Eksän kanssa kaljalla

Hanna Elinan kirjoitus ystävyydestä entisen kumppanin kanssa osui hauskaan saumaan, sillä tapasin viikko sitten pitkästä aikaa eksäni viimeisestä pitkästä parisuhteestani. Kun erosimme lähes kahdeksan vuotta sitten, olin varma, että maailma loppuisi siihen. Olimme asuneet yhdessä jo pitkään, meillä oli yhteinen ystäväpiiri ja jopa yhteinen työpaikka. Kun eksä sitten vielä pian alkoi seurustella toisen ihmisen kanssa, ajattelin ettei siitä voi selvitä. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Aika todella parantaa haavat. Viikko sitten kävin eksän kanssa kaljalla ja ihastelin uusimpia kuvia tämän kauniista lapsesta. Sitten pohdiskelimme yhdessä elämää, vanhemmuutta, sitä miten asiat muuttuvat. Ja miten hyvin kaikki meillä on.

Kuten olen aiemminkin kertonut, olen väleissä kaikkien entisten kumppaneideni kanssa. Koska olemme hajaantuneet useisiin eri maihin, en välttämättä tapaa heitä kovin usein tai edes pidä heihin säännöllisesti yhteyttä. Mutta on kirjoittamaton sääntö, että jos vain osumme samaan kaupunkiin, koetamme järjestää aikaa käydä kaljalla edes kerran.

Tämän viimeisen eksäni kanssa tapasimme viimeksi suunnilleen vuosi sitten, mutta vain vähän oli siitä muuttunut. Tämän lapsi toki kasvaa, ja sainkin nyt nähdä valokuvia ensimmäisestä päiväkotipäivästä ja kuulla uutiset lapsen kielellisestä kehityksestä (kyseinen kolmevuotias puhuu neljää kieltä, mikä suunnilleen räjäyttää pääni. Voiko sen ikäiselle ihmiselle olla kateellinen?). Se oli ihanaa, sillä olen tavannut lasta usein – minusta on aivan hillitöntä nähdä pieni ihminen, joka niin monella tavalla muistuttaa tätä eksääni, minulle niin tärkeää ihmistä. Sehän on kuin pieni hän! Mutta eri tyyppi, ihan omanlaisensa! Aina lapsen nähdessäni tunnen suurta hellyyttä.

Kun valokuvat oli katsottu ja lapsen kuulumiset käyty läpi, puhuimme töistä, vanhoista ystävistä ja uusista elämänvaiheista. Siitä, mitä kaikkea on tapahtunut. Kahden kaljan jälkeen kävimme ulkona polttamassa ohikulkijalta pummitun tupakan, naureskelimme miten meistä kumpikaan ei oikeastaan enää polta, miten nuoria olimme silloin ja miten paljon vanhempia olemme nyt.

Kun pyöräilin baarista kotiin, mietin sitä miten syvältä eromme silloin vuosia sitten raastoi. Nykyään ajattelen eroa ja kaikkea siitä seurannutta vain ja ainoastaan positiivisen kautta – eksäni sai kaipaamansa perheen, enkä minä, nykyään vakaasti vapaaehtoisesti lapseton ihminen, joutunut miettimään pakottaako itseni siihen toisen onnen takia. Minulla on yhä tämä ihminen elämässäni, ja nykyään myös tämän perhe, se ihana lapsi. Kaljoitteluiltamme ja kaikki tämä riittävät minulle todisteiksi siitä, että yksikään suhde ei ole epäonnistunut vain siksi, että se päättyy. Entisistä kumppaneista on mahdollista saada elinikäisiä ystäviä.

Toivon, että jos kohdalleni vielä joskus osuu raastava ero, muistan tämän. Että maailma ei loppunut, päinvastoin, ja että kaikki on nyt hyvin.

 

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:The X-files: Entisten heilojen haamutMr. Right: Eksämuistojaelementary: naisen ja miehen ystävyydestä

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.