Päivitys vaaleampaan Saxcéssa ja 15% alekoodi!

Kävin pitkästä aikaa freesaamassa tämän kesän ja vesijohtoveden värjäämän kuontalon kuosiin. Ja kelläs muulla kuin Saxcén Johanna Hirvosella (jolla muuten olen käynyt jo neljän vuoden ajan!) Tyveä olen värjäillyt itse tummemaksi aina, kun oma vaaleampi tyvi on tullut esiin, mutta Johannan penkkiin oli päästävä, kun tajusin Nellan ja Miian kanssa tehtyjä videoita katsellessani, että kiesus kun mulla on tummat ja kellertävät latvat!

kampaamo helsinki 3.jpg

Olen aina ollut ahkera syväpuhdistavien shampoiden ja hopeashampoon käyttäjä. Viime aikoina syväri on jäänyt, koska oma lempparini, L’anzan Healing Pure Clarifying Shampoo on viimeisiä tippojaan myöten loppu, enkä ole saanut aikaiseksi täyttää varastoja. Siksi tukka on ruvennut tosissaan kellertää ja jopa punertaa vesijohtovedestä hiuksiin tarttuvien metallien takia.

Johanna sanoi, että raitafolioni alkoivat vähän lämmetä, mikä tarkoittaa sitä, että tukassa on edelleen jäljellä metalleja, vaikka olin edellisenä iltana pessyt hiukset kelatoivalla shampoolla. Yksi kerta ei siis riittänyt, huh! Eli muistakaa tekin kaikki blondit siellä pestä hiuksista metallit pois kelatoivalla syväpuhdistavalla shampoolla.

kampaamo saxce.jpg

Johannan ei olekaan pitkään aikaa tarvinnut vaalentaa latvojani, mutta tällä kertaa hän teki tyvivärin ja raidoituksen lisäksi pesupaikalla vaalennuspesun miedolla vaalennusaineella. Lisäksi hän heitti mukaan vielä taittosävyn, jolloin tukasta tuli kyllä superfreesi! Keltaisuus on tipotiessään, tukka kiiltää (kiitos Olaplexin, joka muuten on aina meikäläisen värjäyksissä mukana) ja latvojakin vähän napsittiin. Vaikkakaan en antanut Johannan viedä paljoakaan kovalla vaivalla kasvatetusta tukastani 😉

Melkeinpä tavaramerkikseni noussut tumma tyvi oli myös kasvanut niin pitkälle, että päätimme nostaa sitä vaaleiden raitojen avulla. Olaplexin turvin meikäläisenkin hentoa tukkaa uskaltaa vaalentaa aika huoletta. Sain siis tummaa tyveä vähän typistettyä plus trendikkäitä kontrastiraitoja. Jos tekstistä ei siis vielä käynyt ilmi, olen suuupertyytyväinen. Taas kerran <3

kampaamo helsinki 6.jpg

kampaamo helsinki.jpg

Melkeinpä joka kerta, kun olen käynyt luottokampaajani Johannan penkissä, joku teistä kysyy, että olisiko blogiin tulossa alekoodi. Ja nyt vihdoin on eli ei kun tukkaa päivittämään kesän jäljiltä! 🙂

Saat kaikkiin Johannan tekemiin värjäyksiin ja leikkauksiin -15% alennuksen koodilla Nude, kun varaat ajan 8.10. mennessä. Varaus tulee siis tehdä ensi viikon loppuun mennessä, mutta itse kampaamoajan voit varata pidemmällekin tulevaisuuteen. Varaa aika puhelimitse (040 187 8987) tai netissä Saxcén varauspalvelun kautta ja syötä koodi ”Lisätiedot/erityistoiveet”-kohtaan. Alennuksen saa myös pelkkiin värjäyksiin ja raidoituksiin.

kampaamo helsinki 2.jpg

kampaamo helsinki 3a.jpg

kampaamo helsinki saxce.jpg

Johanna Hirvonen Saxcé
Tarkk’ampujankatu 20
00150 Helsinki
040 187 8987

lue myös:Muodonmuutosvideo: Brunetesta blondiksi
Muodonmuutos blondista bruneteksi
Puhdasta blondia

Kauneus Hiukset Meikki

Tuliaiset Tukholman Sephorasta

Kuten eilen mainitsin, pääsin perjantaina käymään kaikkien kauneusfriikkien pyhiinvaelluskohteessa; Sephorassa. Tukholman Sephorasta löytyy mukavasti merkkejä, mitä saa huonosti tai ei ollenkaan tilattua Suomeen. Itse tsekkaan ainakin aina Too Facedin, Benefitin, Marc Jacobsin ja Kat Von Deen hyllyt. Lisäksi mukaan tarttuu usein Sephoran omia kuitunaamioita. Niin tapahtui nytkin, mutta ehdimme siskon kanssa jo käyttämään ne ennen illan bileitä 😉

sephora tukholma.jpg

Tällä kertaa sain pidettyä ostokset aika minimissä. Olin kuvitellut ostavani sieltä enemmänkin tuotteita, mutta kun näin nämä ostoslistallani olleet tuotteet lähietäisyydeltä, eivät ne sitten enää juuri säväyttäneetkään. Näin tapahtui esimerkiksi Rihannan Fenty Beauty -tuotteiden kohdalla, joista mikään ei tuntunut olevan itselleni sopiva.

Mutta ihan pari juttua sieltä kuitenkin noiden naamioiden lisäksi lähti mukaan. Kuten aiemmin kerroin, etsinnässä on markkinoiden vahvin kulmageeli. Olen testannut useita blogin kautta saatuja ja ostanutkin pari uutta. Yksi niistä ostetuista on nyt tämä Make Up For Everin Brow Gel, jota ehdin testata jo kerran ja olin semityytyväinen. Täytyy vielä laittaa tämä kyllä paremmin testiin.

sephora tukholma 2.jpg

Toinen juttu oli kauan haaveissa ollut Kat Von Deen Tattoo Liner. Olen yrittänyt ostaa sitä jo kauan (mm. Köpiksestä ja Los Angelesista), mutta aina se on ollut loppuunmyyty juuri. Nyt kaikki innokkaimmat ovat jo tainneet ostaa omansa, koska Tukholman hylly oli ainakin täpötäynnä ja sain vihdoin omani, jes! En ole itse vielä ehtinyt testaamaan tätä, mutta kuulemma kyseessä on superkestävä rajausväri ja itse ainakin ihastuin sivellinmäiseen, pehmeään kärkeen. Saas nähdä kiilaako tämä nykyisen suosikkini, NYX Epic Ink Linerin ohi 😉

Vika juttu oli heräteostos, joita tulee aina tehtyä Sephoran kassojen lähellä olevien hyllyjen lähellä. Näillä hyllyillä on myynnissä käteviä matkakokoisia versioita suosituimmista tuotteista. Eli pääset testailemaan ehkäpä vähän tyyriimpää tuotetta edullisemmin! Näiltä hyllyiltä mukaan lähti tällä kertaa tuollaiset kätsyt matkapullot, jollaiset mun on pitänyt ostaa jo ties kuinka pitkään. Nyt saan vihdoin mukaani lempishampoon, -hoitoaineen ja päivä- ja yövoiteen kävimatkatavarakoossa!

Follow: Instagram + Facebook + Youtube

Kauneus Meikki Testit