Parisuhteet ja niiden puute ovat olleet kuuma aihe sanomalehdissä viime kuukausien aikana, ja etenkin Hesarissa aihetta on käsitelty usein. Viime vuonna lehti kirjoitti maaseudulla olevan pulaa naisista, ja jokin aika sitten kaupungeissa olevan pulaa miehistä. Yhteistä jutuille on se, että parisuhteen muodostaminen nähdään jonkinlaisen matemaattisena ongelmana, jonka pohjalla on oletusarvoisena pidettävä yhtälö 1 nainen + 1 mies = 1 parisuhde. Todellisuudessahan asia ei ole näin yksinkertainen, ja yleisestä keskustelusta tuntuukin kokonaan loistavan poissaolollaan yksi pohtimisen arvoinen kysymys: entä jos kyse ei olekaan numeroiden epäsuhdasta vaan siitä, että yhä useammat ihmiset eivät yksinkertaisesti etsi parisuhdetta lainkaan?

Tarinan tätä puolta käsitellään vain aniharvoin, ja esimerkiksi tässä jutussa tulee esiin vain ikäänkuin ohimennen se, että osaa ihmisistä parisuhteet eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Yksin eläminen on kuitenkin monille valinta, ja mielestäni meidän kannattaisikin alkaa vähitellen avata silmiämme myös sille vaihtoehdolle, että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti pyri perinteiseen parisuhteeseen.

Parisuhde oli Suomessakin pitkään pakkorako etenkin naisille: yksin elävän naisen saattoi olla mahdotonta elättää itsensä, avioliiton ulkopuolinen heilastelu johti stigmaan ja ilman papin aamenta syntyneet lapset ne vasta huono juttu olivatkin. On siis ihan ymmärrettävä, että (hetero)parisuhteista ja avioliitoista tuli vallitseva normi. Nykyään monet näistä rajoitteista ovat kuitenkin jo poistuneet, ainakin täällä meillä päin maailmaa, ja niinpä minusta on ihan järkeenkäypää, että samalla laskee myös parisuhteiden määrä. En siis ihmettele, että esimerkiksi yksin asuvien ihmisten määrä maassamme on tuplaantunut 20 vuodessa ja syntyvyyskin on laskussa. Kun myös naiset voivat vapaammin päättää mitä haluavat elämältään, valitsevat monet suhdetta ja perhettä mieluummin esimerkiksi uran tai vaikkapa taiteen, matkustelun tai jonkin niistä muista miljoonasta vaihtoehdosta, jotka nyt ovat meille mahdollisia.

Uskon itse, että haaveet elämän mittaisesta heterosuhteesta eivät itse asiassa ole ihan niin yleisiä kuin usein kuvitellaan. Romanttinen rakkaus ja yhteiselämä Sen Oikean kanssa kuuluu kulttuurimme kaanoniin ja meitä opetetaan sitä tavoittelemaan, mutta mitä helpompaa yhteiskunnassa on pärjätä ilman kumppania, sitä useammat saattavat hylätä koko parisuhteen konseptin. Vaikka erilaisten romanttisten narratiivien vyöryn keskellä sitä voikin olla vaikea muistaa, toimivat suhteet vaativat usein paljon kompromisseja ja vaivaa, ja kaikille sellainen ei sovi. Olen itsekin tullut viime vuosien aikana siihen tulokseen, että en todellakaan ole ns. parisuhdeihminen. Olen nykyisessä suhteessani, koska tahdon olla kumppanini kanssa ja olen hänen kanssaan onnellinen, mutta juttumme kosahtaessa tuskin lähtisin etsimään uutta tyyppiä rinnalleni. Parisuhde ei kertakaikkiaan ole onnellisen elämän edellytys; joillekuille se saattaa jopa olla onnellisuuteen haitallisesti vaikuttava tekijä.

Ja mitä siihen lehtijuttujen harjoittamaan parisuhdematikkaan tulee, suhteita ei luonnollisestikaan syntyisi sitä ilmeisen tavoiteltavaa tasalukua edes silloin jos naisten ja miesten määrät menisivät paremmin yksi yhteen: sen lisäksi että jotkut tykkäävät olla yksin, tykkäävät toiset saman sukupuolen edustajista ja kolmannet kenties ovat suhteessa monien kanssa samanaikaisesti. Miksi siis ylipäänsä laskemme ihmisten ja suhteiden määrää ja yritämme epätoivoisesti ynnätä näitä yhteen – pelätäänkö yhteiskuntajärjestyksen romahtavan jos emme kaikki sulkeudu heteropareina omistusasuntoihin ja ryhdy ydinperhehommiin tuppaamaan uusia veronmaksajia maailmaan?

Olisiko meidän jo aika herätä tälle vuosituhannelle ja lakata ajattelemasta a) heteroparisuhdetta, ja b) parisuhdetta ylipäänsä oletusarvoisena asiana, jota ilman on vaikeaa ellei mahdotonta elää täyttä elämää? Kaikki eivät yksinkertaisesti pidä parisuhteita tavoittelemisen arvoisina. Naisten ja miesten määrällä ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:Yhdessä asuminen on kivikautinen parisuhdenormiNaisen ei tarvitse olla naimisissa tai äiti ollakseen kokonainenSiviilisääty määrittää naista edelleen