Kriiseilevä kieli-identiteetti

Nørrebro Summers

Aargh, nyt tästä alkaa tulla jo vähän noloa: kesä- ja heinäkuun taitteessa tulee täyteen kolme vuotta Tanskassa asumista, enkä vieläkään puhu tanskaa. Siis yhtään, edes ruokakaupan kassalla. Mulla on monta tanskalaista ystävää, omistan tanskalaisen asunnon (toisin sanottuna siis jäätävän suuren tanskalaisen asuntolainan), mulla on tanskalainen avomies ja tän hetken suunnitelmissa on asua täällä forever. Tarviitko kuitin? No thank you.

Se virallinen (oikeastikin suurin ja käytännön kannalta konkreettisin) syy kielitaidottomuudelle on ajanpuute. Ekan puolen vuoden aikana mulla ois ollut mahdollisuus käydä intensiivisellä päiväkurssilla, mutten uskaltanut moiseen sitoutua jos olisinkin löytänyt kokoaikaisen normiduunin - eikä silloin jostain käsittämättömästä syystä tullut mieleenkään, että tilanteen muuttuessa olisin varmasti voinut vaihtaa päiväkurssin iltakurssiin tai keksiä jotakin muuta. Ja sittemmin säännölliseen työelämään hypänneenä "ei vaan oo ollut aikaa". On ehkä hyvä painottaa, että mä en todellakaan oo iltaihminen mitä keskittymiseen, työskentelyyn ja uuden oppimiseen tulee. Lukiossa ja ammattikorkeassakin heräsin aina vaativimpina tenttiaikoina mieluummin neljältä aamulla lukemaan, kuin että oisin lueskellut koulun tai duunin jälkeen. Mun aivot ei vaan toimi iltapäivästä eteenpäin, silloin mut on tarkoitettu rutiinitehtäviin tai rosén litkimiseen. Täältä on vieläpä ollut sula mahdottomuus löytää rennompia iltakursseja, esimerkiksi puolitoista tuntia kerran viikossa, vaan tarjolla olevat vaihtoehdot on vaativia ja intensiivisiä (oon suorittanut ekan tanskan moduulin ja se oli kerran viikossa kello 17-21... aivan järkyttävän hirveä kärsimysnäytelmä joka kerta ja aiheutti lähes viikoittain vuorokauden kestävän migreenin). Eli joo, tähän päälle kun laittaa vielä mun surullisen kuuluisat stressiongelmat, niin en oo kokenut resurssien varsinaisesti riittävän intensiiviseen kielenopiskeluun iltaisin.

Ollaan F:n kanssa moneen kertaan puhuttu yksityisopettajan palkkaamisesta mulle tunniksi pariksi yhtenä aamuna viikossa, ja vähän oon sitä vaihtoehtoa toimistollakin väläytellyt. Ajatusta ei missään nimessä oo torpattu ja varmasti se jossain raossa toteutuukin, mutta toistaiseksi - näillä mennään.

Oon itse asiassa vasta viime aikoina alkanut ymmärtämään sen oikean syyn kielihaluttomuuteni taustalla. Jostainhan se nimittäin väkisinkin kumpuaa, ettei edes halua kahvia tanskaksi tilata tai ruokakaupan kassaa tanskaksi kiittää (no okei, sanon sentään aina tak tanskaksi mutta siihen se tosiaan jääkin).

 

 

Ja se pohjimmainen syy on, että tanskan kieleen edes jollain asteella siirtyminen aiheuttaa mussa vahvan identiteettikriisin. Niin kauan kun puhun englantia oon oma itseni, oon kontrollissa, oon kansainvälinen expatJos vaihdan tanskaan (vaikkakin sille kahvilan työntekijälle, ketä ei varmasti pätkääkään kiinnosta kuka mä oon ja mitä mä elämässäni teen) muutun kielitaidottomaksi ulkkikseksi, kenties sellaiseksi jonka huono kielitaito antaa osviittaa siitä etten muutenkaan oo kovin fiksu. Kaikki sanoo - ja tekin varmasti mietitte - että pitäisi vaan uskaltaa, että ei kukaan oikeasti tuomitse ja että edes yrittää antaa paljon enemmän pointseja kuin se että nössönä tukeutuu aina vaan englantiin. I get that, ja neuvoisin varmasti Suomessa asuvaa expatia samoin sanoin. Mutta jotenkin mulle henkilökohtaisesti oma kommunikaatioon ja itseni ilmaisuun sidoksissa oleva identiteetti on noussut valtavaksi kynnyskysymykseksi yrittää. Kai mä välitän niin paljon muiden mielipiteistä, etten halua edes tuikituntemattoman kahvilatyöntekijän pitävän mua hitaana - mahdollisesti tyhmänä - tyyppinä puolen minuutin ajan.

En halua luopua kontrollista. (Taas se sama kaava nostaa päätään, tässäkin asiassa.)

Ehkä tässä näkyy koulukiusaamisen ja vuosia jatkuneen syrjinnän aiheuttamat haavat konkreettisesti. En enää kestä ajatusta siitä, että mulle nauretaan tai pyöritellään silmiä mun huonoudelle. Enhän mä oikeasti usko että kukaan (kiva tai normaali) ihminen niin tekisi, mutta tää epävarmuus kumpuaa jostakin niin syvältä etten oikein oo osannut navigoida reagointitavasta poiskaan. Vaikka mä kuinka päätän että seuraavan kerran tilaan kahvini tanskaksi, jäädyn ihan täysin kun mun pitäisi "tehdä itseni naurunalaiseksi" siinä kassalla ja näyttäytyä valossa, jonka itse miellän itselleni noloksi ja vaivaannuttavaksi. Elämässä ei aina voi loistaa ja olla virheetön, mutta mulle on todella vaikea asia tietentahtoen pistää itseni haavoittuvaan, epävarmaan asemaan.

Oonkin yrittänyt olla itselleni tosi armollinen myös tässä asiassa. Prioriteetti numero yksi elämässäni on parantua kroonisesta stressistä ja saada ahdistus hallintaan - projekti, joka on onneksi edennyt todella lupaavasti - ja tanskan opettelu seuraa perässä ehkä sijalla kahdeksan. Kielitaitoa tärkeämpiä  juttuja mulle on viettää nykyistä enemmän laatuaikaa poikkiksen ja ystävien kanssa sekä harrastaa enemmän eheyttävää, kehoa huoltavaa liikuntaa. Hiljalleen, toivottavasti, todennäköisesti tanska tulee sieltä omalla painollaan kun on tullakseen.

Ja hei, kyllä tässä on jo edistystä tapahtunut. Huomaan sanavarastoni kehittyvän jatkuvasti huomaamatta itsekseen, ja mitä enemmän kieltä osaa ja ymmärtää, sitä nopeammin uutta omaksuu. Pystyn nykyään käymään jos jonkinmoisia keskusteluja tanskaksi F:n kanssa - jota ei todellakaan tapahtunut vielä vuosi sitten. Töissäkin oon läpändeeroksena joskus puhunut vähän tanskaa ja huomaan luontevasti puuttuvani englanniksi tanskankielisiin keskusteluihin, joita yhtäkkiä ymmärränkin aika hyvin. Onneksi en koe kielellistä identiteettikriiseilyä F:n ja lähimpien työkavereiden kanssa, koska tiedän että ne tyypit tuntee mut läpikotaisin ja tykkää musta silti. Voin siis rauhassa olla just niin hidas ja dorka kuin huvittaa (liittyen kieleen tai johonkin ihan muuhun).

Kolme vuotta Tanskassa on kulunut pelottavan nopeassa hujauksessa, mutta ehkäpä viiden vuoden kohdalla uskallan jo tilata kahvit ja hodarit tanskaksi. Toivoa ainakin sopii, saakeli.

 

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Eli sähän osaat sittenkin tanskaa! Vaikka et sille kahvilatyöntekijälle puhuisikaan tanskaa, niin ilmeisesti kuitenkin ymmärrät, mitä se sanoo, jos ymmärrät työkavereita ja puoliasoasikin? Kielitaidossa on monta osa-aluetta (puhuminen, kirjoittaminen, kuullunymmärtäminen, vuorovaikutustaidot, jne.), jotka ei yhdelläkään kielenosaajalla ole koskaan täydellisessä tasapainossa. Ja sitten on vielä eri kontekstit, joissa käytetään kaikissa erilaista kieltä; joku voi osata pitää esitelmän maailman talouskriisistä arabiaksi, mutta samaan aikaan ei tiedä, miten kuuluisi vastata puhelimeen – tai tilata kahvi. Sulla selvästi sujuu kuullunymmärtäminen, eli voit hyvin sanoa oppineesi kieltä! Ehkä se kahvilan kassan kanssa puhuminenkin tulee sieltä pikku hiljaa, sitten kun tuntuu sopivalta. Sitä odotellessa olet kuitenkin ottanut jo pari muuta kielitaidon osa-aluetta haltuusi!

marjapilami
Nørrebro Summers

Ooooo ihanaa, kiitos! Tämä piristi! <3 Ehkä mulla nostaa joku suomalainen vaatimattomuus / itsensä vähättely päätään, kun lokeroin itseni kielitaidottomaksi vaikka ehkä joku toinen jo tässä kohtaa raapustaisi ylpeänä CV:seen että "tanska kohtalainen". Toivotaan tosiaan, että puhekin alkaa jossain välissä kulkemaan, mutta pitäisi varmaan enemmän iloita siitä ettei enää oo ihan ummikko lukemisen ja kuuntelemisen suhteen :)

Nuuh beibe!

Kiitos tästä postauksesta! Kuumostaa tosi tutulta tuo kynnys ylittää kontrollintarve kielenopikelussa! Olen asunut yli viisi vuotta Saksassa, enkä vieläkään uskalla puhua arkitilanteita kahvilatilanteita enempää. Yksi syy tähän lienee sinunkin mainitsemasi kiusaamiskokemus, että haluaa välttää tyhmältä vaikuttamista viimeiseen saakka. Mutta luulen että osa on jonkinlaista suomalaista mentaliteettia, ettei halua mennä hölisemään rikkinäisellä kielitaidolla kun häpeä iskee niin helposti, vaikkei puhumaan opi kuin mokailemalla menemään.

Nyt kun vaihdan työpaikkaa, yhtenä isona kriteerinä ovat työpäovät, joiden rinnalle jäisi aikaa ja energiaa opiskella Saksaa vaikka vähän laiskempaan tahtiin. 

Jos olet aamuvirkku, löytyisikö Köpiksestä vaikka jostain työväenopistosta aamukursseja, joille voisi mennä ennen töitä (ja / tai saada vähän joustoa työpäivän aloittamiselle?) 

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitos kommentista! Vaikuttaa siltä että näissä kielihommissa sitä usein on joko tosi rohkea ja nopeasti omaksuva, tai sitten se tyyppi jolla on hirmu korkea kynnys aloittaa (joka sitten toivottavasti edistyy nopeasti ollessaan siihen valmis, kun on ehtinyt kerryttää niin paljon piilevää taitoa). Toivottavasti säkin pääset nyt saksan makuun ja jää enemmän aikaa siihen panostaa :)

Ei oo tullut vastaan ylipäätään mitään kursseja vähäisellä tuntimäärällä viikossa, siksi pidän potentiaalisempana vaihtiksena yksityisopettajaa joka voisi vaikka huristella meidän toimistolle yhtenä aamuna viikossa. Kun saisi vaan aikaiseksi... ;o)

Roquesita

Moi! Mäkin asustelin Kööpenhaminassa kolme vuotta ja käteen jäi vain kourallinen lauseita, joskaan niitäkään ei tullut pahemmin käytettyä. Tosin omalla kohdalla oli ehkä motivaatio se isoin este kielenoppimiselle: tiesin etten Tanskaan tulisi jäämään, ja muutenkin elämä sujui vallan mainiosti englannin kielellä, niin kielen oppimiseen oli hyvin vähän tarvetta.

Tosin hassu juttu kävi, kun muutin Saksaan: opin sujuvan saksan kielen puolessa vuodessa. Siis en pelkästään kahvin tilaamisen, vaan ihan oikeasti työskentelykielen. Nyt on pari vuotta Saksassa asumista takana, ja välillä pohdiskelinkin, että miten se tanska ei tarttunut, mutta saksa kylläkin - ja kummassakaan tilanteessa en mitenkään into piukeena kieltä halunnut oppia. Olen myös aika epävarma ja perfektionisti jollain tavalla, joten alkuun tuotti hirveetä tuskaa sanoa virheellisiä lauseita ääneen ja teki mieli piiloutua mahdollisilta tuomitsevilta katseilta (mitkä oli tietysti kuvitteellisia). 

 Niin, ne ensimmäiset kuukaudet täällä oli kielen suhteen paljon itkua ja turhautumista. Olin aivan varma, että voin heittää koulutukset hukkaan ja jään työttömäksi lopun elämäkseni puhuen huonoa saksaa. Tein yhden alkeiskurssin, mutta töiden ja uupumuksen takia en saanut itsestäni irti käydä kursseilla sen enempää. Yks päivä mä vaan päätin, että paskat, en puhu enää sanaakaan englanniksi töissä - en vaikka en tietäisi sanaa saksaksi. Alkuun kirjoitin vihkon täyteen sanoja, joita en tapaamisissa ymmärtänyt ja työpöytä oli täynnä värikkäitä muistilappuja täynnä käännöksiä. Parin kuukauden jääräpäisyyden jälkeen kieli rupesi tuntumaan joka päivä tutummalta. Puhun edelleen saksalaisen poikaystäväni kanssa englantia kotona, mutta työpäivät ja monet tapaamiset kavereiden kanssa menee saksaksi.  

Eli mun neuvo: hyppää altaan syvään päähän pää edellä, ja alkushokin jäljeen jossain vaiheessa helpottaa ja pääsee pintaan :D 

Paljon tsemppiä kielen oppimiseen - onnistut varmasti!!

Terkut Stuttgartista,

Miia

marjapilami
Nørrebro Summers

Vau, mahtavaa! Pitäisi tosiaan ottaa susta mallia ja inspiraatiota :)

Kuulostaapa muuten (mun henkilökohtaiseen korvaan :D) hassulta, että poikaystävän kanssa puhut vielä englantia! Mulla on sellainen fiilis, että jos mä tulisin edes jokseenkin sujuvaksi tanskaksi, niin poikkis ois se ensimmäinen ihminen joka "vaatisi" että siirrytään tanskaan ja toisaalta sen kanssa ois kaikista matalin kynnys muutenkin jubailla jopa huonolla tanskalla. Eri asia tietty konfliktitilanteet jne syvemmät keskustelut, joissa on tärkeä tulla hyvin ymmärretyksi ja pystyä ilmaisemaan itseään luontevasti & nopeasti. Toisaalta sellaisia hetkiä ei nyt iiiihan joka päivä enää tuu vastaan tässä 5v kohdalla :D FB:n puolella joku eilen kertoi, että poikaystävä on se viimeinen tyyppi kenen kanssa haluaa kääntää keskustelun uudelle kielelle, eli selkeästi tääkin ajatus jakaa porukan kahtia. 

Jänniä juttuja, indeed! Kiitos tsempeistä ja kivaa viikkoa :)

Roquesita

Me ollaan oltu viisi ja puoli vuotta yhdessä, joista ensimmäiset 3,5 en puhunu sanaakaan saksaa. Sitä yhteistä kieltä on tosi vaikea lähteä muuttamaan noin pitkän englanti-jakson jälkeen - kokeiltu on mutta automaattisesti kääntyy aina englanniksi parin minuutin jälkeen :D Sitä jotenkin vaan määrittelee tietyille ihmisille "oman kielen", ja sitä tuntuu oudolta lähteä muuttamaan. Tosin viime aikoina oon alkanut sekoittaa huomaamattani saksankielisiä sanoja englannin sekaan varsinkin töistä puhuttaessa. Ehkä sullekin tulee joku kummallinen tanska-enkku-sekoitus! ;)

Emilia M

Voisitko opiskella tanskaa salaa ? :D Kun meet yksin lenkille, lataat puhelimeen kielikurssin. Facebookiin vaihdat kielen tanskaksi. Alat seurata kaikkia hauskoja tanskankielisiä somekanavia ja liityt FB-ryhmiin. Et ryntää itse tuottamiseen - siinä on riskinä tietysti väärin oppiminenkin - vaan pysyttelet vain siinä ymmärtämisessä. Sit jonain päivänä yllätät kaikki, erityisesti poikkiksen, ja väläytät jonkin syvällisen ajatuksen tanskaksi :D

Mä seuraan FB:ssä ruotsalaista Family living -ryhmää https://www.facebook.com/groups/87500194530/ jonne tyypit kirjoittelee aina välillä tanskaksi ihan pokkana! Sikäläinen Ei menny niinko Strömsössä.

marjapilami
Nørrebro Summers

Joo mun pitäis ehdottomasti ottaa vähintään Duolingo käyttöön! En oikeen keksi mitään tekosyytä siihen etten edes sitä oo saanut niiden ekojen Tanska-viikkojen jälkeen aikaiseksi :D Luetun ymmärtäminen & sanavarasto on muuten kyllä näppärästi kehittynyt kiinnostusten kautta, eli kun on vaan niin pirun utelias lukemaan vaikkapa jotain asuntojuttuja, oman alan artikkeleita ja sekalaista hömppää. 

Mutta joo haha, syvällisiä ajatuksia tanskaksi odotellessa! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä ymmärrän niin hyvin tuon itseilmaisun tarpeen. Mua kyllä myös nolottaa huono lausunta ja ne kielioppivirheet, mutta kaikkein eniten rassaa, ettei pysty ilmaisemaan itseään niin kuin haluaisi. Plus keskustelut tanskaksi etenevät ihan toivottaman hitaasti, eikä mun kärsivällisyys riitä sellaiseen. Olen ajatellut olla itselleni armollinen tässä suhteessa ja opiskella kaikessa rauhassa kieltä ennen kuin pakotan itseni sitä aktiivisesti käyttämään. Opiskelinhan englantiakin jonkun 10 vuotta ennen kuin sitä ihan oikeasti missään käytin, niin miksi pitäisi nyt sitten syöksyä sinne epämukavuusalueelle suin päin. Varmasti nopeammin oppisi, jos vain pakolla menisi, mutta isoisoäitini sanoin "mihin tässä on kiire, valmiissa maailmassa".

Tsemppiä opintoihin ja muista ettet todellakaan ole yksin tämän asian kanssa!

marjapilami
Nørrebro Summers

Onhan se suorastaan raivostuttavaa, vähintään turhauttavaa, kun joutuu pistämään oman huumorinsa, persoonansa ja syvimmän olemuksesta X kuukaudeksi narikkaan ja olemaan se hidas, yksinkertaisia puhuva ulkkis. Eli armollisuutta tosiaan tarvitaan :) Ehkä voisi koittaa vaikka yhden päivän viikossa puhua enemmän tanskaa ja sitten olla kuitenkin ne kuusi päivää oma, normaali itsensä...

Kiitti tsempeistä, ja samaa sinne! <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Jatkan ekan Vierailijan linjalla! Suomesta muuttaneena kielenopettajana tää aihe on jotenkin ihan superlähellä sydäntä. Siispä tunnen jotakin pakottavaa tarvetta tulla peptalkkaamaan - monikielisyys best. Ja opittujen kielten minkätahansalainen käyttäminen best!

Ensiksikin: muista, että kieli on kommunikaation väline! Siihenhän se on tehty, ei mihinkään briljeeraamiseen! Sillä ei oo mitään väliä, osuuko rakenteet ihan vimpan päälle tai onko taivutukset kohillaan, kunhan vastapuoli ymmärtää sun viestin. Etenkin jonkun niin hasardisti puhuttavan kielen kun tanskan kohdalla. :D Mun oman kokemuksen mukaan tanskalaiset kyl arvostaa sitä jos ulkkikset koettaa mongertaa paikallista kieltä - eiks? Ja eikö sellanen ruotsalaishenkinen suomiaksentti koeta jopa ihan viehättävänä? Ja eiks se oo kuitenkin paikallisemman olosta kun kommunikoi paikallisella kielellä edes auttavasti, kun että etäännyttää itsensä kulttuurista hyppäämällä molempien kannalta jokseenkin kauas englantiin?

Fiilaan kyllä siis niin täysin näitä oloja. On ihan hiton raastavaa näyttäytyä korkeakoulutetun älykön (lol) sijaan vaan täytenä daijuna päivä toisensa jälkeen. Mut toisaalta antaahan se ihan mukavia vapauksia ja eksotiikkaa elämään. "Ensin pitää puhua huonosti ennen kun voi puhua hyvin" - vaikken tiiä, onko tää masentava vai innostava mantra. Toivon kuiteki syvästi, et se toimii. Toivon myös, että tää oli enempi kannustava ku ärsyttävä kommentti - tsemppii!!!!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaistun niin paljon tähän kirjoitukseen! Oon asunut Hollannissa nyt 4 vuotta ja periaatteessa osaan kieltä ihan tarpeeksi hyvin perus keskustelua varten, mutta mulle on jotenkin hirveän suuri kynnys vaihtaa kieli myös töissä tuttujen ihmisten kanssa Hollantiin. Mua häiritsee ihan suunnattomasti se, että en osaa olla hollanniksi 100% oma itseni ja olen liian hidas olemaan nokkela ja fiksu keskustelija. Pelkään myös tosi paljon että sanon jotain tyhmää ja mulle nauretaan (jep, eipä tarvitse kaukaa hakea yhteyttä koulukiusaamistraumoihin..) Jostain syystä mulla menee eri päin kuin sulla, vieraiden ihmisten kanssa en pelkää puhua eikä haittaa jos mokaan. Ajattelen ehkä että en todennäköisesti tule enää törmäämään samaan tyyppiin uudestaan (ellei tietty ole kyse suosikkikahvilasta tms)

Kielikursseista, mulla oli jonkin aikaa yksityisopettaja työpaikan maksamana, joka oli tosi tehokasta, mutta myös tosi intensiivistä ja ainakin mulle vähän liian rankkaa (toki tunnit oli myös iltaisin täyden työpäivän jälkeen). Viime syksystä lähtien olen käynyt yhtenä iltapäivänä viikossa kolmen hengen pienryhmässä tunneilla aina 1,5h kerrallaan, ja se on sopinut ainakin mulle tosi hyvin! Meillä on tosi mukava porukka ja aina hyviä keskusteluja. Just tänään mietin että vaikka työpäivän jälkeen väsyttää, on tunneille aina kiva mennä ja jotenkin sieltä lähtiessä on aina enemmän energiaa kuin ennen tunteja! Tsemppiä! &lt;3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.