Saunapolulla (eli lapsuuden muistoja: sis. haasteen!)

Pahinta Nannaa

Mä muistan sen hetken käsittämättömän selkeästi. Kävelin pihapolkua pitkin ulkosaunalle, oli kesä tai alkusyksy. Mä muistan polun kivilaatat ja nurmikon vihreyden. Mulla oli päälläni kylpytakki, huppu päässä. Toisessa kainalossa kannoin jotain, pyyhettä ehkä, tai oliko se sittenkin joku kylpylelu? Toinen käsi oli aikuisen kädessä, luulen, että se oli äiti tai mummi. On omituista muistaa, miltä tuntui pitää isomman kädestä kiinni. Ja on omituista, kuinka mä muistan juuri tuon hetken, vain sekuntien väläyksen, jossa ei varsinaisesti ollut mitään erikoista. Se on varmaan se tunne, koska kun ajattelen tuota muistoa, mulle tulee hyvä olo. Turvallinen ja lämmin.

Tämä on mun varhaisin lapsuusmuistoni, enkä voi varmuudella tietää, minkä ikäinen olin. Alle kolmevuotias kuitenkin, sillä muutimme pois sieltä, missä meillä oli ulkosauna. Luulin pitkään ulkosaunan vuoksi, että tuo muisto olisi jonkun sukulaisen luota, mutta jossain vaiheessa minulle selvisi, että meillä tosiaan oli ollut vanhassa talossamme ulkosauna. Jostain syystä mieleni siis päätti tallentaa tuon ohikiitävän hetken, aika uskomatonta. Tuon jälkeen muut muistot ovat jo toiselta taloltamme, enkä kykene kaikkia muistoja ajoittamaan, joten en myöskään tiedä, kuinka vanha olen ollut. Siksi tuo ensimmäinen on jotenkin erityinen ja johon palaan aina uudelleen. Vaikka ihanaa se on muistella myös mummulan kesää Pohjanmaalla, laakeita peltoja ja vanhan asemalaiturin värikkäitä lasinsiruja, joita siskon kanssa keräsimme. Kotipihan tammea, johon kiipesin aina uudelleen ja uudelleen pohtimaan maailman ihmeitä. Mummin olohuoneen seinällä roikkunutta "noitaa", jonka taskuista saattoi löytää mitä tahansa. Ojanpientareita, metsiä ja peltoja, joihin teimme omat polkumme. Jaffaan sekoitettua vaniljajäätelöä. Pikkuisia kissanpentuja, joista yhden piilotin kerhoreppuuni, koska en olisi halunnut antaa sitä uuteen kotiin. Piilopaikkaa viinimarjapuskien keskellä. Pitkiä juna- tai automatkoja, ohikiitäviä maisemia ja levähdyspaikkoja, jotka muistuvat mieleeni sitä mukaa, kun nykypäivänä niiden ohi ajelen. Järvenrantoja, jokiuomia, kiviä ja kallioita. Toinen toistaan kauniimpia ja välillä kauheampiakin hetkiä piilossa muistojen lokerossa.

Miksi omat lapsuusmuistot sitten juuri nyt viehättävät? Tietysti tuon oman 4-vuotiaan vuoksi. Joku aika sitten heräsin siihen, että lapsemme elää niitä aikoja, jolloin ensimmäiset lapsuusmuistot syntyvät. Ne ohikiitävät pienet hetket junassa, laivan kannella tai autossa matkalla mummulaan. Ruokapöydässä, kotipihan keinussa ja lähipuiston hiekkalaatikolla. Päiväkodissa, kummilassa, uimalan nurmikolla. Koskaan emme tiedä, mikä on se hetki, joka jää mieleen. Jääkö se, kun tanssimme nauraen olohuoneessa Robinin tahtiin? Vai se, kun menetin hermoni ruokapöydässä ja huusin, että PERKELE? Entäs se, kun pyörällä ajoa opetellessa pääni kiehui vai se, kun hypin riemusta sen vihdoin onnistuessa? Muistaako lapsi, kun illalla nukkumaan mennessä mummu lauloi ja pappa soitti kitaraa? Entä sen, kun taikurin pussissa ei enää ollutkaan tikkaria? Vai sen, kun sai omilla rahoilla ostaa ensimmäisen kerran ihan mitä halusi (dinosaurus-lelu, ylläri)? Muistaako, kuinka meillä iloittiin, naurettiin, leikittiin, laulettiin, syliteltiin, halattiin, pussattiin? Vai muistaako, kuinka mun pinna on liian lyhyt, kuinka mä huusin, kuinka mun kulmat kurtistuu, kun kiukuttelen? Sen näyttää vain aika. En voi vaikuttaa siihen, mitkä asiat lapseni muistaa, mutta yritän tehdä parhaani, etten olisi luomassa huonoja muistoja.

Teenpä tästä saman tien haasteen! Mikä on sinun ensimmäinen lapsuusmuistosi? Tai jos et ole varma ensimmäisestä, niin mikä on terävin, mieleenpainunein? Ovatko muistosi onnellisia vai onnettomia vai kaikkea siltä väliltä?

Haastan mukaan Maria S.:n, Jermian, Toreyn, Raissin ja Kristaliinan!

 

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Kiitti, koitan kirjottaa mahdollisimman pian ylös! :)

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Kiva juttu! :) On kiva lueskella muidenkin lapsuusmuistoja.

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Ne 'perkeleet' on kyllä oikeita äitiyden tähtihetkiä. :D Onneksi kuitenkin aika harvassa.

Ja on se kyllä hassua, minkälaisia asioita muistaa. Esim. just tuo saunapolku, miten se yksi pieni hetki onkin tallentunut muistin sopukoihin. :)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mä just mietiskelin näitä samoja juttuja juhannuksena, kun muistelin lapsuuden juhannuksia ja sitä, miltä ne tuntui. Outoa, ettei esikoinenkaan vielä varmaan muista tämänhetkisistä ajoista mitään. Mutta uskoisin, että jonkinlainen "onnellisuuden muisto" näistä alkuvuosistakin tulee, toivottavasti ainakin. :)

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Kyllähän se alkuvuosien tunnelma tekee omanlaisensa jäljen, hyvässä tai pahassa. Ja on tosiaan hassua ajatella, että suurin osa asioista jää pimentoon, ihan niin kuin itselläkin, ja sitten tuollaiset pienet, tavallaan kovin merkityksettömät asiat jää muistoiksi. Että miksi juuri se saunapolku tai muu vastaava on jäänyt niin selkeästi mieleen?

Ilmeisesti tää juhannusaika, tai varmaan kaikki muutkin juhlapyhien ajat, saa ihmiset miettimään asiaa, kun oon useamman kanssa tästä viime aikoina jutellut. :D

Kommentoi