Lempihuonekaluni vitriinikaappi

Eräänä toissakesän iltana istuin duunin jälkeen mun uudehkon ystävän Susan kanssa viinillä tuossa aika lähellä meidän molempien koteja. Elettiin sitä vaihetta, kun meidän asunnon remppa oli ohi ja sistustusprokkis täydessä vauhdissa. Blogi oli silloin parin hassun kuukauden ikäinen. Muistan vieläkin sen, kun F ilmoitti mulle viestillä vitriinin saapumisesta – tarkemmin sanottuna siitä, että kyseinen huonekalu tönöttää kuljetusliikkeen jäljiltä meidän rakennuksen pohjakerroksessa, eikä F saa sitä liikuttetua minnekään. Ilmeisesti meidän nettihuutokaupan kautta tilaama kotiinkuljetus ei ollutkaan ihan perille saakka kuljetus kuitenkaan.

Meinasi jäädä ne viinit juomatta, kun tarjosin apuani vitriinin kantamiseen. Onneksi tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että eipä musta moisen möhkäleen liikuttajaksi ole. Ja koska asioilla on tapana järjestyä, odotteli vitriini sitten paikallaan ruokailuhuoneessa kun lopulta saavuin himaan.

Mun lempihuonekalu, silloin ja nyt.

 

 

Tässäpä kiinnostuneille vitriinin esittelypostaus toissavuoden kesäkuulta. Voi niitä aikoja, raakilemaista, mutta niin rakasta ikiomaa kotia. Sitä kun harjoittelin sen samaisen kodin kuvaamista.

Eilen istuin taas duunin jälkeen viinillä Susan kanssa tuossa aika lähellä meidän molempien koteja, ja me puhuttiin siitä kuinka helposti unohtaa arvostaa hyviä juttuja. Kuten vaikkapa ihanaa asuntoa tai sitä vuosikausia hinkumaansa jättivitriiniä, joka nyt nojaileekin arkipäivästä toiseen asunnon seinää vasten. Meidät ihmiset taitaa olla luotu haahuilemaan ja haaveilemaan, aina vaan tavoittelemaan eikä koskaan tyytymään… mutta mä aion ihan tosissani yrittää. Tahdon katsoa ympärilleni ja olla kiitollinen niistä toteutuneista unelmista, suurista ja pienemmistä, joista elämä nykyään koostuu.

Ah, tämä kaunokainen kulkee varmasti mukana läpi elämäni kaikkien kotien.

—

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta