Terveisiä asuntokiirastulesta

Oon tullut nähtävästi tässä keksineeksi ratkaisun nykyihmisen pariin suurimpaan pähkinään purtavaksi, nimittäin kuinka lopettaa töistä stressaaminen tyystin ja kuinka motivoitua urheilemaan liki päivittäin. Ratkaisu: HARKITSE TALON OSTAMISTA.

Meillä on duunissa actionviikot meneillään ja paine melko kova, jonka johdosta mä oon silloin tällöin töistä lähtiessä tuntenut lievää stressiä sielussani (huom. lievää, oon yhä edelleen ihanan stressivapaa ja iloitsen siitä joka ikinen päivä <3). Kuitenkin viimeistään kotiin päästyäni oon unohtanut duunit tyystin ja aivot luukuttaa repeatilla jotakin sellaista kuin mikä ois hyvä budjetti talolle, onko mahdollista löytää kaunis ja kyseiseen budjettiin sopiva talo joka ei oo hajoamassa käsiin, ääärh miksei tänäänkään oo julkaistu mitään kivaa uutta taloilmoitusta, pitäiskö meidän nyt vaan pistää tää oma kämppä myyntiin ja get it over with, millä hinnalla me saadaan tää myytyä, ehditäänkö me löytää Sitä Oikeaa Taloa ennen kuin mahdolliset uudet asukkaat tulee tähän kämppään, pitääkö meidän muuttaa välissä vuokralle, mistä hemmetistä me löydetään kohtuuhintainen tilapäiskämppä tässä vuokralaisen kauhukaupungissa, minne me tungetaan kaikki meidän kamat jos nykyinen koti on myyty ja seuraavaa ei vielä löytynyt, onko missään mitään järkeä feat. kadunkohan mä sitten lopulta kuitenkin kaupungin jättämistä karvaasti.

Näihin pakonomaisiin ajatusratoihin ja asuntoportaalin selaamiseen ei auta mikään muu kuin urheilu (normaalisti myös hengaus kavereiden tai F:n kanssa auttaa kaikkeen, muttei enää koska me puhutaan kaikkien kaa vaan taloista). Niinpä mä oonkin viimeiset viikot elänyt liikkeessä – milloin heitellyt frisbeetä, milloin pomppinut trampoliinilla (onko mitään siistimpää kuin Köpiksen katukuvaan ilmestyneet julkiset trampoliinit?!), kävellyt pitkiä matkoja, käynyt salilla, juossut, kaikkea sellaista mikä estää taloista puhumisen, ilmoitusten selaamisen ja laskelmien tekemisen.

Sellaista täällä. Oon muutamaan kertaan avannut blogin ja yrittänyt kirjoittaa jotain, mutten oo saanut oikein muuta inspistä kuin raapustaa näytölle TALOOOOOOOOOO sydänverelläni niin oon sitten jättänyt välistä.

 

1FB9F139-A871-47C5-9DB9-E1AF3A6B9329.JPG

3F5014AE-4A48-4B0F-BD78-86075B947677.JPG

 

Kontrollifriikkeyshän se tässäkin nostaa ah niin tuttua päätään, en osaa oikein rauhoittua ennen kuin loppuratkaisu on selvillä. Ei mikään ihme, ettei Köpiksen alkuaikojen vuoden määräaikainen työkuvio sopinut mulle lainkaan (marmatin siitä muun muassa täällä). Musta on ihanaa ottaa tilanne haltuun, langat tukevasti käsiin ja tuudittautua siihen uskoon, että jutut on nyt selvillä. Loppuratkaisu.

Kovin viattomasti alkanut talo- ja esikaupunkikuume pääsi parissa kuukaudessa pullistumaan mittasuhteisiin, joista ei enää taida olla paluuta. Ajatusprosessit on käynnistyneet, sydän haikailee pikkukaupunkiin meren rannalle syistä joita en itsekään vielä oikein ymmärrä, lainalupaukset kahdelta eri pankilta on takataskussa, kuva siitä millainen meidän talon tulee olla on piirtynyt selvemmäksi, jo parikin sellaiselta näyttävää taloa on mennyt sivu suun kun ei vielä oltu valmiita. Nyt tarvii vaan jotenkin rämpiä läpi tästä helvetin kiirastulesta, jota myös vanhan asunnon myymiseksi ja uuden ostamiseksi kutsutaan. Chattailin tällä viikolla ystävän kanssa joka on vähän samassa tilanteessa ja hän oli päättänyt pistää edellisen kämpän lihoiksi ennen uuden löytymistä, koska ehdollisia ostotarjouksia tehdessä menisi järki. Ennen tätä keskustelua kuvittelin että mulla ja ehdollisilla ostotarjouksilla oli a good thing going on, mutta enää en ookaan varma. Jos mun järkevältä ja rauhalliselta ystävältä menisivät prosessin tuoksinnassa vähän niin kuin muumit sekaisin laaksossa, NIIN OOTTEKO TAVANNEET MUT?

Eli kai mä tässä yritän sanoa, että saatetaan pistää rakas, kaunis, ensimmäinen yhdessä ostamamme koti myyntiin nopeammin kuin uskoimmekaan. Ja että taidankin lähteä tästä lenkille. 

 

Onko joku siellä ruudun toisella puolella ollut joskus samantyyppisessä tilanteessa – ja jos joo, niin miten ratkaisitte kahden asunnon välisen kuilun? Ehdolliset ostotarjoukset kehiin vai välissä vuokralle, niin pirun epäkäytännöllistä kuin se onkin (varsinkin isosta asunnosta muuttaessa, kun huonekaluja on kertynyt jo maan perhanasti)?

 

Kuvituksena jokseenkin traagisesti meidän ruokailuhuone, josta nähtävästi haluan päästä pysyvästi eroon. Nyyh. Kyllä pääsee itku poikineen kun hommat alkaa tosissaan etenemään, jo pelkkä ajatus tekee vähän surulliseksi. Miksei vaan voi saada kaikkea?

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

7AAA315D-EC08-4A71-8725-2477104C84DC.JPG

AC88E552-3AB9-42D2-A4BB-BE144D289D53.JPG

E2C5AE7F-0CDE-48B8-88FB-0554DB2F30AE.JPG

 

 

Kommentit (6)
  1. Me ostettiin uusi ennen kuin oltiin myyty vanha. Ja sitten tuli se lama…oltiin kiinni siinä vanhassa melkein kaksi vuotta – en suosittele. Se kuukausittainen ekstra 800 euroa pisti nimittäin talouden aika hyvin kuralle. o_0

    1. Auts, ei kiva! Täällä pankit ei paljoa lainaa annakaan jos ei oo edellinen kämppä myytynä, eli tarjous sillä ehdolla että saadaan oma kaupaksi olisi ainoa vaihtoehto. Ja aika kuumottava sellainen, jos menisi sen takia unelmakoti sivu suun :O 

  2. Ot, mistä mikä tuo ihana taulu on???

      1. Kiiiiitos, tuolla näyttääkin olevan paljon kivoja ja yks seinä suorastaan huutais jotain taulua. 🙂

        1. Jee toivottavasti löytyy joku kiva, Dybdahl on mun lemppareita <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *