Hupsista, tuli muutaman päivän tahaton blogitauko, mutta täällä ollaan. Vanha Stadin kaveri on käymässä Köpiksessä ja näin sitä eilen illalla, vähän pitkäksihän tuo venähti. Tai no pitkäksi mummoutuneen 32-vuotiaan näkövinkkelistä, olin nukkumassa kahden maissa. Näin se elämä kuulkaas vaivihkaa muuttuu;

ei oo montaa vuotta siitä, kun bailuyöt vasta kunnolla alkoivat siihen aikaan (omg miten mä jaksoin?).

Ei olla tavattu aikoihin ja nyt kun kahden vuoden mittaisten tilannepäivitysten muodossa pääsi peilaamaan entistä ja nykyistä elämäänsä, oli ihana havahtua huomaamaan, että mulla tosiaan on kaikki hyvin, just niin kuin pitää. Ehkä paremmin, kun mitä itsekään kaiken arjen ja ärsytysten ja ajoittaisen stressin ja sekalaisen pohdinnan tiimellyksessä edes tajuaa. Monet asiat on muuttuneet, elämä tuntuu vaihtuneen toiseen, itse on ihan erilainen kuin kaksi vuotta sitten tähän seikkailuun lähtiessä, mutta muutos on ollut enemmän hyvään kuin väärään suuntaan.

En ite sitä ollutkaan tajunnut, mutta mä tarttin tätä muistutusta, se tuli hyvään saumaan.

Toinen ihana juttu eilen oli se, että me ei puhuttu duuneista yhtään. Aiemmin eilen, töistä juna-asemalle kävellessä, juttelin duunikamun kanssa siitä, miten sitä ennen jauhoi perjantai-iltoina ystävien kanssa aina pojista ja nykyään (kun mieskuviot alkaa monella meistä olla jo aika tasapaksuja tasaisia) jaarittelut kääntyykin duuniin ja kaikkiin uraan liittyviin hommeleihin. Sitten sitä päätyy vellomaan duuniajatuksissa vapaallakin. Siinä kun drinkit kätösissämme päivitettiin parin vuoden mieskuulumiset (pitkissä suhteissa olevillakin sentään on jotain raportoitavaa kun aikajana vaihdetaan kahdesta viikosta kahteen vuoteen), muisteltiin vanhoja hassuja juttuja ja meidän seikkailuita ja puhuttiin siitä, miten Tinder on muuttanut deittailun, en edes muistanut käyväni päivisin töissä.

Tätäkin tarttin niin paljon, vaikken sitäkään osannut etukäteen kaivata.

Frendi jatkoi meidän drinkeiltä vielä toisiin bileisiin, tyyppi on lomalla kuitenkin. Hetken harkitsin mukaan lähtemistä, että ois kerrankin antautunut illan vietäväksi ja elänyt vähän niin kuin silloin joskus ennen, mutta onneksi en lähtenyt. Oli superkiva saada muistutus siitä mitä meidän elämät joskus oli, nähdä vähän uusin silmin nykyinen tilanne ja huomata pötkineensä parissa vuodessa aika pitkälle. Lähes unohdin, mutten onneksi kokonaan, että nykyään en voi enää valvoa kahta pidempään ilman karuja seuraamuksia. Se aika elämästä on niin ohi. Kävelin pari kilsaa himaan viileässä kesäyössä, kuulokkeissa mun tän hetken lempibiisit ja koin saaneeni just sopivan annoksen sitä iltaa.

Eikä tänään tarvinnut toivoa uutta päätä vanhan rikkinäisen tilalle.

Heräsin tänään puoli yhdeksältä, keitin mukillisen (sitten toisen) kahvia, katsoin vähän Girlsejä ja söin ison aamiaisen. Viikonloppu on vasta alussa ja niin paljon kivaa on jo ehtinyt tapahtua. Tän päivän aion viettää toisen frendin kanssa, puhutaan varmaan tosi paljon duuneista, ehkä vähän myös miehistä, eikä melko varmasti valvota yli puolen yön. Tänään siis palaan pikkuruisen sivuaskelluksen jälkeen tavalliseen elämään, mun nykyisyyteen, Köpis-kuvioihin, uusiin paheisiin ja rutiineihin.

Vaikka oli niin ihana nähdä väläys aiemmasta, on tää nykyinen kuitenkin ihan parasta. Helposti.

Ihanaa viikonloppua, söpöliinit! Muistakaa puhua pojista <3

LUE MYÖS NÄMÄ:

Jälkiviisaat elämänvaiheet

Kaupunki ja tyypit

Erilaisia iltoja ja eri versioita itsestä

—

Last night I got reminded of what my life used to be. I loved it and I miss it… but my life today is the best <3

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami