On niin helppo selittää tasan miltä musta tuntui sinä yhtenä sunnuntaina noin kuukausi sitten, kun pääni sisällä kirkastui.

Olin just edellisenä viikonloppuna saanut suorastaan raivokkaan ikkunanpesupuuskan. Olinhan mä jo aiemmin huomannut, miten meidän asunnon ikkunat sumentui viikko viikolta, muttei se varsinaisesti ollut mua haitannut. Muutenkin oli koko ajan pimeää ja harmaata, sumuistakin. Ja mulla oli isompiakin ongelmia. Kunnes sitten riuhdoin Kärcherin mielenosoituksellisesti alas kaapista ja ilmoitin poikkikselle, että tällaisessa paskaläävässä ei kertakaikkiaan kukaan voi elää. En kestänyt niitä möhnäikkunoita enää sekuntiakaan.


Pestiin ikkunat yhteistuumin (F parka ei varmaan uskaltanut kieltäytyä tehtävästä, koska oli juuri nähnyt vilauksen tultasyöksevästä lohikäärmepuolestani) ja olin lopputuloksesta hurmioitunut. Vastakkainen talo sai kirkkaan värinsä takaisin ja erotin selvästi jopa sähkölangalta roikkuvat sadepisarat. Meidän koti oli ihan uuden näköinen, siisti, valoisa ja kaunis.

En ollut tajunnutkaan miten sumeaa, ankeaa, epätarkkaa kaikki oli ollut.
 Ennen kun ei yhtäkkiä enää ollutkaan.

Ja siltä samalta mun päässä tuntui sinä sunnuntaina, kun heräsin 6:30. Jokin oli erilailla, paremmin. Sumu oli poissa, aivoja puristava rinkula oli poissa. Aivan yhtäkkiä, ja kokonaan tiessään. En tiedä oliko ollut kyse stressistä vai epävarmoista työkuvioista, jotka nakersivat alitajuntaani. Saattoihan se olla sattumaakin, mutta kaksi päivää uuden, vakituisen työsopparin allekirjoittamisen jälkeen aivoissani oli taas selkeää. Tajusin, että jokin oli ollut pielessä jo pitkään, mutta että nyt kaikki oli taas hyvin.


Värit ja ajatukset olivat kirkkaita, mun pää oli normaali. Samanlainen kuin viimeksi monia pitkiä kuukausia sitten. Olin oikeasti läsnä, mikään ylimääräinen ei painanut tai mietityttänyt enää.

Tilanne oli viimein ratkennut. Mun ei tarvinnut jännittää, odottaa, laskeskella todennäköisyyksiä. Olin nukkunut kuin tukki koko yön.

Nousin sängystä, keitin itselleni pannun suklaakahvia ja aloin kirjottaa. Kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin, listasin aiheita, nappailin kiinni ideoista, velloin inspiraatiossa. Pää pysyi raikkaana ja keveänä, koko päivän.


Mielenrauha oli palannut. Luovuus oli palannut. I was back.

—

Pää-trilogian eka osa täällä ja toka täällä.

—

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN’