Kotikierros 3/3: Olohuone ja ruokailuhuone

Tänään on vuorossa kotimme 1-vuotiskiertueen viimeinen osa, nimittäin kurkistus olohuoneeseen ja ruokailuhuoneeseen. Makuuhuoneen ja keittiön esittelin omissa postauksissaan ja oisin halunnut jakaa nämäkin kaksi huonetta omikseen, mutta se ei vaan onnistu. Olkkari ja ruokkis kulkevat käsi kädessä, ovat parhaita ystäviä, huomiosta kilpailijoita, kotimme kahteen osaan jakautunut sydän.

Valehtelisin jos väittäisin, että rakastuin juuri tähän asuntoon mistään muusta syystä, kuin kyseisen parivaljakon takia. Vielä nyt, yli vuotta myöhemmin, katselen täällä viikoittain ympärilleni ja huokailen. Paljon on muuttunut sitten opiskeluaikojen, jolloin vuokrasin kahtakymmentäneljää neliötä Helsingin Kontulasta. Oon tainnut löytää kotiin.

 

IMG_9632.JPG

IMG_9771.JPG

IMG_9683.JPG

IMG_9634.JPG

IMG_9679.JPG

 

Ostetiin jokin aika sitten pari uutta mattoa, joista toinen näkyy yllä olevissa kuvissa ruokapöydän alla. Johtui varmaan keväästä, mutta aloin kaipaamaan entistä enemmän valoa, kirkkautta ja vaaleutta kotiin. Aiempi tumma matto pilkahtaa esimerkiksi täällä. Haaveilen myös uusista ruokapöydän tuoleista, esimerkiksi Eamesit kelpaisivat (mutta älkää kertoko F:lle, se toipuu vielä noista matoista).

Kiinnitettiin lisäksi muutama viikko takaperin ruokailuhuoneen seinään peili, joka tarjoaa kätevän kurkistusikkunan olohuoneen puolelle.

Kolmas isompi muutos ruokailuhuoneen sisustuksessa on jo aiemmin esitelty kirjahylly ja samalla kunnolla oikeuksiinsa päässyt sininen seinä. On muuten täysin sattumaa, että lamppumme käy sävy sävyyn seinän ja kirjojen kanssa. Vaikka en varsinaisesti syksyä tässä kohtaa odotakaan (lue: HELL TO THE NO), voin kuvitella nurkkauksen luovan lisää kodikkuutta syysiltafiilistelyyn, kun sen aika joskus kaukana, kaukana, kaaaaaukana tulevaisuudessa koittaa.

 

IMG_9636.JPG

IMG_9661.JPG

IMG_9668.JPG

IMG_9665.JPG

 

Sitten olisi olohuoneen vuoro. Paikan, jossa 95% blogipostauksistani syntyy. Ja jossa vietän suurimman osan valveilla- ja kotonaoloajastani.

 

IMG_9638.JPG

IMG_9640.JPG

IMG_9642.JPG

IMG_9643.JPG

IMG_9650.JPG

IMG_9706.JPG

 

Ruokailuhuoneen lisäksi myös olohuoneeseen löytyi sopiva matto. Neutraali, vaalea, hillitty, sellainen jossa kuitenkin on jokin juju. En aiemmin edes kaivannut olkkariin mattoa, mutta nyt en osaa kuvitella sitä ilman.

Ostoslistalla on vielä toisenlainen kattolamppu ja kivempi lehtikori, jonka jälkeen nurkkauksen sisustus on aivan valmis. Toistaiseksi.

 

IMG_9675.JPG

IMG_9651.JPG

IMG_9670.JPG

IMG_9674.JPG

 

Blogia pidemmän aikaa seuranneet tuntevat kierroksen seuraavan kohteen erittäin hyvin (suorastaan henkilökohtaisesti); erkkerin nimittäin. Itä-Helsingin kasvatin toteutuneen toiveunen. Erkkerissä ei ole tapahtunut juurikaan uutta pitkään aikaan, mutta on mulla toki muutama suunnitelma senkin varalle. Kyseisten suunnitelmien toteutusta odotellessa voin onneksi aina lisätä kasvien määrää tikashyllyssä.

 

IMG_9647.JPG

IMG_9637.JPG

IMG_9649.JPG

IMG_9648.JPG

IMG_9676.JPG

 

Huh. Aikamoinen kuvapläjäys, toivottavasti jaksoitte kahlata tänne loppuun saakka. Jos tiivistäisin 1-vuotiaan kotimme taipaleen ytimekkäästi, menisi se jotakuinkin näin:

Työnsarkaa riittää vielä, etenkin niissä huoneissa, joihin kiertueemme ei ulottunut. Huisin paljon on kuitenkin saatu aikaiseksi ja nyt vuoden jälkeen meillä on mielestäni kaunis, viihtyisä, toimiva ja itsemme näköinen koti. Oon myös oppinut sen, että neliömetrien, designlamppujen, huippusijaintien ja lautalattioiden kaltaiset aiemmin hinkumani asiat eivät ole oikotie onneen. Ei edes kiertotie, ei minkäänlainen tie. Ei siis koskaan pitäisi kadehtia muiden asuntoja, vaan korkeintaan inspiroitua niistä.

Tärkeintä on kotona vallitseva tunnelma (asuit sitten yksin tai suuremmalla kokoonpanolla), huolella valitut, itsellesi tärkeät, aikaa kestävät tavarat ja tunne siitä, että voit omassa kodissasi olla juuri sellainen kuin olet. Kirjoittelin itse asiassa näistä asioista enemmän viime elokuussa täällä.

Puss! Toivottavasti viihdyit rundilla.

Tsekkaa myös 1v kotikierroksen muut osat: Keittiö ja makuuhuone.

Our dining & living room.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

Facebook

Bloglovin’

Snapchat & Instagram @marjapilami

Suhteet Sisustus Oma elämä Trendit

Kivempi kotosalla kuin reissussa

Mielipiteet voi keikahtaa päälaelleen ihan huomaamatta, pikkuhiljaa tai yhdellä rysäykselläkin. Yksi meikäläisen hiljattain vinksahtaneista mielipiteistä on tää:

nykyään mun mielestä on usein kivempi olla kotosalla kuin reissussa.

Oon teini-iän ekoista itsenäisistä lomareissuista lähtien pyrkinyt täyttämään kaikki lomat ja pitkät viikonloputkin ulkomaan matkoilla. Kotikaupungissa (ja jopa kotimaassa) vietetyt lomapäivät on tuntuneet hirvittävältä ajan ja elämän tuhlaukselta, mutta jokin on sittemmin muuttunut. Älkää käsittäkö väärin, mulle maistuisi edelleen mieluummin ylellisessä rantaresortissa lekottelu perusarjen ja aikaisten aamuherätysten sijaan, mutta vapaa-ajan viettäminen kotona ja kotikaupungissa houkuttaa paljon aiempaa enemmän.

Tän kevään parhaita juttuja ovat olleet muun muassa Thaikku-reissun jälkeinen viisipäiväinen viikonloppu himassa ennen uuden duunin alkua, kun istuttelin bonsaipuita pikkuisiin ruukkuihin YouTuben avustuksella ja maleksin naapurustossa. Bonsaipuuviritelmät menehtyivät muutamassa viikossa, mutta lämpimät muistot jäivät. Tai se huikean pitkältä tuntunut pääsiäisvapaa, jolloin kyläiltiin ystävillä, syötiin street foodia ja tehtiin sisustushankintoja. Tanskan kevääseen kuuluu useita ylimääräisiä vapaapäiviä, eli vastaavia stooreja riittää.

 

IMG_9928.JPG

 

Samanlaisista tuntemuksista raportoi myös eräs parhaista ystävistäni, mimmi joka on viime vuodet reissannut suorastaan pakonomaisesti. Siitä, kun yhtäkkiä melkein harmittaa lähteä matkaan. (Hyvin se näytti kuitenkin Insta-kuvien perusteella Barbadoksella pärjäävään.)

Onko kyseessä mummoutuminen vai rauhoittumisen kaipuu? Kenties ihan vaan se, että viihdytään kodeissamme – ei mikään ihme, että tahdoin häippästä opiskeluaikaisesta Kontulan yksiöstäni aina, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Ehkä Köpis on vaan niin ihana kaupunki, ettei täältä tahdo pois. Oli syy mikä hyvänsä, taitaa meidän elämät olla aika hyvällä mallilla just nyt.

Onkos siellä ruudun toisella puolella muita, ketä on alkanut koti- ja kotikaupunkilomailu aiempaa enemmän kiinnostaa? Minkä luulet olevan syy?

The older I get the more I seem to enjoy spending vacation days in my home & hometown.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

Facebook

Bloglovin’

Snapchat & Instagram @marjapilami

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä