Nørrebro Summers

8.8.2017 marjapilami

Oman tyylin, äänen ja paikan löytämisestä

Elämä on paljon iisimpää, kun tekee asiat omalla tyylillään ja sellaisella tavalla, joka tuntuu luontevalta. Pysyttelee pois vastakarvaan hilaavista olosuhteista. Tän ohjenuoran mukaan kun vielä oikeesti oppisi elämään, jokaisella osa-alueella. Edes piru vie löytäisi sen oman tapansa.

Tästä on hyvä aloittaa: ainakin mun pukeutumistyyli alkaa löytyä. Tiedän vältellä kuvioita, raitoja, ruutuja – etenkin pallot ja pilkut on pannassa. Ja hailakan liila, sen opin jo teininä, kyseinen väri tekee musta sairaalloisen näköisen. Erilaiset kuosit vetää mua yhä puoleensa kauppojen rekeissä, mutta pysyttelen niistä erossa parhaani mukaan, koska yksiväristen vaatteiden yhdisteltävyys helpottaa mun arkea. Musta sekä harmaan, sinisen ja ruskean eri sävyt, niillä mennään, kyllä te mut tiedätte.

Eräs luottoasuistani ja ”luottokampaus jolla pärjää vielä päivän ennen kuin on pakko pestä hiukset”.

Sen lisäksi, etten enää secoile pahasti vaatekaupoilla, elämää helpottaa sekin että oon löytänyt oman ääneni täällä blogissa. Päässyt pois siitä tiukasta lokerosta, johon itseni vuosi ja neljä kuukautta sitten ängin, kun Nørrebro Summers -nimisen blogin ekan postauksen kirjoitin. (Tosin voidaan kyllä yhä pähkäillä sitä, oliko järkevää antaa blogille tietyn naapuruston nimi – mitä ihmettä jos me joskus muutetaan?!?) On ihana kun voi vaan kirjoittaa, just siitä mitä mieleen tulee. Mieleen muuten tulee paljon enemmän kaikenlaista silloin kun on riittävästi vapautta.

Siinä missä pukeutumistyylin ja vaikkapa blogiäänen löytäminen helpottaa elämää, koskee sama homma kai myös kaikkea muuta.

Oon miettinyt viime aikoina paljon sitäkin, miten tärkeää on osata hakeutua duuniin, joka on linjassa omien ominaisuuksien kanssa. Että pystyisi analysoida itteään, heikkouksiaan, vahvuuksiaan, taipumuksiaan ja sitten sen perusteella suunnistaa. Eikä nojata ammatinvalintatesteihin, takaraivossa jäytäviin työllistymishuoliin tai iskostuneisiin mielikuviin oikeanlaisesta urasta. Löytää tyylinsä työntekijänä ja sitten pysyä sille uskollisena. Mä oon siitä hyvässä asemassa, että mun upein mahdollinen tiimi tukee tällaista sompailua eli näitä on just nyt hyvä hetki miettiä.

Alan nimittäin ymmärtämään, että kaikissa hommissa mihin ryhtyy (oli se sitten pilkulliset vaatteet, sisustusblogit tai kiiltelevät urahaaveet) pääsee kyllä alkuun pelkällä draivilla ja mielikuvilla, mutta pitkällä tähtäimellä elämä on parempaa kun asiat on luontevia, itselleen ja tyylilleen sopivia. Silloin sitä voi kivasti lainehtia mukana, eikä tartte väkisin pyristellä vastavirtaan.

Tän tiedostaminen on jo hyvä alku. Kyllä mä edelleen joskus ostan ihan hölmöjä vaatteita ja onhan mulla tää pölvästimäisesti kaupunginosan mukaan nimetty blogikin, mutta se oma ääni, oma paikka, alkaa hahmottua koko ajan selkeämmin. Tänään tiedän jo pikkuisen eilistä paremmin, mihin suuntaan kannattaa tallustaa. Ja uskon että jossain niillä main asuu eräänlainen rauha, jota mä tässä vielä haeskelen.

Olen mitä ilmeisimmin löytänyt myös tyylini poseerata valokuvissa ja se on aurinkolasien kasuaali räpläys.

Pusuja sinne!

LUE MYÖS NÄMÄ:

Tapahtumaketjun alkupää eli miten päädyin tähän

Päivän asu: Kesäpäivä Kööpenhaminassa

Jälkiviisaat elämänvaiheet

—

One day I saw a nice wall.

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami

Avainsanat: elämä, tyyli

Suhteet Sisustus Oma elämä Trendit

7.8.2017 marjapilami

Onnelliseksi tehnyt loppukesän ilta huvimajassa

On keskiviikko, ei tuule liikaa, ei sada, aurinko paistaa välillä pilvien raosta. Just sellaisia täydellisiä Pohjolan kesäiltoja, joita tiedän kaipaavani syvästi sitten joskus sysitalvella kun kaikki tää tuntuu niin kaukaiselta, melkein epätodelliselta. Istutaan eräässä mun lempipaikoista piknikillä, vähän salaisessa sopessa josta harva tuntuu tietävän, syödään takeaway-salaattia ja juodaan roseeta pahvimukeista. Jutellaan vähän kaikesta ja naureskellaan jutuille. Yksi kysyy (multa kysytään tätä usein, koska niin harva täällä ymmärtää suomea):

mistä sä sun blogissa niinku kirjotat?

Ja mä vastaan (niin kuin usein vastaan, koska onhan tätä nyt aika vaikea lokeroida mitenkään järkevästi) että tää oli alussa sisustusblogi, mutta nykyään kirjotan vaan kaikkea sekalaista mitä elämästä ja arjesta tulee mieleen. Expatjuttuja ja sen sellaista.

Tästä illasta kirjotan varmasti kanssa, jotain sellasta että istutaan tässä huvimajassa ja juodaan roseeta ja oon tosi onnellinen että oon löytänyt teidät. Sellasta vähän dramatisoitua ja runollista, mutta totta tietysti.

Aitojen ystävyyksien löytäminen uudesta kaupungista on hidasta ja vielä hitaampaa on yhteisten ruutinien luominen tyhjästä, saatika se, että voisi jotenkin yhdistellä eri kautta tapaamiaan tyyppejä ja hengata kaikkien kanssa luontevasti samaan aikaan porukalla. Siis ilman että kyseessä on omat synttärit tai joku muu olosuhde, jossa random jengi kokoontuu yhden muikkelin ympärille. Mutta tää oli sellainen ilta, melko spontaani hengaus mimmien kanssa, jotka oon löytänyt sieltä sun täältä.

Oli niin kivaa ja luontevaa, sanoi yksi niistä kun käveltiin kahdestaan aika pitkä matka himaan päin. Ja just sitä se oli. Kaiken ihme säädön jälkeen, mitä mäkin oon tässä viimeisen kahden vuoden aikana joutunut näkemään ja kokemaan (ja epäilemättä lisää on luvassa), on ihaninta olla näiden kanssa. Ja ihanaa, että luku on jo kolme. Se on mukava määrä ystäviä, luottotyyppejä, sellaisia joiden kanssa säätämisen ja mielipahan määrä on 0.

Tää loppukesän ilta huvimajassa oli onnelliseksi tekevä, ilta jotka säilyy muistoissa pitkään – saa varmaan kultareunuksen ympärilleen – ja jolle toivottavasti on luvassa jatkoa. Niitä iltoja, jotka antaa osviittaa siitä, että jonakin päivänä, kenties piankin, täällä on ystävien suhteen asiat yhtä luksushyvin kuin Stadissa oli. Vielä vähän kärsivällisyyttä, ja jonkin verran määrätietoista puskemista haluttuun suuntaan.