Menettämisen pelko

Heräsin tänään aamulla siihen, että mieheni on juuri jättänyt minut 13 yhteisen vuoden jälkeen. Ovi vain meni perässä kiinni ja olin juuri alkamassa parkua, kun herätyskello alkoi huutaa korvani juuressa. Se kamala tunne, joka minulla oli juuri sillä hetkellä, oli täysin käsittämätöntä. Ehdin miettiä, kuinka elämäni oli mennyt hukkaan ja kuinka en ikinä selviäisi tästä hengissä. Olin jo kuitenkin kerennyt mielessäni laskea, että olin jo lähessä 40-vuotias. Tiedät varmasti sen tunteen, kun heräät syvästä unesta luullen kaiken olleen totisinta totta. Itkin hiljaa autossa matkalla töihin ja kuuntelin täysillä Radio Aallon aamusta Chisun Polte-biisiä.

Luulen, että uneni viestii siitä, että pelkään ihan suunnattomasti mieheni menettämistä. Pelkään, että muuttunut ulkomuotoni ja kamala vauvakuumeeni vaikuttavat negatiivisesti suhteeseemme, eikä mieheni enää halua olla kanssani. Mitä jos hän panikoituu siitä, että haluan lapsen? Mitä jos hän pelkää, ettemme enää tulevaisuudessa halua elämältä samoja asioita? Olen yhtäkkiä kysymättä lupaa tai mielipidettä mennyt muuttumaan suhteessa täysin eri suuntaan. Mitä jos hän haluakaan enää rakastaa minua?

Mieheni on ollut tällä viikolla hieman etäinen. Voi olla, että se johtuu hänen työstressistään. Aiempi pitkä suhteeni vain päättyi niin, että silloinen puolisoni yhtäkkiä alkoi olla kovin etäinen, ja kun vihdoin sain hänet puhumaan kanssani, hän sanoi, ettei enää halua olla kanssani eikä usko haluavansa elämältä samoja asioita kuin minä. Silloinkin minulla oli vauvakuume ja haaveilin, kuinka me yhdessä hankkisimme oman asunnon ja sen kuuluisan tripletin  ”villa, volvo och vuvve”. Toki olimme silloin vasta noin kaksikymppisiä, itse taisin olla vasta 19-vuotias. Se ero oli elämäni ehdottomasti kamalampia kokemuksia, ja vaikka kyseinen mies myöhemmin halusikin palata luokseni, oli kaikki jo pilalla eikä sitä pystynyt korjaamaan vaikka yritimmekin. Koko elämäni meni uusiksi ja olin vuosia yksin toipuen siitä tuskasta. Sydäntäni raastaa ehkä hieman vieläkin, kun muistelen tunteitani silloin. Silloin päätin, että mikäli ikinä enää löydän itselleni miehen, en enää ikinä vaadi mieheltä mitään – en lasta, en omaa asuntoa, en autoa, en koiraa. Päätös on pitänyt aika pitkälti näihin päiviin asti, kunnes nyt viime aikoina aloin sekoilla tämän lapsiasian kanssa. Olemme mieheni kanssa aina yhdessä päättäneet asunto-, auto- ja koira-asioista – tai ehkä jopa mieheni on ollut niissä hieman aktiivisempi. Muistan, että naimisiin kyllä taisin kovasti haluta, mutta niin taisi kyllä sitten hetken pohtimisen jälkeen myös miehenikin. Ja se kihlautumispäätöskin tehtiin aikoinaan lopulta yhdessä.

Kaikki suhteet eivät kestä. Eilen julkisuuteen tuli tiedote, että Roosa Meriläinen ja Simo Frangén ovat eronneet 13-vuotisen yhteisen taipaleen jälkeen (ahaa, täältä olin bongannut uneeni tuon 13 vuotta!). Omat vanhempani ovat eronneet, puolisoni vanhemmat ovat eronneet…mitä jos mekin erotaan?