ryhmän paras zen.
Monet uudenvuoden teemoistani toistuvat vuosittain (minulla on pääteemoja ja alateemoja, ja välillä en itsekään pysy mukana kaikissa tavoitteissani). Joka vuosi yritän tulla siistimmäksi ja järjestelmällisemmäksi. Ja joka vuosi tuntuu, että teen pieniä parannuksia tällä saralla. Ehkäpä tästä syystä elämästäni on tullut niin vähämaterialistista. Edelleen minulla on silti niin paljon töitä järjestelmällisyyden kanssa. Täällä hostellissa minulla on vain matkalaukku, pieni nurkkaus ja lokero, jotka täytyisi pitää järjestyksessä. Kahden viikon ajan halusin siivota ne, mutten ihan sitten kuitenkaan oikein meinannut päästä tekoihin asti. Argentiinalainen huonetoveri oli alkanut jopa kuittaileen minulle asiasta. ”Hei, Anna! Haluatko, että kerron sulle tarinan yhdestä mun kaverista? Se on hauska tarina. Se mun kaveri yrittää joka päivä siivota lokeronsa, muttei koskaan tee sitä.” Se tarina oli siinä, eikä ollut edes kovin hauska.
Pari viikkoa sitten siivosin kaiken. Nyt olen pilkkonut tavoitteeni pienemmäksi. Yritän pitää lokeron ja matkalaukun siistinä aina viikko kerrallaan. Nyt ollaan jo toisessa viikossa menossa. Ehkä vuodesta 2017 tulee vihdoin vuosi, jolloin minusta tulee ei järjestelmällisempi, vaan järjestelmällinen ihminen!
