Yksi juttu, jonka laajuutta en osannut edes ajatella pysyvästi ulkomaille muuttaessani, oli sitä seuraava kielihämmennys. No mulla on tää tanskalainen jäbä kenen kanssa puhun englantia ihan tuosta vaan piuuu ja kyllä mä joskus opin tanskan, taisin korkeintaan miettiä. Mutta nyt reilun kahden vuoden Tanskassa asumisen jälkeen kielijutut ovat siirtyneet uudelle hämmentävyyden tasolle. Tuntuu, että teen mä sitten ihan mitä tahansa, on mut tuomittu olemaan suurinpiirtein ikuisesti kielellisesti confused.

Koska suomi ei enää luista sulavasti

Mulla on Köpiksessä tasan yks suomalainen ystävä, jota treffaan hyvinä kuukausina muutaman kerran ja joskus kuluu viikkoja ettei nähä ollenkaan. Silloin tällöin tulee lähetettyä Suomeen ääniviesti tai puhuttua lyhyehkö puhelu jonkun kanssa. Mutta muuten elän täysin englanniksi jubaillen. Joten ei liene ihme, että sitten kun lopulta puhun suomea, väännän jäätävää Finglishia tai sekoilen muuten vaan (vaikkakin Tanskaan muuton jälkeen tein tietoisen päätöksen olla käyttämättä suomenkielisissä keskusteluissa englantia tukisauvana). Mun bravuuri suomeksi on se, että tykkään kovasti viljellä sanontoja ja kielikuvia, mutten valitettavasti just siinä hetkessä muistakaan miten ne oikeesti menee ja – needless to say – kuulostan tosi fiksulta.

(Älkää pelätkö – en oo vielä samalla tasolla kuin eräs takavuosien missi radiohaastattelussa Ameriikan lomansa jälkeen, mistä näin tosi raastavan videon viime vuonna. Järkytyin silti videosta kovin, sillä voin kuvitella kuulostavani Suomessa käydessäni jo JUST tolta joihinkin korviin.)

Ja koska tuntuu, että mun englanti sen kun huononee

Kukaan ei koskaan varoittanut siitä, että kun kaksi ei-natiivi-englanninpuhujaa alkaa keskenään seukkaamaan englanniksi, riistäytyy kyseisten henkilöiden kielitaito ihan käsistä. Ja siis mä en tarkoita silleen positiivisessa mielessä, että oltais alettu lausumaan toisillemme runoutta ja kertaamaan kinkkisempää kielioppia. Ehei, me tiedetään F:n kanssa jo puolesta lauseesta mitä toinen tarkoittaa (yleensä me tarkoitetaan ruokaa), eli ei oo mitään syytä tsempata tai yrittää puhua mahdollisimman korrektisti. Lisäksi tässä neljän ja puolen vuoden aikana on tullut keksittyä lukuisia omia sanoja, jotka kuulostaa uskottavilta (ja mun mielestä kuuluisivat ehdottomasti sanakirjaan), mutta joilla ei oo mitään tekemistä englannin kanssa.

Ja sitten mä hengaan tuolla työelämässä tai natiivienkkukavereiden kanssa ja pälpätän menemään meidän parisuhdeslangilla. Onneksi mä saan aika paljon outouksia ja paksunkin aksentin menemään suomalaisuuden piikkiin, eli ei tässä mitään.

Plus jos ikinä opin tanskaa, tuun kuulostamaan ihan p*skalta

Joo joo, mä tiedän että ei kukaan tuomitse ja ei yrittänyttä laiteta ja pitää vaan uskaltaa ja kielitaito on rikkaus ja niin pois päin. Mutta oikeesti! Ootteko kuullut tätä kirottua kieltä?!? Eihän tanskaa voi mitenkään oppia. Oon asunut täällä kaksi vuotta ja kolme kuukautta ja pyysin tällä viikolla työkaveria ihan rehellisesti arvioimaan, miten hyvin lausun sanan aamiainen. En kuulemma ainakaan silleen, että kontekstista irrotettuna tanskalainen ymmärtäisi, mistä puhun. Repikää siitä. Kaksi vuotta ja kolme kuukautta, enkä oo oppinut ymmärrettävästi lausumaan aamiainen (ja ruokaan liittyvien sanojen oppimiseen mulla sentään on syvä motivaatio päällä).

Eli vaikka mä tuossa viiden vuoden kuluttua pystyisin käymään ruokapöytäkeskusteluja ja heittämään läpändeerosta tanskaksi, olisin aina se porukan sympaattinen vahva-aksenttinen ulkkis, kenen jutut yleensä ymmärtää ihan ookoo. En oo varma, tuntuuko tuo rooli luontevalta.

Eli summa summarum:

Just tällä hetkellä mikään kieli ei tunnu puhuttuna täysin luontevalta. Aika hämmentävä olotila. Luojan kiitos mulla on tää blogi ja kirjoitus ylipäätään on keksitty.

 LUE MYÖS NÄMÄ:

En osaa paikallista kieltä, mutta…

Näitä kaipaan Suomesta

10 syytä muuttaa Kööpenhaminaan

—

Nørrebro Summers muuttaa 9.10. osoitteeseen rantapallo.fi/norrebrosummers. Seuraa ja pysy mukana:

* Facebook – Bloglovin’ – Blogit.fi – IG @marjapilami *