Aiemmin tällä viikolla, yhtenä tuulisena päivänä, mulla oli jalassa korkokengät ekaa kertaa kuukausiin. Olin vaivautunut tekemään hiuksille edes jotain ja lisäsin huulille oranssihtavaa punaa töistä lähtiessä. Olin venaillut kyseistä iltaa jo aika kauan, vähän jännittänyt tulisiko siitä kuitenkaan mitään. Olisiko meillä puhuttavaa, kävisikö ilmi, että oon saattanut meidät vaan vaivaannuttavaan tilanteeseen. Olin melko varma, että vaisto osuisi oikeaan ja juttu toimisi, mutta eihän sitä koskaan etukäteen tiedä.

Me löydettiin paikka terassilta, jäätiin ulos vaikka tuuli, oltiin yhtä mieltä siitä, että kesä on liian lyhyt sisällä istuttavaksi. Kiedottiin viltit jalkojen ympärille ja päätettiin, että se kaikista isoin ja uhkaavin pilvi ei pääsisi kokonaan peittämään aurinkoa. Eikä se päässytkään. Jaettiin pari pizzaa, juotiin muutama lasillinen ja puhuttiin kaikesta. Kuten olin uumoillut, meillä oli paljon yhteistä. Tavallaan täysin erilaisia, jotenkin niin samanlaisia. Eikä hetkeäkään mitään kiusallista tai hiljaista.

Otetaan heinäkuussa uusiks, oli niin kivaa, kiitti seurasta. Toinen lähti autoaan kohti ja toinen käveli mun kanssa bussipysäkille. Superkiva, että järkkäsit tän, sä oot niin hyvä näissä verkostoitumisjutuissa, se sanoi kun oltiin lähdössä eri suuntiin.

No kun en mä jaksa olla mitenkään ujo enää. Jos joku vaikuttaa tyypiltä, kenen kanssa vois oikeesti natsata, mä vaan otan ja pyydän sitä viinille tai jotain. Oon viettänyt viime vuosina kai liikaakin aikaa väärien ihmisten kanssa ja sen takia on nykyään helpompi tunnistaa ne oikeat. Ja te kyl tunnutte tosi oikeilta.

Köröttelin bussilla himaan viilenevässä illassa, korkkarit hiersi mun turvonneita jalkaparkoja ja suussa maistui chianti, oli melkein syksymäinen olo, mutta parhaalla mahdollisella tavalla. Mietin kuluneita kuukausia ja sitä, miten kumpikin näistä naisista oli tehnyt muhun suuren vaikutuksen jo ekoissa yhteisissä palavereissa. Miten mä silloin jo mietin, että voi juku, näiden kanssa tahtoisin ujuttautua juomaan viiniä ja jauhamaan niitä näitä. Olin melko varma, että niillä olisi kiinnostavia tarinoita kerrottavana, tiesin että mulla nyt ainakin on.

Eihän tällaisista uusista viritelmistä ikinä tiedä, mutta on sellainen tunne, että tästä voisi tullakin jotain. Kannatti ainakin rohkaistua ja kysäistä, oisko afterworkit mitään.

Sinä iltana tuli taas elävästi mieleen, miltä tuntuu luonteva ystävyys, Stadin mimmien kaltaiset jutut. Sellaisia tästäkin kaupungista jo muutama löytyy, mutta tilaa on vielä uusille.

LUE MYÖS NÄMÄ:

Tuoksumuisto, aikamatka ja viime maaliskuu

Tän hetken onnenaiheita

Ihmiset, jotka loistaa toisilleen kirkkaampina kuin toiset

—

I think I’m finding new friends. <3

—

FOLLOW: Facebook – Bloglovin’ – Snapchat & Instagram @marjapilami