Brändit, joiden et ehkä uskonut olevan kotimaisia

Aina välillä, kun mainitsen vaikkapa jollekin kaverille esimerkiksi, että: ”No tätä voikin tukea, koska tää on kotimainen merkki”, kaverini hämmästyy ja mainitsee, ettei ollenkaan osannut arvata että tuote on suomalainen. Todella monen merkin kohdalla olen huomioillani hämmästyttänyt kanssaolijoitani, jote päätin tehdä aiheesta ihan oman postauksen!

Eli tässä kasa brändejä, joiden et ehkä ajatellut tulevan täältä meiltä koto-Suomesta. Sekä tietysti muutama lemppari aina kyseiseltä merkiltä. Samalla haluan nostaa muutaman pienemmänkin merkin, jotka mielestäni ansaitsevat vähän huomiota.

suomalaiset kosmetiikkamerkit.jpg

Balmuir

Tiesittekö, että luksusvaatteita, asusteita ja luonnonkosmetiikkaa valmistava Balmuir on oululainen merkki? Tämä oli itselleni joskus aikoinaan aikamoinen yllätys. Sain joskus merkin käsivoiteen testiin ja käytin purkin kyllä ihan viimeistä pisaraa myöten loppuun. Merkin perustaja kertoo, että koko Balmuir perustuu erityisherkkyyteen ja kaikki sen vaatteet ja asusteet sopivat aistiherkille. Balmuirin kaulahuivista olen jo pitkään haaveillut ja tuo kommentti sai minut vieläkin kiinnostuneemmaksi!

Cutrin

Lumenea ei ehkä tarvitse edes tässä listassa mainita, mutta samaan Lumene Oy -yritykseen kuuluva hiustuotemerkki Cutrin ehkä täytyy. Cutrinin tuotteet tehdään Espoon tehtailla, siis samoissa kuin Lumenen tuotteet. Olen oikeastaan aina pitänyt monista Cutrin tuotteista ja usein esimerkiksi merkin pienet hiuslakkapullot kulkevat minulla mukana matkoilla. 

Olivia Klein

Tästäkään merkistä ei ihan heti tule suomalaisuus esiin, ainakaan nimen puolesta. Merkki valmistaa hajusteettomia ja väriaineettomia ensisijaisesti luontoperäisiä ja luomuviljeltyjä ainesosia sisältäviä ihonhoitotuotteita. Itselleni mm. Hehkuissa ja joissain apteekeissa myytävä Olivia Klein on edelleen aika tuntematon, mutta erittäin mielenkiintoinen merkki. Se sopii herkistyneelle iholle ja merkiltä löytyy oma sarjansa mm. akneihon hoitoon.

suomalaiset kosmetiikkamerkit 2.jpg

Cailap

Hius- ja mekkaustarvikkeita, koruja ja aurinkolaseja valmistava Cailap on ollut aina yksi omista suosikeistani. Olen käyttänyt todella paljon Cailapin erilaisia ponnareita, pinnejä, klipsuja ja hiuskoristeita ja tietysti meikkisiveltimiä.

Dermosil

Ihonhoitotuotteita, meikkejä, hiustuotteita ja ravintolisiä verkkokaupassaan myyvä Dermosil on sekin suomalainen merkki. Valitettavasti näiden tuotteista meikäläisellä ei ole juuri kokemusta, joten jos ruudun siltä puolelta löytyy tietäjiä, kertokaa, mitkä ovat merkin parhaimpia tuotteita!

KC Professional

Tämän yrityksen alle kuuluu iso määrä erilaisia hiustuotteita, kaikki kotimaisia: Four Reasons, Four Reasons Black Edition, herkkäihoisille tarkoitettu No nothing Very Sensitive, Color Mask ja Back to the Roots. Näiden merkkien tuotteista löytyy ihan hirveästi omia lemppareita, joita olen käyttänyt jo vuosikausia. Tässä pari esimerkkiä: Four Reasons Black Edition Finishing Spray, Four Reasons Black Edition Invisible Dry Shampoo, No nothing Very Sensitive Dry Shampoo ja Color Mask Shampoot.

ibero_harja_5.jpg

Ibero

Myös Ibero on yksi hius- ja meikkaustarvikkeita, koruja ja aurinkolaseja valmistava yritys, jonka tuotteita on näkynyt paljon täällä meikäläisenkin blogissa. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti merkin bambuvartiset hiusharjat, joita olen esitellyt blogissa aiemmin.

suomalaiset kosmetiikkamerkit 3.jpg

Mia Höytö / Globe Hope Cosmetics

Mia Höytö liittyi juuri osaksi Globe Hopea ja sarjan nimi vaihtui Globe Hope Organic Beauty by Mia Höytö. Merkki valmistaa ihanaa luksusta luonnonkosmetiikkaa, jota meikäläinenkin on täällä blogissa aiemmin hehkuttanut. Merkin tuotteet ovat vähän tyyriimpiä, mutta itse en silti taida voida enää elää ilman Lempeä Uni Multivitamin Oil Serum öljyseerumia. En ainakaan talvella! Merkin tuotteet kauniine purkkeineen kehitellään ja valmistetaan täällä meillä Suomessa.

Sophie la Girafe

Nämä Ecocert-tunnusta kantavat vauvoille tarkoitetut tuotteet ovat nekin suomalaisen osaamisen takana; merkin kosmetiikkatuotteet kun valmistetaan Suomessa (itse brändi siis ei ole suomalainen). Itselläni ei merkin hoitotuotteista ole kokemusta, mutta olen kuullut, että ne sopivat vauvojen lisäksi ihan aikuisenkin iholle!

LV

LV eli Lumivalko on meikäläisen taloudelle tuttu lähinnä vain pyykinpesuaineistaan, mutta olen kyllä käyttänyt sentään merkin aurinkovoidetta. LV tekee ihon- ja hiustenhoidon tuotteita ja suurin osa valmistetaan Heinävedellä.

Herbina

No Herbinan suomalaisuus ei varmaankaan tule kovin monelle yllätyksenä. Herbina-tuotteet suunnitellaan ja kehitetään Suomessa, ja lähes kaikki tuotteet myös valmistetaan Heinävedellä. Huomasinpa myös, että osa merkin uutuuksista on nyt myös vegaanisia! Omia lemppareitani ovat vartalonhoitotuotteet sekä kuivashampoo.

Aisti

Blogissakin taannoin näkyneet Aisti-ihonhoitotuotteet ovat saaneet Avainlippu-tunnuksen ja ne kehitetään ja valmistetaan kaikki Suomessa.

suomalaiset kosmetiikkamerkit 5.jpg

Sim Sensitive

Tämän merkin varmaankin tunnetuin sarja on System 4, joita olen itsekin seborrooiseen hiuspohjaani käyttänyt. Jos siis kärsit tästä itsekin, ota ehdottomasti käyttöön Sim Sensitive System 4 Oil Cure Hair Mask, joka on kuin jotain taikalientä ärtyneelle hiuspohjalle ja rauhoittaa sen heti.

Duroy

Duroy on merkki, joka valmistaa ihan valtavaa arsenaalia tuotteita aina meikkisiveltimistä hiusvälineisiin ja parranajotuotteisiin. Itse olen erityisen tykästynyt merkin erittäin laadukkaisiin siveltimiin!

Flow Cosmetics

Tämä symppismerkki valmistaa luonnonkosmetiikan tuotteita tehtaallaan Riihimäellä. Itse olen käyttänyt paljonkin Flown erilaisia suolasaippuoita, vartalovoita, vartalon kuorinta-aineita ja kasvonaamiojauhetta. Jotenkin aivan ihania kaikki! Jälleenmyyjät löydät täältä.

Biozell

No tämä ei varmaan tätä blogia lukeville tule yllätyksenä, sillä olen maininnut Biozellin kotimaisuudesta useaan otteeseen yhteistyöpostauksissani. Tältä merkiltä löytyy kaikkea hiusten hoitoon ja muotoiluun ja omia lemppareitani ovat Texturizing Spray, Therapeutics-sarjan tuotteet, Volumizing Dry Shampoo ja Rial Vaalennusvoide.

xz herneproteiini.jpg

XZ

Hiustenhoitotuotteita valmistava XZ tulee täältä Suomesta ja muistan merkin jo ihan lapsuudestani. Nykyisin olen käyttänyt erityisesti merkin shampoita ja hoitoaineita, sekä joitain muotoilutuotteita. Lemppareita on esimerkiksi merkin muotoiluvoide, joka sopii täydellisesti kiharoiden alle (postaus) ja Herneproteiini-sarjan tuotteet.

Mikä muu merkki olisi mielestäsi maininnan arvoinen? :)

Kauneus Hiukset Iho Meikki
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.