Siniselle seinälle kirjahyllykaveri

Tänään luvassa sisustusjuttua, pitkästä aikaa. Hassua muuten, että nyt kun blogi on ajautunut kauemmas alkuperäisestä sisustusaiheestaan, on kotona alkanut tapahtumaan paljonkin uutta. Sattumaako lienee, vai saadaanko me jotenkin maagisesti enemmän aikaiseksi, kun siitä ei ole paineita raportoida somesfäärissä. Tiedä häntä, mutta kiva joka tapauksessa, että nyt vuoden asustelun jälkeen ollaan saatu useampikin kotiprojekti pois roikkumasta.

Itselleni näistä uusista prokkiksista kenties armain on kirjahyllyn ilmestyminen ruokailuhuoneen sinistä seinää koristamaan.

 

IMG_9402.JPG

IMG_9399.JPG

 

Kirjakekomme on tähän saakka sijainnut ruokailuhuoneen nurkassa, lattialle pinottuna. On huisia, että niille on viimein ikioma paikkansa.

Ei kylläkään arvioitu kirjojemme määrää ihan oikein – leuat tipahtivat niin sanotusti lattiaan, kun tajuttiin miten paljon niitä tosiaan on. Tarkoituksena oli jättää hyllyrivistön alaosa tyhjäksi ilmavuutta tuomaan; tai sitten siihen voisi hankkia jonkinlaisen lipaston tai muun säilytyssysteemin. Nyt kun tuota liitoksissaan natisevaa hyllyviritelmää katselee, on melko selvää, että seitsemäs hylly olisi ollut parempi idis.

Helpostihan ylimääräisen hyllyn lisääminen teoriassa kävisi, mutta meidät tuntien… never, ever gonna happen. Eli luvassa lienee joko kirjojen karsimisoperaatio tai niiden levittäminen myös johonkin toiseen paikkaan.

 

IMG_9400.JPG

IMG_9401.JPG

 

Löysin paikallisesta rakennusmarketista puiset hyllynpidikkeet, jotka maalasin valkoisiksi. Ne olivat sata kertaa kaikkia kamalia muovisia tai metallisia vaihtoehtoja nätimpiä. Jännä muuten, miten totaalisen kiven alla ovat kivat (valkoiset) pidikkeet.

Hyllyn rakentamisen aikaan hengailin sohvalla kahvia juoden, mutta kuulemani mukaan projekti oli melkoisen yksinkertainen. Ainoan varsinaisen haasteen rakennuspuuhaan toi seinämme, joka köpisläiseen tyyliin ei ollut aivan perinteisen suora.

Näppärä käytännön vinkki muuten vastaavaa hyllyä suunnitteleville: hyllyjen symmetrinen paikka on helppo bongata, kun kiinnittää seinän yläosasta roikkumaan painolla varustetun langan. Lanka, johon paino on kiinnitetty, tietysti roikkuu suoraan alaspäin ja oikeiden hyllypaikkojen merkkaaminen on superhelppoa. Me käytettiin painona avainta, jossa bonuksena on vieläpä reikä langan solmimista varten.

 

IMG_9403.JPG

IMG_9404.JPG

 

Tässä kaikki tällä erää. En viitsi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta kenties kämppä tästä valmiiksi saadaan ennen toista vuosipäiväämme täällä.

Our new bookshelf!

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

Facebook

Bloglovin’

Snapchat & Instagram @marjapilami

Suhteet Sisustus Oma elämä

Kesä + CPH = <3

Kärsivällisyyttä, pienet ystäväiseni, kärsivällisyyttä. Kesän vuoro tulee vielä, kuiskasi luontoäiti ja antoi pienen näytteen tulevasta. Nää alkukesän täydelliset päivät, kun kaikki on heleän vihreää, ihan uutta, raikasta, kirkasta. Ilmassa tuoksuu syreenit ja suunnitelmat.

Tällaisina päivinä Kööpenhamina on maailman paras paikka olla, aivan varmasti.

 

IMG_9372.JPG

IMG_9365.JPG

IMG_9366.JPG

 

Hetkonen, en oo varma missä suunnassa meidän pyörät on. Venaa kun mä mietin, sanoi F ja pysähtyi ihmettelemään.

Ei, ei, ei. Tällaisina päivinä ei kuulu muistaa missä pyörä on! Tällaisina päivinä kuuluu kiertää kehää tai istua nurmikolle. Mikä kiire meillä on niiden pyörien luokse?

Matkan varrelle osui jäätelökioski, aidalla hengaileva riikinkukko, kirjaa lukevia mummoja ja karhun muotoon trimmattu pensas. Yritin puiden katveessa nauhoittaa linnunlaulua puhelimen muistiin, niin huumaavan kesäiseltä se kuulosti. En saisi unohtaa, vaikka tuulet ja sateet taas palaisivat. Kunpa olisi tällaista seuraavat kolme kuukautta joka ikinen päivä.

 

IMG_9367.JPG

IMG_9368.JPG

IMG_9369.JPG

 

Juuri tässä vuodenajassa, kesän kenties ensimmäisessä päivässä, parasta on vatsanpohjassa leijaileva fiilis tulevasta. Se, että tavallaan odotus on nyt ohi ja toisaalta seuraavien kuukausien ajan on niin paljon kaikkea ihanaa, mitä odottaa.

Tuleva kesä on täynnä upeita juttuja. Kyläileviä ystäviä, lomaviikkoja, kylmää cavaa, uusia kavereita, kaupungin pyörteisiin heittäytymistä, pyöräretkiä, päiväunia ja pitkiä viikonloppuja. Aion etsiä itselleni oman penkin ja herätellä lukuharrastukseni, ihan niin kuin ne mummot eilen puistossa.

Tunne on unenomainen. Voiko olla tottakaan, että saan viettää lähes koko kesän täällä? Voiko olla tottakaan, että on olemassa jotain niin täydellistä, kuin Pohjolan kesä?

 

IMG_9364.JPG

IMG_9370.JPG

IMG_9363.JPG

 

Meidän pyörät löytyivät lopulta.

 

IMG_9371.JPG

IMG_9373.JPG

 

Ain’t no thing better than summer in CPH.

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

Facebook

Bloglovin’

Snapchat & Instagram @marjapilami

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä