Joskus käy niin, että asiat loksahtaa kohdalleen. Kroatian reissu oli vähän sellainen. Ehkä kun oltiin kerrankin vaan viikko reissussa, sitä osasi arvostaa ihan eri tavalla. Reissu ei jää historiankirjoihin maailman ikimuistoisimpana matkana, eikä siitä jää paljoa jälkipolville raportoitavaa, mutta täydellinen se oli – just sellaisella löntystelevän hitaalla, hikisellä, seafoodin ja paikallisen valkkarin makuisella tavalla, jolla toivoinkin. Tylsää ei tosiaankaan ollut,

mutta toisaalta tylsyyden tunne ei kuulu meikäläisen repertuaariin laisinkaan, I just get comfy.

Majapaikan isäntä haki meidät Dubrovnikin lentokentältä sinisellä autollaan ja kertoili noin 40 minuuttia kestäneen ajomatkan ajan tarinoita urastaan merimiehenä, perheestään ja elämästä Kroatiassa. Meille tuli tunne, että kroatialaiset saattavat olla monologiin taipuvaista kansaa (havainto, joka tehtiin uudestaan lukuisia kertoja viikon aikana), mutta me kuunneltiin mielellään. Vastaanotossa oli jotain niin lämmintä, leppoisaa, helppoa ja mutkatonta, että siihen oli pakko vaan sulaa. Samoilla sanoilla kuvailisin oikeastaan koko viikkoa.

Lopulta auto kaarsi meidän omaan pikkukylään, pikkuruisen majapaikkamme pihaan. Meidän kämppä oli askeettinen, koruton, mutta tahrattoman siisti. Suuri parveke merelle päin, kaksi keittolevyä, pakastin, mahtava suihku, makuuhuone, jonka lämpötila miellytti molempia. Just sopiva lomakoti meille.

Ja sitten vielä nää:

– Meidän kämpän ulkopuolella käytävässä kirjahylly, josta löysin kaksi täydellistä lomakirjaa – toinen niistä vieläpä suomeksi.

– Majapaikkamme oma laituri, jonka edustalla kukkivan puun alla oli kaksi aurinkotuolia.

– F:n sanojen mukaan maailman parhaat pizzat kyläpahaisemme kahdesta ravintolasta toisessa.

– Jääkaapin lomarosépullo, jonka ostin ensimmäisenä iltana ja pääsin viikon aikana lähes pohjaan saakka.

– Parvekkeellemme ja laiturillemme kantautuvat lokkien äänet. Ja äänekäs sirkkojen siritys.

– Se yksi ilta, kun päätettiin lähteä eräälle maatilalle syömään. Siellä kävi ilmi, että ollaan ainoat asiakkaat ja syötiin päärakennuksen terassilla, sympaattisen isännän päivystäessä muutaman metrin päässä, varmistellen että ollaan kaikkeen supertyytyväisiä. Meille tuotiin pöytään litra maatilan omaa viiniä ja jopa F-parka, joka ei ole alkoholista yhtään kiinnostunut, litki paineen (ja isännän katseen) alla monta lasillista. Ja mä piilotin jälkiruoaksi tarjotun omenastruudelin laukkuuni, kun en kehdannut jättää syömättä.

– Grillatut merenelävät kaikissa muodoissaan.

– Ainakin viisi jätskiannosta. Ja yksi jäälatte, jossa lillui suklaa- ja vaniljapallo.

– Eräs veneretki, joka vietettiin symbioosissa yksinään matkustavan, hurmaavan argentiinalaisen herrasmiehen kanssa. Miehen, joka ei osannut englantia, mutta kovasti halusi esitellä puhelimesta reissukuviaan.

– Laivan kannella nautittu ihana kalalounas.

– Kun lähdettiin etsimään luolaa, eikä löydetty sitä. Sen sijaan löydettiin täysin autio kivinen uimapoukama, jonka vesi oli kristallinkirkasta ja huumaavan vihreää.

– Se, kun sain F:n ylipuhuttua syömään osterin ja jouduin sen jälkeen vetämään viisi jättimäistä yksilöä itse. (Tiedän nyt kertoa, että noin kolmen osterin kohdalla menee raja, jonka jälkeen ne alkaa maistua kalan vetiseltä pehvalta.)

– Parin iltapäivän kävelyretket, jotka keskeytettiin heittäytymällä polulta mereen vilvottelemaan.

– Eräs kissa, joka halusi loputtomasti paijauksia pörröiseen mahaansa.

– Kun käväisin maksamassa majoituksemme ja ajauduin ainakin tunniksi lipittämään viiniä talomme omistajaperheen kanssa.

– Kun kävi ilmi että perheen äidillä on oikeudet vihkiä porukkaa avioliittoon. Jossain siinä toisen viinilasin hujakoilla, kuumana kesäiltana, häät alkoivat tuntua ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta.

– Kun palasin kämppäämme ja kerroin F:lle, että saatetaan mennä naimisiin vielä tänään. No ei sitten menty.

– Viimeisen illan takeaway-pizzat kylämme rannassa. Juotiin kuplavettä pahvisista jätskikipoista ja skoolattiin lomalle.

– Eräs hikinen, tuskastuttava retki Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin.

– Kun eräänä iltana jalkaani kutitti ja siinä istui valtava heinäsirkka. Ei muuten konseptina oo yhtään niin miellyttävä, kuin puista kuuluva kesäinen siritys.

– Täydelliset yöunet lähes jokainen yö. Herääminen naurettavan aikaisin. Ja muutamat päikkärit.

– Ihanat aamiaiset omalla parvekkeellamme, sisältäen Nutellaa, pikakahvia ja oliiveja.

LUE MYÖS NÄMÄ:

Thaimaa tähän saakka: Gekkoja, kissoja ja turn down service

Amsterdamin terkut ja herkut

Viime viikko kuvina (ja sanoinakin)

—

What our week in Croatia looked like.

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami